sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Geeniperimä hyötykäytössä

Olen tainnut jo mainitakin, että Pakkaus on perinyt äitinsä äänejänteet. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei osaa puhua hiljaa. Tavallinen turinakin kuulostaa siltä kuin paasaisi tuhatpäiselle yleisölle ja jos huutaa täytyy, niin siitä mekkalasta hyppää heikkohermoisempi kattoon.

No tänään olivat sitten Pakkaus ja isänsä nukuttautumassa alakerrassa. Itse tsiigailin eurovaalituloksia ja yritin päästä yli auringonpistoksesta, jonka olin ihan itse pöljyyttäni ansainnut. Yhtäkkiä kuulin alakerrasta mekkalaa.

"ÄITIII! ÄITIII! ÄITII!"

Pakkaushan se siellä. Minä siihen tietysti:

"NO
MITÄ!?"
- -
"ISI SANOO ET TUO SEN SILMÄLASIT!"

Selvä. Aloitimme keskustelun.

"MUT EMMIE TIÄ MISSÄ NE ON!"
"ISI SANOO, ET NE ON LAUKUSSA! SIVUTASKUSSA!"
"EMMIE MITÄÄN LÖYDÄ!
"SIELLÄ NE ON! SSSSSIIIIVVVVUTASSSSSKUSSSA!!!"
"- - AIJAA JOO, NYT LÖYTY…."

Lähdin siitä sitten alas lampustamaan, ukon rillit kainalossa. Kun tulin alakertaan, korahteli ukkoni kuin hysteerinen heppa.
"Mitä sie naurat?", minä siitä kysymään.
"No kun mä yritin huutaa sulle monta kertaa…"
"Yritit vai. Emmie mitään kuullu."
"Niin. Mä huomasin. Siks mä pistin ton sukus perimän tekemään työn."

Mihinköhän ammattiin sitä voisi tämmöisellä äänellä luontevasti sijoittua? Vanginvartijaksi? Pastoriksi? Oopperalaulajaksi?

torstai 22. toukokuuta 2014

Salaperäiset sukupuoliasiat

Olen nyt räpistellyt pian päättyvän työsuhteen viimeisten velvoitteiden ja työnhaun ristiaallokossa ja sitten käynyt vielä "pienellä" perhekiertomatkalla Koillis-Unkarissa.

Loma oli tietysti mahtava, mutta kajahtanut kun olen, en osannut rauhoittua sielläkään vaan tungin oman ja perheeni turvat kaiken maailman nähtävyyskohteisiin. Paras tuliainen oli ehdottomasti Hortobagyin pusta-arolta ostettu lehmän sarvi. Siihen kun puhaltaa, niin turahtaa koko naapurustolta paskat housuun ja uskoo koko kuppikunta, että olen roudannut takapihalle kokonaisen sonniseurueen perennoihin paskomaan.

Kuukausia kestäneen aivomyrskyn ja ylivireyselämän kestäisi kuitenkin vielä mennen tullen ja palaten, ellei Pakkaus olisi päättänyt alkaa tiedostavaksi nuoreksi ja esittämään aina vain vaikeampia kysymyksiä. Kysymysten ykköseksi on nousemassa lisääntyminen ja sukupuolierot.

Siinä on sitten kiva jostain työhaastattelusta tai paskapalaverista tullessa aloittaa ilta-analysointi teemoista "Äiti, mistä vauva tulee?", "Äiti oonko mää ollu vauva?", "Äiti miks mää en oo enää vauva?"

Kun yritän selvittää nelivuotiaan sielunmaailmaan eläytyen, että vauva tulee äiskän mahasta, seuraa tiukkaa tuijotusta ja kysymys: "Mut mistä se sinne on tullu?"

Tähän asti olen jankuttanut niin kuin oma äitini aikanaan, että "Lensit sieltä pilven päältä äitin massuun", mutta mokoma humpuuki ei tunnu aivan enää tyydyttävän innokasta biologia, vaikka herättääkin aina suurta hilpeyttä. Täytynee alkaa tarinoida siittiöiden uimakilpailuista ja palkintona kohdussa pönöttävän munasolun tyynestä odotuksesta.

Ja sitten ne sukupuolierot. Melkein joka päivä minulta vaaditaan kesken maidonkaadon, iltasadun tai aamuriitelyn aivan mahdottomia:
"Äiti miks mulla on pimppa?"
"No kun sie oot tyttö."
"Jaa. Onks pojillaki pimppa?"
"Ei."

Kun en jaksa alkaa selittää asiaa tarkemmin, kysäisen Pakkaukselta:
"Mikähän niillä olis?"
Ja tokihan tylleröllä on vastaus valmiina.
"POIKIEN PIMPPA, HAHAHAHAAA!"
(Sitä en kyllä ymmärrä, miksi pitää kysyä, jos asia on selvä kuin pläkki.)

Ja samaa rataa jatkuu loputtomiin:"Äiti miks on poikia ja tyttöjä?", "Miks mää oon tyttö?", "Ooksää äiti tyttö?", "Äiti miks sulla on tissit?", "Äiti onks mulla tissit?", "Äitiiiii! Isillä ei oo tissejä!"

Koska Pakkauksen mielestä on myös tärkeää varmistua, että Pakkaus on ja pysyy tyttönä, täytyy säännöllisin väliajoin tehdä pimppatarkastus, johon liittyy helmojen nostelua tai housujen laskemista ja jopa pimpan estotonta kaivelua missä vaan. Selitä siinä sitten keskellä Siwaa, että "Käsi pois housuista", kun saat niskaasi taas sen saman saatanan kysymysten sarjatulen.

Nyt vetoan taas teihin viisaampiin ja kokeneempiin. Pitääkö tuolle jästipäälle jo antaa kirja "Näin tehdään lapsia", jonka ystäväni 20 vuotta sitten vitsinä minulle ostivat. Minä kun olen luullut, että se on enemmänkin suunnattu 6-7-vuotiaille eikä hädin tuskin 4-vuotiaalle utelikolle. Vai alanko vain tosiaan höpöttää biologisia erityistermejä, jotka liittyvät munasolun hedelmöittämiseen? Se olisi kyllä sillä tavalla mielenkiintoinen vaihtoehto, että Pakkaus laatisi siitä satavarmasti oman jännittävän tarinansa ja jakaisi sitten viisauttaan koko tarhan taaperokunnalle. Mutta kysymyksiä se tuskin tyrehdyttäisi.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Muonakriisi, pöydällämakailua ja matikkaa

Saatana! Juuri kun olin tuudittautunut siihen uskoon, että edes ruokailupuoli on meidän mukulalla hallussa ja helppoa, niin paskan marjat. Ennen meni valkosipulit ja oliivit, tandoorikanat ja fetajuustot, mutta eipä mene enää.

Olemme matkailemassa Unkarissa, kuten jo taisin selvittääkin. Tällä hetkellä majailemme Lillafüred-nimisessä maanpäällisessä paratiisissa paikassa, jossa on puolihoito. Ruokaa on joka ilta jotain kymmentä erilaista sorttia - myös lajeja, joita luulisi "lapsiystävällisiksi" - ja siihen vielä alkukeitot ja jälkkäripöydät päälle.

Kaikesta tästä ylitarjonnasta huolimatta on aivan helvetin vaikeaa tyydyttää penskan vaatimuksia. Normaalein aikavälein alkaa mankuminen, että "Mul on näääälkäää", mutta sitten kun sitä ruokaa olisi nokan alla, niin luuletteko, että sitä aletaan lappaa ääntä kohti? Ja vitut.

Alkaa kaiken maailman nyrpistely ja irvistely, vaikka pöydässä olisi pelkästään paistettua kanaa. Ranskalaisia kyllä voisi vetää niin, että napa rutisee ja siihen päälle jäätelöä sellaiset sata litraa. Mutta kun tulee puhe normaalista, terveellisestä ruoasta, joka ei ole Saarioisten äitien valmistamaa makaronilaatikkoa, niin auta armias.

Epätoivoissani olen alentunut syöttämään kohta neljävuotiasta täysin kykenevää käppyrää ihan omin pikku kätöisin kuin kolme vuotta sitten konsanaan. Lisäksi olen ottanut aseekseni kiristyksen, jonka välikappaleena toimii tyypin tämänhetkinen kiinnostus numeroita kohtaan. "Syöt tätä lihakastiketta ja pottua 5/7/10 haarukallista ja sitten saat kakkua/jäätelöä/limpsaa tms."

Toimii, mutta hidasta se silti on. Jokaista suun aukeamista täytyy maanitella taikasanoin, kuin mitäkin Seesam-aukene -kohdetta ja aina välistä se suuhun saatu setti pullautetaan suusta joka tapauksessa lautaselle. Tämä raivostuttaa minua aivan erityisesti, koska en todellakaan haluaisi perkele joutua turhaan makaamaan täällä maanpäällisessä paratiisissa hotellin pöydällä ja löpisemään paskaa, jotta syömään kykenevä jästipää ottaisi sisuksiinsa jotain muutakin kuin Fantaa ja kakkua.

Kaiken huippu on sitten se, kun mini-Elvis kääntyy tuolissaan selin ja jököttää siinä, vaikka minulla olisi herkkuhaarukallinen valmiina toimintaan. Hyvä etten ole nakannut läskisoosseja pitkin piltin paitaa.

Onneksi täältä saa olutta ja viiniä. Pikku tumussa mokomaa mullistelua on huomattavasti helpompi kestää. Tosin tämä saattaisi pitkään jatkuessaan johtaa vakavaan alkoholiongelmaan.

Huomenna taidan antaa olla ja jättää ruokailut yläkerran herran huomaan. Niinhän se pitäisi oikeaoppisesti muutenkin varmaan tehdä. Antaa jumalauta olla syömättä, jos ei kiinnosta. Ja herkut vaan kylmästi hiiteen, jos ei muukaan maistu. Kyllä siinä jossain kohti saattaa lampaanaivokin alkaa maistua (makustelimme niitä ukon kanssa Hortobagyissä).

ps. Katsotaan vaikka, että viimeksimainittua vakaumusta kestää abouttirallaa puoli päivää, kunnes kuvittelen ipanan nääntyvän nälkään ja aloitan uudestaan haarukan kanssa pöydällä makaamisen.  Että voi äiti-ihminen olla pösilö.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Matkoja ja muurahaisia

Johan tässä on aikaa vierähtänyt! Ja ei, en ole potenyt krapulaa koko tätä aikaa, vaikka melkein kolme päivää kestikin toipua Teikun kanssa riehumisesta.

Syynä hiljaisuuteen ovat olleet matkailu pohjoiseen ja Tampereelle, työkiireet, uuden työn saanti (jihuu!) ja Netflix-riippuvuus. Suurin syy lienee viimeksi mainittu. Koska minun on ollut ihan helvetin pakko toljottaa iltaisin Uutta Sherlockia, Jälkiä jättämättä -sarjaa ja aina välistä jotain muutakin, niin eihän siinä ihmisellä enää aikaa kirjoittaa liikene. Ihan vinkki vitosena voin heittää, että läppäriltä on kyllä jänskä kytätä jotain tuttua sarjaa kuten Frendejä myös aamuisin tai Pikku Kakkosen aikoihin, kun telkussa raikaa Pakkauksen ohjelma kuten Muumit tai Teletapit (kyllä, aina vaan ne tollot Tapit, pitäisiköhän huolestua?).

Nyt olemme taas lähdössä reissuun, tällä kertaa Unkariin ja kuten tavallista, matkavalmistelut ovat sujuneet tavattoman onnekkaasti. Passeja on etsitty hysteerisin ottein (viime kerrallahan Pakkaukselle piti hankkia väliaikainen passi) ja boarding passit on printattu, hukattu, printattu, hukattu ja nyt luojan kiitos taas löydetty (nidon ne saatanan paperit kiinni käsilaukkuuni).


Kuin viime hetken huipentumana, ovat myös muurahaiset kuoriutuneet pikku munistaan ja alkaneet reivata sankoin joukoin alakerran kylppärissä. Olen lykännyt joka nurkkaan syöttejä samalla kun Pakkaus on yrittänyt karkoittaa inhokkeja karjumalla ja mylvimällä niin, etten ihmettelisi vaikka siinä heikommalta murkulta henki lähtisikin. Kyllä minä ainakin saattaisin saada aivoverenvuodon ja sydänkohtauksen, jos joku minua miljoona kertaa suurempi otus tuuppaisi itsensä lähietäisyydelle ja alkaisi ulvoa että "HYYYYIIIII INHOTTAVA MUURAHAINEN, MEE POIS JA KUOLE! YÄK, TE OOTTE RUMIA JA INHOTTAVIA! SYÖKÄÄ SITÄ MYRKKYÄ JA KUOLKAA!"

Pitäisiköhän nauhoittaa tuota pelotinhuutoa ja laittaa repeatilla soimaan? Saattaisi naapuri kiittää.