torstai 12. heinäkuuta 2012

Kulttuurivinkit: perheellisen parhaat

Perheellisenä naisena ovat kulttuuriharrastukset kortilla. Ei siksi, etteikö taidemuseoihin, näyttelyihin ja elokuviin pääsisi perheellinenkin ihminen (vaikka minusta näyttelyihin voisi huoletta lätkäistä K-12-kyltin ja vauvakinot kieltää lailla) vaan siksi, ettei kukaan täysjärkinen lähde edellämainittuihin rientoihin uhmaikäisen kaksivuotiaan kanssa - varsinkaan työpäivän tai -viikon jälkeen. Ja vaikkei olisi aivan täysjärkinenkään, on jaksamisen kanssa aina niin ja näin.

Niinpä kulttuurielämykset pitää repiä sieltä, mistä niitä helpoiten saa eli keskeltä arkea. Listaan samassa elämäntilanteessa oleville äideille ja isille nyt omat toimiviksi havaitut vinkkini. Helppouden lisäksi listauksen kriteereissä on otettu huomioon ajallinen kesto (=nopeus).

1. Kirjallisuus: Pesuainepakkausten ja shampoopullojen mainostekstit ja ainesosaluettelot

Käynti vessassa yksin on ylellistä omaa aikaa. Jos tällaiseen on mahdollisuus, kannattaa panostaa kirjallisuusharrastuksen ylläpitämiseen. Jos vessassa ei ole hyllytilaa Aku Ankkoja ja harlekiineja varten, voit aina tempaista lapsesi lattialle nakkaaman sampoopullon ja alkaa lukuhommiin. Minun yleissivistystäni ainakin lisäsi tieto siitä, että sampoossa on vehnäproteiinia.

2. Videotaide/elokuva: Mainoskatkot

Television mainostauot ovat perheelliselle hyvää seurattavaa. Saat esteettisen audiovisuaalisen elämyksen lisäksi tietoa uusista tuotteista, joita et tarvitse. Samalla kun ihailet nättejä kuvia ihannemaailmasta tai muka-hauskoja pätkiä, voit suhtautua ylimielisen kriittisesti kulutusyhteiskuntaan ja esittää puolisollesi kantaaottavan toteamuksen tyyliin: "Intialaista mielenrauhaa suihkugeelistä? Suihkugeelistä!? Vittu mitä hulluja!" Etuna on myös, että katsomisen keskeyttäminen raivokohtauksen, paskalastin tai syöttövelvollisuuden vuoksi ei vihastuta liikaa. Kyllä se Mäkkärin Jarmo pomppaa sieltä taas joku päivä silmille.

3. Videotaide/Elokuva: Frendit

Nämä on nähty niin monta kertaa, että edellisessä kohdassa mainitut häiriötekijät eivät tässäkään tapauksessa pysty pilaamaan nautintoa. Kun osaat kumminkin kaikki käänteet ja dialogit ulkoa, on helppoa palata takaisin sohvalle, kun lapsen vaateisiin on vastattu.

4. Installaatiotaide: Koko kämpän käsittävä lelu-/roinainstallaatio

Tätä taideteosta voi tarkkailla vaikka kesken häiriötekijöidenkin, koska se on kaikkialla. Tälläkin hetkellä syöttötuolin alla on kaksi lastenkirjaa, puupalikoita, t-paita ja tyhjä mehupurkki, sohvalla Tuhkimon vaunut, pöydällä satoja legopalikoita ja olkkarin lattialla...no en viitsi edes alkaa luetella.

5. Musiikki: Voice tai jokin muu soittolistoja soittava radiokanava

Kun Voice paahtaa taustalla, pysyt mukana nykymusiikin meiningeissä, koska samat biisit tulevat takuuvarmasti parin tunnin sisään uudestaan eetteriin. Ei siis haittaa, vaikka sen hetken kuuntelunautintosi tuhoaisikin rääkyvä arjen hälytys. Ja jos Jukka-Poika tai Pariisin kevät kiinnostaa joku kerta enemmän kuin piltin poru, voit kääntää nupit kaakkoon ja olla kuin et kuulisi mitään. Koska et kuulekaan.

6. Kuvataide: Ks. aiemmin kuvattu taidekoti. Tästä kannattaa nauttia. Koska ei sitä poiskaan saa. Ainakaan minun asenteellani.



3 kommenttia:

  1. Voi kun pläjähti nostalgiseksi! Muistan kuinka lapsena vessaistuntojen aikana tuli luettua selostukset jos mistäkin. Luin selvityksen OMO:n TAED tensideistä niin monasti että aloin lukea ruotsinkielistä tekstiä, vaikka en kieltä silloin osannutkaan.

    VastaaPoista
  2. Samankaltainen muisto tuli mieleen kuin ylempänä Unikas kertoi! :D

    VastaaPoista
  3. Oi teitä on siis muitakin XZ-purkin kyttääjiä. Meikä luki kans jo alle kymmenvuotiaana sisällysluetteloita kun ei muutakaan saatavilla ollut.:-)

    VastaaPoista