torstai 12. huhtikuuta 2012

Estottomuuden iloa

Viime päivinä olen ihaillen katsellut, kuinka yksinkertaisen mutkattomasti vajaa parivuotiaani elämänsä ottaa.

Jos hän näkee sohvapöydän toisella puolen himoitsemansa limsatörpön, hän kierii pöytää pitkin kuin maastoutuva James Bond, nappaa pöydän yli rymytessään törpön käteensä ja pyörähtää toisella puolella jaloilleen. Jos hän näkee keittiön pöydällä paketin suolaa, jonka koostumus häntä ihastuttaa/ihmetyttää, hän täräyttää koko lootan kasaksi keskelle lattiaa, upottaa nakkinsa valkoisen mössön uumeniin ja tekee itselleen natriumkloridikuorinnan. Jos hänen persustaan kutittaa vaihtamaton vaippa, hän survaisee sormensa sumeilematta takapuoleensa ja kynsäisee, ilmiselvää mielihyvää tuntien. Jos vaipassa sattuu olemaan ylläripylläri, hän suljaa kätensä paskaan - ja maistaa.

Mitäs jos mekin näin kevään kunniaksi yrittäisimme päästä lähemmäs luontoa ja estottomampaa elämänmuotoa? Lukuunottamatta tietenkin paskanmaistelua.

Haluaisin todella päästä edes jossain määrin irti jokapäiväistä arkeani ankeuttavista norminormeista. Mitään kovin radikaalia en ihan ensi alkuun suunnitellut. En ajatellut tyhjentää työpaikkani tuotearsenaalia lattialle kevätkylpyä varten enkä yrittää ylittää kahvipöytää tyyliin "virtahepo kohtaa alvar aallon". Mutta jotain voisin yrittää. Esimerkiksi olla enemmän oma itseni ja vähemmän sitä, mitä muut minulta odottavat.

Perkele. Huomenna ainakin sanon töissä "perkele".

8 kommenttia:

  1. Eikös olekin! Olkaamme kevätsonneja -eikun kevätlehmiä...:-)

    VastaaPoista
  2. Mää luulen, että meillä aikuisilla tuohon samaan estottomuuden tilaan pääseminen vaatii kyllä muutaman promillen alle.

    VastaaPoista
  3. Mä ihailen sitä, kuinka lapset voi haukata voileivästä ihan mistä kohtaa vaan, vaikka keskeltä ensin, eikä ne etene oletetulla tavalla. Yksinkertaista, mutta itse en vaan pysty siihen.

    VastaaPoista
  4. "Esimerkiksi olla enemmän oma itseni ja vähemmän sitä, mitä muut minulta odottavat."

    Elämän roolit - Deja Vu! Ja ei oo vielä kertaakaan meikäläiseltä onnistunut :D Mutta. Pidän peukkuja sinne :)
    -M

    VastaaPoista
  5. Arkipäivien anarkismia, jee! Paljon on meillä aikuisilla lapsilta opittavaa, vai liekkö se kuitenkin parempi, että joistain jutuista on oppinut poiskin. Mene ja tiedä.

    Nää sun jutut kutkuttaa mun nauruhermoja siihen malliin, että päätinpä muistaa sua haasteella tuolla oman blogini puolella. Hän ottaa taikka jättää, mutta on hyvä.

    http://mamma-arki.blogspot.com/2012/04/kymmenen-hyvan-mielen-asiaa.html

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaunis Koo! On mukavaa että saa nämä ei aina niin positiiviset tunteet saa käännettyä edes toisia huvittaviksi täällä internet-eetterissä...:-)

    VastaaPoista
  7. päivänkakkara: joo, meikä ainakin tarttee promillen pari alle että pystyy raapiin takamusta julkisesti. Anonyymi 1: meillä syödään myös silleen että paras ensin. Eli voi. Anonyymi 2: Yritetään yhdessä. Ei oo helppoa ei.

    VastaaPoista