Missä se äidillisen kärsivällisyyden rajan pitäisi kulkea, perkele? Missä?
Itse suoriuduin mielestäni eilen tosi pitkään tosi kivasti. Ja sitten kuitenkin paloi taas käämi. Oli semmoinen olo kuin olisi ollut kunnaria tekemässä, mutta kaatunut ja taittanut koipensa kaksi metriä ennen maaliviivaa.
Oli ulkoilua, lumisen hiekkalaatikon raapimista (minä tosin istuin perse palelluksissa puistonpenkillä), olemattoman lumienkelin ihailua, Lumikki-palapelin kokoamista (haukotus), syömistä, juomista, perseen pyyhkimistä, käsien pesua, pastillien antamista ja loputtomiin "Äiti äiti, mikä se "talitintti" on!?", "Äiti äiti, mikä se "jassoo" on!?", "Äiti äiti, miksi se lehmä meni katki!?" (=ei vittu mitään hajua, mistä oli kysymys) ja "Äiti äiti, mitä se lömlömflaa tarkoittaa?!"-kysymyksiin vastaamista.
Minä kannustin, pesin, pyyhin, ihailin ja vastasin vastaamasta päästyänikin.
Kun kello tuli seitsemän ja katsoin, että voisin vähäksi aikaa kaivaa esiin romskun ja paneutua miettimään välillä sarjamurhia enkä Pakkauksen mielikuvituskielen semantiikkaa, kiipesi ipana mahan päälle ja alkoi hoilottaa sitä iänikuista Ihhahaata. Kärsivällisesti, mutta jo hiukan kireällä äänellä pyysin leidiä laskeutumaan ihan maan kamaralle huutelemaan ja "leikkimään vaikka sillä kassakoneella kauppaa". Alkoi helvetinmoinen rumba. Minulle tyrkytettiin leikkirahaa, ksylofonin palikkaa, keijupäähinettä ja lopulta, kun en ilmeisesti ollut tarpeeksi mukana geimeissä (kun yritin niitä sarjamurhiakin seurata), tultiin taas päälle. Sitten: "ÄITI ÄITI, MITÄ SIINÄ KIRJASSA SANOTAAN? MITÄ?"
Kun en heti vastannut (viitsinyt ihan runnellun ruumiin kuvausta alkaa ääneen lukemaan), kampesi tynkä olkkarin pöydältä Ritari Miken seikkailut ja tyrkytti opusta minulle käsivarsi ojossa. "ÄITI! Lue äiti tätä!" Mutisin taas jotain epämääräistä siitä kassakoneesta ja että "äiti ei nyt lue muuta kuin omaa kirjaa". Seuraavaksi muistan, että joku (kukahan?) kiskoi minua korvasta ja kailotti: "ÄITI, mikä sen Tuhkimon hevosen nimi on!?"
Kunnari kaatui sitten siihen.
"ANNA NYT JUMALISTE MINUN OLLA VÄHÄN AIKAA RAUHASSA!", pääsi minulta ennen kuin aivot olivat ehtineet käsitellä yhtään osaa suusta pullahtaneesta lauseesta.
Pakkaus jämähti tyynen rauhallisesti leuka itsepäisesti tanassa paikalleen ja tuijotti minua kalsean kylmästi silmiin.
Sitten: "MUTTA MIKÄ SEN TUHKIMON HEVOSEN NIMI ON!?"
Näin rakennetaan rakentavaa keskustelukulttuuria. Turha kai mainitakaan, mitä vastasin.
Kyllä. Aikuisena ihmisenä karjaisin, että "MISTÄ HITOSTA MINÄ SEN TIEDÄN!"
Onneksi se kello olikin sitten jo melkein kahdeksan. Ja Nukku-Matin aika ottaa vastuu.
Kyllä oi kyllä! Paras äiti täällä taas ottaa lapsen synttäripäivän kunniaksi lasillisen (tai laseittain) viiniä työmatkalla aika monen tuhannen kilsan päässä kotoa.
VastaaPoistaOnneksi olkoon, molemmille!:-) Mieki lähden eka kertaa Pakkauksen syntymän jälkeen ulkomaille marraskuun alussa. Tosin vain kolmeksi päivää, mutta aika ylellistä. Ja odotan lomaa kuin kuuta nousevaa kuten paras äiti ainakin.
VastaaPoistaMä totesin eilen viideltä NaamaKirjaan, etteikö tämä päivä voisi millään jo loppua.
VastaaPoistaSaldona mm. päälleni oksentanut kuopus (miten sen onnistuikin tähdätä suoraan kaula-aukostani sisään??) ja vaippaihottumasta kärsivä taapero, joka pissasi yhdeksän metrin kokoista lammikkoa lattialle ja totta kai kakkasi perään, juoksi sukkasiltaan kakan päältä ja sitten sitä kakkosta oli kämppä pitkällään. Kun mies tuli vihdoin kotiin, tyrkkäsin lapset hänelle ja sanoin, että mä lähden nyt kauppaan. Harkitsen vakavasti, tullako takaisin vai ei.
Kuulostaa upealta, ONNEA! Erityisesti nuo yrjöt kaula-aukosta kuulostaa mieltäylentävältä viihteeltä. Sitä en itse ole onneksi kokenut.
VastaaPoistaKaupassa tuntui siltä, että kaikki kiersivät minut kaukaa (tai sitten vain kuvittelin haisevani kaikilta mahdollisilta ruumiineritteiltä suihkunkin jälkeen). Ah, näitä äitiyden gloriahetkiä! NOT.
Poista