torstai 31. lokakuuta 2013

Seksikkäät stay-upit

Minulla oli tänään puoli päivää hienoa ohjelmaa oikein hienossa ympäristössä. Ennakoiva ja viisas nainen kun olen, päätin jättää pukeutumisharjoituksen aamuseiskaan, joka on aina ollut lempikellonaikani. Siinäpä sitten ähkin kitisevän Pakkauksen kanssa (honeymoon is totally over)  silmät ihan vitun ristissä ja rähmässä ja yritin kaivaa jotain fiksua ja filmaattista kehoani suojaamaan.

Totta helvetissä kaikki, toistan KAIKKI, sukkahousut olivat kadonneet kuin taikaiskusta. En osaa keksiä kuin kolme vaihtoehtoa. A) pesukone on niellyt ne, b) kotonamme sijaitsee pahantahtoinen sukkahousuja syövä musta aukko c) mieheni ei ole älynnyt sukkahousuihin törmätessään, mitä virkaa niillä on ja on heittänyt ne roskiin.

No, joka tapauksessa ainoat sukkahousuja muistuttavat rytkyt, jotka löysin, olivat monta kertaa juhlissa käyttämäni stay-upit. Minulla oli jo hame päällä ja Pakkaus nykimässä ovenkahvaa, joten pakko oli vetää tavallista seksikkäämmät kuteet niskaan, vaikka mieli ei todellakaan tehnyt aamupakkasilla heilua pihalla perse paljaana.

Aloin epäillä katastrofin aineksia heti kun pääsin liikkeelle. Tavallisesti sukat ylhäällä hyvin pitäneet silikonit tuntuivat vähän löysiltä kävellessämme kohti autoa, mutta ajattelin, että kyllä ne siitä vielä reislihakseen imeytyvät. Heitin mukulan tarhaan ja kaahasin kohti high society -tapahtumaa.

Myöhässä tietenkin, kun piti vittu raapia auton ikkunoitakin puhtaaksi varmaan puoli tuntia.
Arvatkaa oliko pylly jo valmiiksi palelluksissa?

Kun olin parkkeerannut autoni ja päässyt "oo la laa" -maailman ovelle, tunsin, että nyt se osui ja upposi. Paskanakki. Eli Katastrofi isolla K:lla.

Siinä avoimen taivaan alla keskellä kaupunkia toinen "seksikkäistä" stay-upeistani petti ja alkoi valua reittä alas kohti polvea. En päässyt edes ovesta sisään, kun sukka roikkui saappaan varressa. Oli pakko nakata käsilaukku maahan ja ruveta repimään pää hiessä sukkaa ja hametta ylös keskellä kirkasta päivää julkisella paikalla.

Tässä vaiheessa olin aivan saatanan kiitollinen siitä, että olin myöhässä. Minua ei sentään ollut toljottamassa kuin yksi hyvin kiinnostuneelta vaikuttanut rekkamies ja pari ohiajavaa autoilijaa.

Kun sain sukan ylös ja hameen alas, avasin fiinin seminaaripaikan oven ja marssin sisälle. Pääsin tuulikaapista aulaan, kun sukka retkotti taas jo polvessa. Hyvä, etten itkuun pillahtanut. Yritin pitää pään kylmänä (persehän oli jo) ja mietin vaihtoehtoja.

Joko vaeltaisin puolipäivää stay-up sukka näkyvillä kaupungin kerman keskuudessa tai kävisin vessassa repimässä sukanpaskat helvettiin jaloistani ja pinkoisin koko päivän paljain säärin lokakuun kirpeässä syyssäässä. Päätin valita paljaat sääret ja kusitulehduksen.

Vasta kun pääsin vessaan, päätin koettaa viimeistä oljenkortta. Vessassa ei ollut ketään muuta (ei tietenkään, koska he olivat kuuntelemassa innovatiivisia esitelmiä eivätkä taistelemassa aataminaikuisten alusvaatteiden kanssa), joten avasin yhden hanan ja kastelin sukkien yläosat reilun märiksi.

Toimenpide osoittautui neronleimaukseksi. Vanhat silikonit ryhdistäytyivät kummasti ja puraisivat itsensä kiinni reisilihaan niin että tärähti. Ainoa miinus oli tietysti se, että nyt en ollut vain puolialasti vaan myös märkä.

Koko ihkun parempien ihmisten juhlan minä sitten jännitin, koska ne sukanperkeleet kuivaisivat ja pitäisi rynnätä uudestaan vessaan (joka ei taatusti enää olisi tyhjä) roiskimaan vettä reisille.

Ihme ja kumma, mutta sukat pitivät koko päivän. Vasta kello viiden aikoihin aloin huomata taas löystymisen merkkejä, mutta sillä ei enää ollut väliä, sillä olin jo kotona ja kiskomassa niitä hevon helvettiin jaloistani muutenkin.

Mitä tästä opimme? 1. Älä käytä vanhoja stay-upeja hameen kanssa (ainakaan syksyllä/talvella), 2. Jos käytät vanhoja stay-upeja hameen kanssa, varaa laukkuun iso pullo Eri Keeperiä, 3. Kannattaa yrittää kaivaa ne sukkikset esiin jo edellispäivänä.

Joo joo, tuo viimeinen on minulle täysi mahdottomuus, mutta älkää tehkö kuten minä, vaan kuten minä neuvon. Aamen.

9 kommenttia:

  1. Mä olen luullut, että pesukone syö vaan sukkia. Parittomia sukkia löytyy aina, ja en kuitenkaan sellaisia ole koskaan kaupasta ostanut. Uskon että pesukone syö aina toisen sukan. Asiaa ihmetellessäni, vaimo ehdotti, että kannattaisi siirtyä sukkahousuihin, niin molemmat sukat pysyy tallessa. Ilmeisesti sitten tämäkään ei auta. Tosin en ole vielä ehtinyt testata sitä. Sukkahousuissa kun on niin paljon opeteltavaa, ettei ole vielä ehtinyt kauppaan asti. On deniereitä, kiiloja ja kaikenlaisia vahvikkeita siellä täällä. Kyllä mä ymmärrän, että esim. ikkuna kiilataan paikalleen, mutta että sukkahousutkin.

    VastaaPoista
  2. Haha.. mä oon ollut tuossa tilanteessa.. mutta en enää tässä iässä :DD

    VastaaPoista
  3. Yritän olla tukehtumatta nauruun ja herättämättä kuopusta.

    Omasta kokemuksesta voin sanoa, että viidentoista asteen pakkanen ja stayupit eivät myöskään ole toimiva yhdistelmä, vaikka jälkimmäiset olisi juuri kaivettu ennen jalkaan kiskomista paketista. Silikoni ei ilmeisesti pidä pakkasesta. En suosittele minä(kään).

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: pesukone syö kaikkea, ei pelkästään sukkia tai sukkahousuja. En usko, että sukkahousut sinua pelastavat, koska olet mies. Sinua syrjitään sukkahousumarkkinoilla kumminkin: kokoja ei löydy ja ne haarakiilatkin on vääränmallisia. Maanvaiva: Niinpä niin, minun henkinen ikä olikin jossain testissä 22 v. Elli 76: Mie kans mietin, että oiskohan ollut aamupakkasella osuutta asiaan, kun aiemmin tarttui ihan ilman ongelmia. Onhan se hyvä nyt tietää, mutta olisin voinut elää ilman tätä kokemusta.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen juossut kaupungilla juhliin sukissa, joiden silikoni ei pitänyt. Ja silloin oli kylmä!
    Miehille on olemassa sukkahousuja: http://www.ferillo.com/verkkokauppa/product_catalog.php?c=42

    Hyvää jatkoa

    VastaaPoista
  6. Onko sun elämä aina noin hankalaa?

    VastaaPoista
  7. Ei tietenkään, mutta joskus on. Ja silloin märisen tänne! Ole iloinen, onnellinen ja happyhappyeverafter, jos sulla ei ole koskaan hankalaa.

    VastaaPoista
  8. stay up-sukat kuuluu säilyttää pakastimessa.. kyllä! alusvaate-esittelijä tämän mulle kertoi. säilyttävät jouston ja sen silikonin hyvänä. sieltä vaan pakastimesta aamulla kaivelet sukat, ja vedät jalkaasi. sukkahousutkin kuulema pysyvät parempina pakastimessa :) Aivan loistava blogi, ihanaa etten ole ainut joka välillä "kärsii" ..

    VastaaPoista
  9. En arvannutkaan kuin voi olla työlästä.Lopetan noiden hehkuttamisen:)T.mies

    VastaaPoista