keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Muotinurkka: kevätsesongin kuuma puuma

Jokainenhan tätä blogia lukenut tietää, että minä jos kuka olen sexy lady jumalan armosta. Ainakin, jos hän on muotinurkkaani joskus päätynyt ihailemaan. 

Muotitrendejä seuraaville kuvautin siis itseni kevätsesongin asussa, joka (kuten aina) on tarkoitettu vain rohkeampaa lookia elämäänsä kaipaaville alfanaaraille. Asussani yhdistin aika uuden (!) trikoopaidan ja vain vähän vanhemmat sukkahousut. Kuten voitte kuvitella, pystyi ukkoni kiihkoltaan hädin tuskin kuvaamaan.

Kukaan tuskin voi väittää, ettenkö olisi seksikäs. Paitani on ohut ja avokaulainen ja paljastaa siten rintaliivittömät, terhakat tissini. Koska yläosa on tavallista pitempi, toimii se myös kätevästi mekkona siltä varalta, että naapurin jamppa on häveliäämpää sorttia ja haluaisi sokeria tulla lainaamaan.
Paita: joku mikälie Lindex, sukkahousut: Norlyn, kengät: ei ole.

Koska olen oppinut uutta muotibloggaamisen jalosta taidosta, otin tällä kertaa kuvaukseen mukaan uuden ulottuvuuden. 

Olen huomannut, että mainosten ja muotiblogien suositusasento naiselle on usein pihtikinttuasento kera laukun. Kun olin muotibloggaajana pelkkä keltanokka, pidin asentoa outona. 

Nyt olen kypsynyt ihmisenä ja supermallina, enkä ihmettele enää lainkaan. Päinvastoin! Suosittelen, että vietätte aikaanne niin paljon kuin mahdollista tässä asennossa aina ja kaikkialla, jos haluatte, että tissit ovat tanassa ja koivet näyttävät hoikemmilta. Viis selkäviasta ja polvivammoista ja siitä että koko kaupungin harakatkin saattavat nauraa rätkättää! Nythän on kyse ulkonäöstä!

Paita: joku mikälie Lindex, sukkahousut: Norlyn, laukku: hammastahnalla tuunattu Longchamp, kengät Vic Matié.

Minä tarvitsin lookiin vain 12 sentin korot, Pakkauksen huoltolaukkuna toimivan 12 vuotta vanhan Longchampin muovilaukun ja avot. 

Koska asento on todella tuskallinen, olen iloinen, että olen niin kuuma pakkaus, että voin elää ilman ekstra-asentoakin. Enhän minä pärjäisi hetkeäkään ilman henkivartijaa, jos tässä asennossa seisoskelisin päivät pitkät.

14 kommenttia:

  1. Tosi kivalta näyttää! Viikonloppuna olis kaverin tuparit, niin tollainen asuhan olis loistava!
    Missä niitä sukkahousuja myytään??
    :D
    Sää oot kyl paras!

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvin nykypäivän mukainen muotoblogi kuva, varsinkin toi alimmainen. Jalat on juuri oikein, käsittämättömällä tavalla varpaat sisäänpäin käännettynä. Tosin muotiblogi kuvissa näkee tytöillä usen sukkahousuissa silmäpaon, ja sukkahousut ainakin yhden kierroksen kierteellä. Sitten ne valittaa, että sukkahousut on ikävät. Varmasti kiristääkin, kun ei osaa laittaa niitä jalkaan. Sitten toi tunika (niin nykyään paitoja kutsutaan), on vähän turhan pitkä. Nykyään ne usein loppuu pepun yläpuolelle. Toihan peittää jo haarojakin. Ja noi sukkahousut on liian paksut. Pitäähän sitä nähdä millaiset pikkuhousut on. Paitsi ameriikan julkkiksilla, joilla ei ole niitä pikkuhousuja, jotta voi esitellä paparatsien välityksellä maailmalle sheivauksiaan.

    VastaaPoista
  3. Toihan on just bueno asu! Munkin pitää kyl tommonen heti saada, se kun tuo tän elintason tuoman vararenkaan kauniisti ja auliisti esille. Tietääpä kaikki sitten et täähän ei olekkaan ihan köyhä! x) Niin ja niistä riippatisseistä puhumattakaan... :D

    VastaaPoista
  4. No hei, toihan on just muikea asu! Pitäisiköhän meidän kaikkien mammojen vähän repästä kesäksi ja nostaa legginsit persvakoon ja vetästä duckfacet naamalle, kun se tuntuu olevan nykyisin niin fressiä ja in. Pihtikintut kieroon ja tissit tanaan vaan!

    VastaaPoista
  5. Aah, mä rakastan sun juttuja! En voi lakata hirnumasta. Ei siksi, että asussasi olisi mitään vikaa vaan juuri siksi, että tää nykymaailma on kyllä just noin hullu. Pitäis varmaan itsekin ottaa joku tuollainen "päivän asu" -kuva lähipäivinä..

    VastaaPoista
  6. tosta unohtui nyt se omituinen "olkapäät eteen" niin että solisluut näyttävät väkisin tunkevan ihon läpi ja "kaulan venytys" lähes kirahvimaisiin mittoihin:D

    VastaaPoista
  7. -tyrsk- no tohon pihti-ränkistelyyn sit se alaviistoon kattominen..:D Mut UUH,MIKA MUIJA..:D

    VastaaPoista
  8. Frubert: täh, en tajuu, nauraksie mulle häh? Maanvaiva: Ihanaa kiitos! Luulen et nää sukkikset on Prismasta tai Sittarista mut pidä kiirettä: jotta ne ehtii trendikkään nyppyisiksi, pitää sinun pestä ne about 50 kertaa! Jossukka: Aivan! Anonyymi1: Ai hitto miten hyvä vinkki, ens kerralla sit pikkarit pois, kun julkkishan se oon mieki. Tosin pitää sit laittaa tähän blogiin et K-18 tms. Foliopallo: No just niin! Ei kai sitä vararengasta oo huolella turhan päiten kasvatettu, tana. Gampela: Hyvä idea! Pannaan kesää vasten kampanja, ku silloin tarkenee paljastaa vielä enempi. Project Hotmama. Jonna: Kiitos! Maailma on ehkä seinähullu, mutta pitäähän sitä trendejä seurata että pysyy ajan hermolla! Pia: Anteeksi, ehkä en vielä olekaan ihan täysinoppinu, mut ens kerralla muistan. Tosin jos mie työnnän olkapäät eteen uhkaa myös liikaleuka ja allit peittää tärkeimmän eli rintavarustuksen. Voi ei...:-/ Anonyymi2: Ja toinen hyvä vinkki. Ei hitto, onks muotibloggaajille kuvauskurssia? Mut kiitos ihkusta palautteesta.

    VastaaPoista
  9. Äitix5: En tiä oonko paras, mut ainakin kaunein ja seksikkäin...:-D

    VastaaPoista
  10. Ai että mä oon taas nauranut näitä sun juttuja! :D Kiitos!
    Noora

    VastaaPoista
  11. Noora, on se kiva kun naurattaa ja toinen haluaa olla kauheen kuuma.:-D

    VastaaPoista