lauantai 28. heinäkuuta 2012

Paskamainen lomanavajainen

Eilen jäin lomalle ja tänään yritin viettää ihanan aurinkoista lomanavajaislauantaita. Perseelleenhän se tietysti meni.

Ensimmäinen takaisku tuli, kun kesäisen kärryttelyn loppusuoralla onnistuin nuohoamaan helmojeni alle jostain vitun vihaisen ampiaisen, joka antoi lomalleni aivan kirjaimellisesti lentävän lähdön.

Pistiäinen ei ilmeisesti tykännyt joutua rehevien reisien puristeltavaksi ja pistikin sitten pistäen keskellä idyllistä järvenrantabulevardia ja keskelle persettäni. Vatkasin kuin joku saatanan sambatanssija kaiken kansan nähtävillä ja nostin helmojani. Sieltähän se saatanan pikku kätyri tipahti tossujeni eteen. Kostonhimoisena ja vailla mitään katumusta survoin piikkiperseen kenkäni alle ja lähdin konkkaamaan Pakkauksen kanssa kotiin.

Koska olimme olleet liikkeellä jo kolmatta tuntia, ajattelin tarkistaa sähköpostini ja lukea Ilta-Sanomista tärkeät Tom Cruise/Katie Holmes -viihdeuutiset. Piltin jätin sovittelemaan eteiseen sandaalejaan. Ilmeisesti tempauduin Hollywood-maailmaan vähän liian tunteella, sillä havahduin hetken päästä siihen, että vartti oli mennyt eikä eteisestä kuulunut mitään. Lähdin kiireesti nuuskimaan, mitä tynkä tällä kertaa oli keksinyt.

Kauaa ei tarvinnut arvailla. Koko eteisen lipasto, lattia ja jopa seinät olivat valkoisen kermanvärisen kuorrutteen alla. Penska oli löytänyt isänsä (=saatanan pässi!) lipastolle jättämän aurinkorasvasuihkepullon. Arskasuojaa oli sitten tälmätty koko kämppä täyteen niin, että ainakin lipasto olisi voinut helposti lentää suoraa tietä auringon kitaan kärsimättä pienintäkään vauriota.

Tässä vaiheessa en vielä kuitenkaan hermostunut (= ansiokasta, kun ottaa huomioon miten kärryttely päättyi). Tolkutin vain äreänä "Hyi!" ja pyyhin rasvamäiskeet seiniltä, pinnoilta ja lattioilta. Mutta viimeinen niitti oli tulossa, kuinkas muuten. Silmäni osuivat nimittäin rakkaaseen kenkäkokoelmaani. Ja siellä ne makasivat, upouudet mokkaiset Minna Parikat 50+-voiteella sprayattuna. Päässäni alkoi kuulua nitinää ja nirskettä kun perkeleellinen infernaalivitutus alkoi pyrkiä pintaan.

Koska teki mieli antaa ipanalle pitkin korvia, nostin hänet muitta mutkitta olkkariin, yritin hinkata kengät niin puhtaaksi kuin suinkin ja menin sitten makkariin makaamaan. Tästä se loma lähtee. Hip hurraa!

8 kommenttia:

  1. No mutta hei, huonomminkin olisi voinut käydä. (Lohduttavin kommentti ikinä)

    Tästä tekstistä sain kyllä omaan päivääni hyvän startin. Vatsalihakset (ja minä) kiittävät. Sambatanssisi olisi ollut varmasti näkemisen arvoinen!! :-D

    VastaaPoista
  2. Olisin niin halunnut nahda tuon sambatanssisi!! :DD Tosin jo pelkastaan kayttamalla mielikuvitusta, vatsalihakseni kiittavat...

    Otan osaa noiden Parikoiden puolesta. Toivottavasti sait ne puhtaaksi.

    VastaaPoista
  3. Teillä sitten sattuu ja tapahtuu, mutta tapahtumarikasta lomailua. NAUTI...

    VastaaPoista
  4. Kiitos luottamuksestanne sambaamiskykyjäni kohtaan! Epäilemättä moni lahtelainen luuli päässeensä Rion karnevaaleihin meikäläisen tanssiesityksen myötä. Parikat toipunevat ja jos eivät, pistän kaikenvarakotivakuutuksen piikkiin. On tullut muuten tarpeen näin lapsiperheaikana pariinkin otteeseen. Yritän myös nauttia lomasta. Tänään on ainakin vältytty amppareilta, joten positiiviseen suuntaan mennään.

    VastaaPoista
  5. Ou-nou! Sinun ipanasi on kyllä varsin toimeliasta ja ehtiväistä sorttia. Toivottavasti kengät pelastuivat! Voiskohan jotan kenkärasvaa kokeilla peittämään aurinkorasvan tuhoja??

    VastaaPoista
  6. Todellakin ehtiväistä. Joka päivä uusi tempaus. Tänään mm. uusien viinilasien lajittelu heti kun silmä vältti. Kengät näyttivät loppu viimein suht ok:lta. Ehkä ehdin pyyhkimään ajoissa. Ja yhden isomman tahran saa varmaan suutari pois...

    VastaaPoista
  7. Meillä tyttö maalasi olkkarin tapetit uuteen uskoon meikkivoiteella aikoinaan :D

    VastaaPoista
  8. Oi, se oli varmasti ihanaa! Näillä pienillä on kyllä luovuus verissä ja välineet löytyy siitä, missä on lähin purkki.

    VastaaPoista