tiistai 24. syyskuuta 2013

Päänsisäinen räjähdys

Olenkin tässä jo pitkään ihmetellyt, miten hyvin kestänkään tuon uhmaikäisen juonitteluja verrattuna vauvan kanssa kököttämiseen kotona. No nyt ei tarvitse enää ihmetellä. Väsytti tuo pikku-Predator minut loputa tässäkin elämänvaiheessa.

Tokihan minä henkisesti horjun joka viikko. Karjun, vaadin tai heittäydyn lapselliseksi, mutta en ole vielä kertaakaan saanut sellaista pään pimentävää raivoräjähdystä kuin tänään.

Kohtaukselleni ei ollut mitään järkevää syytä tai selitystä. Pakkaus singutti sietokykyäni tavalliseen tapaan venkoilemalla pukeutumisen kanssa ("Enosaaenosaaenosaaenosaa!!!!"), vaatimalla erityispaikkaa portaissa ("Määäääää meen ensin!!!!") ja kieltäytymällä kovaäänisesti kusitauosta, mikä tietysti johti siihen, että sitten lorahti housuihin - mikä johti uuteen raivokohtaukseen.

Tämä on kaikki tuikitavallista. Niin tavallista, etten viitsi näitä joka päivä tänne edes jankuttaa. Ennen niin herkät hermoni ja korvani ovat nykyisin niin paatuneet, että saatan hyvin jättää rabieskohtauksen kourissa tempoilevan rääpäleen ärjymään lattialle ja alkaa lukea kirjaa kaikessa rauhassa. Onpahan siinä välissä sitten sitä omaa aikaa - sillä Pakkaus jos kuka osaa huutamisen jalon taidon. Hän ei lopeta, ennen kuin mieleen juolahtaa, että sitä voisi tehdä jotain mukavampaakin kuin maata lattialla naama räkäisenä ja tekoitkusta punaisena (ko. prosessi kestää hyyyyyvin kauan).

En siis todellakaan osaa selittää, miksi juuri tänään. Mutta tänään se tuli. Ilmeisen viimeinen pisara.
Ja mitä banaaleimman kohtauksen seurauksena.

Suurin osa Pakkauksen nykyisesta paskakäyttäytymisestä liittyy pukeutumiseen - taitoon, jonka hän puolentoista vuoden menestyksekkään harjoituksen jälkeen on muka unohtanut. Niin myös tämä kohtalokas kerta. Tarkoituksemme oli lähteä ulkoilemaan ja kehotin Pakkausta vetämään jalkoihinsa upouudet sukkikset, koska ulkona alkaa jo syksy mönkiä luihin ja ytimiin.

Kun asetin sukkahousut lattialle valmiiksi, istahti ipana yllättäen helponoloisesti lattialle. Sitten hän jopa kiskaisi yläosan jalkojensa peitoksi. Aika hyvä hämäys, sillä ehdin jo myhäilemään tyytyväisyyttäni. Sitten alkoikin se saatanan vatkaaminen, vinkuminen, mölinä ja älinä siitä, kuinka rinssessa ei "osaa pukea sukkiksiaaaaaa!!" ja totta helvetissä perään noin kaksikymmentä kertää "ÄITI AUTAAAAAA!".

Normaalisti en ole tässä vaiheessa moksiskaan. Vasta puolen tunnin jälkeen saatan kivahtaa rumasti, että "Turpa kiinni!", jos ei muu tunnu auttavan (Huom! Jeesustelijoille tiedoksi: Kyllä, tiedän, että se on TOSI rumasti sanottu, se on kamalan epäkypsää eikä anna lainkaan hyvää esimerkkiä - ja mikä pahinta, se ei auta minua eikä lasta).

Nyt kuitenkin tapahtui jokin oikosulku. Jättimäinen raivoaalto rysähti aivoihini alta parin minuutin vonkumisen kuin pyörremyrsky Katrina New Orleansiin ja tuhosi kaiken äidillisen sietokyvyn ja asiallisen komentamiskyvyn (sis. "turpa kiinni"). Silmät leimuten työnsin naamani kiinni polvenkorkuisen elvistelijän naamaan ja karjaisin minulle tuntemattomalla demoniäänellä: "NYT SAAAAAAAATANA NE SUKKIKSET JALKAAN TAI ET PÄÄSE ULOS ENÄÄ IKINÄ!!!!"

Sitten ryntäsin vessaan. Löin oven kiinni ja takanani kuuluva kakofonia hellitti vähäsen - ihan vain sen takia, että Pakkauksen ja minun välissäni oli se ovi. Tungin sormet korviin, mikä auttoi taas hieman. Ja lopuksi puristin silmät vielä kiinni. Päässäni surrasi uskomaton määrä pahaa energiaa, miljoonia vittusaatanoita ja suhteellisen suuri määrä säikähdystä, mikä johtui siitä, että minun ihan tosissani oli tehnyt mieli läimäistä lastani tai kiskaista ainakin niskavilloista niin että olisi tuntunut.

Taisi pikkuämmäkin aavistaa, että jotain arkisessa taistelussamme oli toisin, sillä tavanomainen raamatullinen raivari jäi pelkäksi ukkoskuuroksi ja kun viimein avasin vessanoven, oli kersa kiskomassa sukkahousuja jalkaansa ilman mitään ongelmia. Päästiin sitten uloskin.

Ja huomenna  menen apteekkiin ostamaan korvatulpat. Tai ehkä sittenkin K-Rautaan hankkimaan semmoiset teollisuuskäyttöön tarkoitetut suojaimet.

30 kommenttia:

  1. Tuota ihanaa vaihetta odotellessa nautin siitä, että herra 2kk ei vielä puhu. Sanaton vittuilu on kuitenkin jo alkanut. Ipana sylkee tutin suustaan, aloittaa huudon, laitan tutin takaisin suuhun, sylkee pois, huutaa jne jne.. toista noin kymmenisen kertaa.
    Korvatulpat on hankittu sekä avokin että jälkeläisen takia, mutta taidan siirtyä niihin kuulosuojaimiin pikku hiljaa..

    kaaoskannoillani.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Voi että... mikä suunnaton henkinen tuki tästä sun blogistas on myös mulle. Tiedän niiiiiin ton tunteen, joka sua kalvoi... hmmph, eipä mulla muuta :)
    Päätä tyynyyn ja uuteen aamuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolin ja toisin, puolin ja toisin - ja kiitos. Siksihän mie täällä urputan, kun olen oppinut etten ole yksin. Hyvää yötä!

      Poista
  3. Joo, ne teollisuussuojaimet lupaa ettei tuu läpi juuri mikään desibeli! Kaikki sympatia sinne, just tuon takia Pakkaus syö vieläkin peukkua. Paitsi että se alkoi huutaa jo kun yritin laittaa sen tutin suuhun.

    VastaaPoista
  4. Suosittelen kuulosuojaimet radiolla :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, peltorit radiolla, ehdoton must! Nim. 1,4v ja 5kk.....

      Poista
  5. Aamen.
    Tuli melkein kuset housuun tota jeesustelija-sulkeissa -kohtaa lukiessa.
    Eikä tähän voi muuta lisätä. Sanoit kaiken olennaisen.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  6. Heiiiii....kuulosuojaimet radiolla! UPEAA! Saiskohan niitä nykyisin spotifyllä varustettunakin? S: pakkohan se on tehdä jeesustelijajoukolle tiedoksi, etteivät turhaan ala opastamaan asioissa. Paheksuahan tietysti muuten saa miten paljon hyvänsä. Esim. sitä, että olenko sopiva äidiksi, jos temperamentti ei kestä jatkuvaa lässytystä.

    VastaaPoista
  7. Kuulosuojaimet USB-liittimellä löytyy mielestäni myös. Peltoritehtaassa Saarioisten äidit sivuduunissa?

    Rispektii että oot noin hyvin pysynyt kasassa tähän asti. Huhheijaa! Turpa kiinni -karjahdus tuntuu aina niin sopivalta in the moment, mutta sitten jälkeen päin.. Ei.

    VastaaPoista
  8. Ou jee - tästähän se ilo irtoaa ja oma laatuaika alkaa.:-)
    Multa livahtaa tuo "Turpa kiinni" joskus kun on liian kauan kuunnellu sitä helvetin huutamista. Arvaa mitä Pakkaus vastasi viime kerralla? No tietty, että "EN PANE TURPAA KIINNI!". Olen päättänyt yrittää olla käyttämättä ko. fraasia jatkossa...(tuskin onnistuu).

    VastaaPoista
  9. Ihan mahtava tuo lapsesi! (vrt. yllä mainitty vastakommentti)

    Noi kuulosuojaimet on kyllä tosi hyvät. Meille mies hankki sellaiset nappulan ollessa ehkä vuoden ikäinen, eikä tuo meidän ole edes sitä kaikkein meluisinta sorttia. Tosi hyvä vehje myös sitten myöhemmin, kun ipanalla alkaa lapata leikkikavereita kylässä.

    VastaaPoista
  10. Ei oo totta. Miksei tästäkään kukaan aiemmin ole vinkannut! Onko kaikilla äideillä jo kuulosuojaimet!? Eikö se ole jo käyny selväksi että näissä asioissa meikä on aina ulapalla.:D

    VastaaPoista
  11. Koska tämä on poliittisesti epäkorrekti blogi, niin en voi olla ihmettelemättä, että olivatko asiat kenties helpompia vanhoina aikoina, jolloin ihmiset eivät vielä tunteneet huonoa omaatuntoa niistä läimäytyksistä ja niskavilloista nostamisista. Voi olla että olivat...

    Itse parikymppisenä muistan ainakin jonkun joskus maininneen, että "ennen lapsilla ei ollut uhmakausia (sis. murrosikä)". Mahtaneeko voida pitää paikkaansa?

    VastaaPoista
  12. Mie itse luulen, että 30-luvun kasvatusmetodeilla tuli vyöstä, jos yritti edes esittää rakentavaa kritiikkiä. Olivat varmaan kakarat hiljaa - ja meniväthän ainakin pohjoisessa ihmiset töihinkin ja omiin nurkkiin jo 15-16-vuotiaina - sekin on varmaan kasvattanut. Itse en usko mihinkään vapaaseen kasvatukseen, mutta siihen kylläkin, että armeijakuri nitistää itsetuntoa ja luo ahdistusta. Ahdistunuthan tuo meikäläisen kersa ei ainakaan vaikuta olevan kun saa tuulettaa tunteitaan...:-) Btw, otan kohteliaisuutena tämän "epäkorrektiksi blogiksi" tituleeraamisen. Kiitos.

    VastaaPoista
  13. Mä luulen, että kyllä jokaisella äidillä jossain vaiheessa vaan kilahtaa oikein kunnolla omisti sitten minkälaiset lehmän hermot tahansa - tosin harvat vain uskaltaa sen tunnustaa. Itselläni kävi samanlainen päänsisäinen räjähdys tässä taannoin, kun tenava oli aikansa venkuillut ruokapöydässä aamupuuronsa kanssa "En syö! Hyi! Yök! Anna leipää! Ei puuroa! Pahaa!" - tyyliin ja sitten erehtyi vielä isäntäkin vihjailemaan, että olin ehkä keittäessäni saattanut laittaa puuroon vähänlaisesti suolaa. Ensin lensi lusikka kädestäni maata kiertävälle radalla, sitten ilmoille muutamat "pitäkää puuronne" - kommentit sopivilla tehostesanoille lisättynä ja kohta kolahti makkarin ovi perässäni kiinni melkoisella voimalla. Tosin sen virheen tein, että luikin aika pian (siis liian pian, kun se puuro oli edelleenkin syömättä) takaisin paikalle anteeksi pyydelleen, vaikka eihän se siis mun vika ollut. Itsehän ne suorastaan kerjäsivät räjähdystä vinkumisella ja ala-arvoisilla kommenteillaan! Pisteet sulle, että jaksoit kyykkiä vessassa riittävän pitkään, sillä sun tapauksessahan tuo räjähdys tuotti toivotun lopputuloksen! :)

    VastaaPoista
  14. Joo, minun on kans vaikea uskoa, että maailmassa on joku äiti jolla ei koskaan kilahda - ehkä on sellaisia, jotka osaavat sen paremmin niellä kuin meikäläinen, se on mahdollista. Ja kyllä, samaa mieltä, ihan itte kerjäsivät, kele.:-)

    VastaaPoista
  15. "Demoniääni" - tiedätkö, minä säikähdin ensimmäisen kerran kun kuulin suustani sen?

    Nyt olen saanut valjastettua (meillä siis lapset 3 ja 6) sen sellaiseksi järkevän napakaksi komentamiseksi, jota yleensä totellaan, ja sitten olen vielä kysynyt, että haluatteko että äiti suuttuu, ja jos kiukuttelu (siis turhasta asiasta. Mutta annan kiukutella, jos ovat mielestään kokeneet jotain väärää, jolloin siis asiasta pyritään juttelemaan) jatkuu, niin silloin karjaisen. Tarpeeksi monta kertaa, kun näin on tapahtunut, niin pelkkä kysymys, että haluatteko että äiti suuttuu riittää rauhoittamaan vekaran.
    Voi ei - meillä ei ole radiokuulosuojaimia, pitäisiköhän pyytää joulupukilta?!

    ps.ja tiedän näsäviisaat tytöt. Kun sanoin kerran, että "nyt riittää PISTE", niin tyttö vastasi "PISTE FI". Arvaa menikö oma raivari ohi...?

    VastaaPoista
  16. On tämä kasvatus (ja kasvaminen) saatanasta. Siinä vaiheessa kun noita järkyttäviä huutosuolikohtauksia (eikä siis puhuta mukeloiden sellaisista) tuli oikeestaan päivittäin oli pakko luovuttaa ja myöntää oma epätäydellisyytensä. Mun kohdallani tämä siis tarkoitti aivan överiä täydellisyyteen pyrkimistä ja täten siitä irti päästämistä. Nyt on sitten opiskeltu liiankin tiukkaa infopitoista tekstiä aiheesta temperamentit. Auts. Vittu auts.

    Pahinta lasten kasvattamisessa on, että ei niitä voi kasvattaa. Ne on mitä on ja on täysin tuuripeliä miten lapsosen ja tulevan äiti- ja isivainaan temperamentit yhteen soppii. Yleensä huonosti? Tieto lisää tuskaa ja sillee. Sitä on oppinu ymmärtämään jälkikasvuaan ja itseään siinä sivussa eli ehkä kuitenki selvitään hengissä..?


    Ps. Ai että oon kade sun kiroilutaidosta! Vittu. Ei oo munaa siihen mulla.

    VastaaPoista
  17. Joo, meillä on Pakkauksen kans siitä hyvät lähtökohdat, että temperamentti näyttää periytyneen äidiltä tyttärelle.:-) Tyyppi ei hätkähdäkään pienistä huutamisista vaan nillittää pokkana takaisin. Mie luovutin siitä täydellisyyteen pyrkimisestä siinä vaiheessa, kun aloin pitää ekaa blogiani ja huomasin, että meitä on muitakin. Mitä kiroiluun tulee, pidän suuta supussa niin paljon kuin mahdollista kotona, mutta kun hermo menee niin sitten lähtee mopo ja ihan spontaanisti. Kiroilen sitten täällä kun ei muuten enää kehtaa.

    VastaaPoista
  18. Mä tiuskaisin tuon "Turpa kiinni!" kerran ekaluokkalaiselle koulussa sijaistamassa kun olin ja alkoi keittää. Oppilas itki ensin, sitten minä. Kun olen pohjimmilta herccis. Vapisevalla äänellä pyysin anteeksi koko luokalta. Mutta on se kamalaa, jos ei vanhempana (tai opettajana) saa koskaan provosoitua, "koska se ei ole turvallisen aikuista käytöstä" (kuten meille opettajankoulutuksessa opetettiin). Ei Turvallinen Aikuinen ole kone sen enempää kuin lapsetkaan...

    Ps. Olen satunnainen kävijä, koska en periaatteessa seuraa muita blogeja kuin yhtä kaverin viritelmää. Tätä vain on toisinaan ihan pakko palata ihailemaan. Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
  19. Ps2. Ihan liikaa kirjoitusvirheitä = tyyny lähettää jo viestejä...

    VastaaPoista
  20. Tuosta "turvallinen aikuinen" -jutusta, omalta ala-asteajaltani muistan aika monta tilannetta jolloin opettajalla alkoi keittää, eikä siitä silti mitään traumoja saatu (ehkäpä siksi, että ymmärrettiin oikein hyvin, että mistä syystä se suuttui).

    Sitäkin sattui pari kertaa, että opettaja poistui luokasta ovet paukkuen opettajainhuoneeseen eikä tullut takaisin ennen kuin tunti päättyi. Ainakin kerran kävi myös niin, että kuusikymppinen miesopettaja (tämä oli 90-luvun loppua) raahasi häiriköijää korvasta pidellen pois paikalta, mitä toki kummasteltiin, muttei siitä mitään erityistä juttua tullut.

    Voi tietysti olla, että nykylapset ovat herkempiä tämän tyyppiselle kohtelulle.

    VastaaPoista
  21. Kiitos anonyymi ja Riiho kommenteista. Mulla on just ollut mielessä kans se, että mikä helvetin turvallilnen aikuinen se semmoinen on joka hampaat irvessä yrittää peitellä todellisia tunteitaan ja temperamenttiaan - sekö se on ihanne? Mie ainakin päästelen höyryjä (toki yritän olla kiroilematta) aika huoletta ja tyttökin on oppinut jänkyttämään takaisin eikä hätkähdä piirun vertaa, vaikka äiskällä menee säännöllisin väliajoin hermot. Luulen, että enemmän raukka säikähtäis, jos oisin tässä kolme vuotta kiemurrellut ja sitten saisin jonkin raivokohtauksen, jonka tuloksena häipyisin viikoksi hevonkuuseen.

    VastaaPoista
  22. Interesting.. pitäiskö mun(kin) perustaa kiroilublogi? Vittu.

    VastaaPoista
  23. Kiitos tästä kirjoituksestasi. Painin myös näiden päänisäisten räjähdysten parissa. Mun lapsella on ollut todella raivokkaat uhmat. Nyt menosssa aivan karmea 4-vuotis uhma joka saa aikaan hirvittävän kiehunnan mun päässä. Tää oli niin terapeuttinen lukea, että luen tän vielä moneen kertaan. Kun joskus musta tuntuu, että olen maailman ainoa jolla käy hermoon. Ja jonka lapsella on näin hirveä uhma.

    VastaaPoista
  24. Ole Anonyymi ihan hyvä. Yhtä lailla meikänkin paska fiilis paranee, kun tulee palautetta ja kuulee, ettei ole yksin. Jiihaa!

    VastaaPoista
  25. Kiitos! Onneksi on muitakin, joilla pää räjähtää joskus. Mulla paloi käämi totaalisesti ekan kerran, kun lapsi oli noin kaksivuotias ja venkoili ruokapöydässä. Iskin nyrkin pöytään ja huusin, että tässä perheessä ei ruokapöydässä enää pelleillä. Syö ruokasi ja ole hiljaa. Tepsi. Muksu veti ruoat huiviin ennätysajassa. Hyvä kait se on lastenkin huomata, että jossain kulkee aikuisenkin raja. Tunteiden patoamiseen en usko, vaikka toki omat hermot vois olla vähän pidemmät. Miten sitä sisäistä vihaa ja kiukkua muka oikeasti pystyisi salaamaan lapselta? Ne vaistoaisi sen kuitenkin ja luulisi, että olisi aika painostava tunnelma koko ajan. Mahtava blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja venkoilu oli siis jatkunut jo tooooosi pitkään, useamman viikon. Nykyään, kun alan olla raivostumisen partaalla, niin kysyn, että haluatko, että äiti suuttuu oikein todella. Ilmeisesti demoniääneni on niin kamala, että yleensä jo pelkkä uhkailu toimii. Äidin pelko on viisauden alku....

      Poista
  26. Kiitos anonyymi. Mie olen kans sitä mieltä, ettei todellista luonnettaan saa piilottaa. Jos temperamenttia on enemmän ja kärsivällisyyttä vähemmän niin minkäs sille mahtaa. Vaikka kuinka yrittäisi pinnistellä, ei se teeskenteleminen loputtomiin onnistu. Ja meillä ei Pakkaus ainakaan paljon hätkähtele, jos ärähtelen sille - se ärähtelee mulle takaisin.:-)

    VastaaPoista