sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Hälytysajoneuvoherätys

Olen ollut viikonlopun kahden tyttäreni kanssa ja olen kuolemanväsynyt. Olemme ulkoilleet tuntikaupalla, kun sää vihdoinkin on sallinut. Lapseni on ollut innoissaan. Hän on juuri löytänyt erilaisten ajoneuvojen ihmeellisen maailman ja riemu (korostan: lapsen riemu) ulkosalla on ollut rajaton.

Kun ohitsemme eilen ajoi ambulanssi, poukkasi kärryistä kenottava hattupää heti korkeammalle. Käsi nousi tervehdykseen kuin Aatulla ainakin ja kaiken melskeen ylitse kaikui kovempaa kuin mihin koko kaupungin palokalustokaan olisi pystynyt: "PIIPAA-AUTO! ÄITI, piipaa-auto! Piipaa-auto! Piipaa-auto!" Kun en heti reagoinut, tykitti tenava kahta kovempaa. "Piipaa-AUTO! PIIPAA-AUTO!!!"

Koska Pakkauksen äänivarat ovat kuin ukkosenjumalan jälkeläisellä, sai koko kaupunki aihetta nauruun - tai itkuun. Ohikulkijat mulkoilivat ärtyneesti tai hymyilivät kannustavasti. Tyttäreni ei huomiosta pahastunut. Terävästi silmiin tuijottaen valisti hän jokaista ohitse keikkuvaa teiniä ja tanttaa ja huuteli piipaa-autoaan - vähän samaan tapaan kuin ne "Jeesus pelastaa!"-hihhulit. Hällä väliä, olivatko muukalaiset kiinnostuneita vai eivät.  Piipaa-auto oli uutinen isolla U:lla. Minä nyökkäilin niin arvokkaasti kuin kykenin korvat soiden (olen edelleen epävarma, johtuiko tinnitus ambulanssista vai jälkikasvuni vaikuttavasta ääniarsenaalista) ja tallustin eteenpäin.

Ohitimme linja-autoaseman. "Linja-auto!", tiedotti kärry. Kun en taaskaan heti tajunnut vastata tarpeeksi haltioituneesti, jatkui mökä samaa rataa. "Linja-auto! Linja-AUTO! LINJA-AUTO! LINJA-AUTO!" Koska vieressämme oli linja-autoasema, oli erikseen lueteltavia linja-autoja ymmärrettävästi melkoinen määrä. Ja osa niistä laskettiin huoletta pariinkin kertaan mukaan.

Kovaääninen jankkaus jatkui, kunnes näimme seuraavan nähtävyyden. Linja-autoaseman vieressä on suuri parkkialue, ja siellä oli parkissa pari kuorma-autoa. "EKKA-auto!!", mylvi kärry into piukkana. Kärrytettävä yritti punkea pystyyn, käänsi niskansa nurin katsoakseen vaativasti minuun ja jatkoi polvillaan ja etukenossa jo tutuksi tulleeseen tapaan. "Ekka-auto! EKKA-AUTO! EKKA-AUTO....!!!"

Parkkialueen laitamilla törmäsimme onnettomuudeksemme autoon, jossa oli hätävilkut päällä. Palasimme suit sait sukkelaan aiheeseen, jonka luulin jo tulleen käsitellyksi - vieläpä perusteellisesti.
"PIIPAA-AUTO! PIIPAA-AUTO!! ÄITI!! PIIPAA-AUTO!....."
"Ei ole piipaa-auto!", minä ärähdin tässä vaiheessa jo vähemmän äidillisesti. Penska tästä paskat nakkasi. Auto oli ihana. Ihana piipaa-auto.

Olimme tulleet risteykseen, josta pääsimme puistoon. "Onneksi", ajattelin minä. "Enää tavan autoja näkyvillä!", mietin vahingoniloisesti ja helkkarin tyytyväisenä.

Miten väärässä ihminen voikaan olla?

Auto-ohjelma sen kun jatkui armottomana ja ankeana:
"Äitin auto! Isin auto! MUMMOAUTO! Juna-auto! Pikkuauto! Auto! Auto! Piipaa-auto (vaikkei sellaista parhaalla tahdollakaan näkynyt missään). Äitin auto! Äitin auto! ÄITIN AUTO!"

Kun lopulta pääsimme puistoon, sain vaivalla revittyä pari semi-innokasta "ankkaa" ipanasta irti.
Toden teolla hänen katseensa kirkastui kuitenkin vasta, kun pääsimme Vesijärven rantaan. Siellä kun oli risteilylaiva saapumassa satamaan. Kuului suuren suuri tuuttaus. Turha kai mainitakaan, mitä virttä seuraavat puoli tuntia laulettiin:
"PIIPAA-AUTO! PIIPAA-AUTO! Vettä! Piipaa-auto! Piipaa-auto! Vettä! PIIPAA-AUTO!"

Minun yrityksilleni selittää, ettei vedessä matkaava laiva ollut minkään sortin hälytysajoneuvo, viitattiin kylmästi kintaalla. Kyseessä oli vedessä matkaava PIIPAA-AUTO. Piste.

Kun viimein saavuimme kotiin, kaivoi mukelo esiin ainoan pienen paloautonsa, jonka hän omistaa. Se oli piipaa-auto. Sitten hän tempaisi keittiön kaapista rikkinäisen jätevaunumme, jota hän työnsi kuten kärryä edessään. Sanomattakin selvää, että myös tämä viritelmä oli piipaa-auto - samoin kuin Tuhkimon legovaunut ja pyörien päällä kulkeva mittarimato.

Olin aivan helvetin helpottunut kun sain penskan vuoteeseensa vetämään hirsiä. Kun menin itse makuuhuoneeseen sitten yhdentoista jälkeen ja kiipesin sänkyyn nukkumaan, kuului takaani täydessä unessa, mutta järkähtämättömän selkeästi: "Piipaa-auto!"

Uskottava se on. Auto on hyvä, mutta piipaa-auto on paras. Se on kaarojen kingi. Ja mitä tyttäreeni tulee, hän on selvästikin taipuvainen pakkoneurooseihin. Hyvähän sekin on tietää jo näin varhaisessa vaiheessa vanhemmuutta.

8 kommenttia:

  1. Tutunoloista huutelua! Piipaapaloauto on täälläkin ehdoton Ykkönen. Rekka tulee heti toisena. :D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihan siltä, että sun pitää ostaa Richard Scarryn Iloinen autokirja (kurkkaa kansi vaiks täältä http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513132002;jsessionid=0123539CBAA6A38C2515CC3658334909 )

    - tai sitten ei ;-)

    Meillä tuo kirja laajensi repertuaaria: tukkirekka (kukkikikka), kurkkurekka (!)(kukkukikka) maito-auto (maitoaato) ja niin edellen. JA tietysti se piipaa-aato!

    VastaaPoista
  3. Ulmai: Miten ne voi olla niin tärkeitä? Siis ihan oikeasti? Että ihan unissaankin pitää huudella. tuntemattomat ovat taaperon ajatuksen tiet.:-)
    Marjaana: Tsiisus! Nuo on kyllä ihan mahtavia kirjoja, joten ehkä uskallan hankkia. Tulee ehkä myös vaihtoehtoja piipaa-autolle. Tuo kurkkurekka on kyllä mielikuvituksellisinta kuulemaani. Minkähänlainen ajoneuvo se mahtaa olla? Kurkkuja kuljettava kaara vai kurkusta tehty vempain?

    VastaaPoista
  4. Kurkusta tehty, kurkunmuotoinen, kurkkuja kuljettava auto. Scarry on nero. [Ja lapsrakas viettää tuntikausia etsimällä joka jeesuksen sivulle kadonnutta Luru Ludetta. Vielä kouluiässäkin...]

    VastaaPoista
  5. Kolme vuotta sitten sanoin omalle kärryläiselleni liikennevaloissa seisoessamme: "Kato, piipaa-auto!" Vieressä ollut mies korjasi: "Ei, se on ambulanssi."

    Olen ikuisesti kiitollinen tälle tuntemattomalle sivistäjälle. Kuinka olisinkaan ilman häntä voinut tietää, että ambulanssi on ambulanssi. Tyhmähän lapsestanikin olisi tullut, jos olisi vielä kypsässä vuoden iässä luullut ambulanssia piipaa-autoksi.

    VastaaPoista
  6. Kirsi: mahtavaa! Juuri tollaista mielikuvituksen lentoa kaipaa vanhempikin kuin vain kaksivuotias. Tiuhti: Voi jeesus että noita urpoja riittää joka lähtöön. Joo, AMBULANSSI. Aivan kuin tommoista tynkää mikään semantiikka kiinnostaisi. Piipaa-auto on piipaa-auto ja sillä siisti.

    VastaaPoista
  7. Ainahan sä voit kostaa tuossa reilun kymmenen vuoden päästä: kun olet tyttäresi kanssa kävelemässä kaupungilla tms. paikassa jossa on paljon ihmisiä, voisit PIIPAA-AUTON nähdessäsi alkaa into piukassa huutaa PIIPAA-AUTOA!

    Aika paha muuten tuo ambulanssijuttu :D Minkähän ikäinen lapsi ylipäätään osaa lausua sanan "ambulanssi"... Ja sitten vielä ymmärtää, että ambulanssi, paloauto ja poliisiautokin toisaalta voivat kaikki olla piipaa-autoja mutta kuitenkin vain ambulanssi on ambulanssi.

    VastaaPoista
  8. Ehkä se kosto tulee siinä vaiheessa, kun on valtaa vanhempana sanoa jo jotain tajuavalle lapsukaiselle: "Et voi laittaa noita päälle", "Kyllä, sinun on pakko lähteä kouluun" ja "Ei, et saa olla yötä siellä". Ainakin itseä kiukutti niin maan perkeleesti.

    VastaaPoista