maanantai 14. tammikuuta 2013

Taantumusta ja tappifanitusta

Olen jo aikaisemminkin epäillyt, että jokin äitiyshormoni aiheuttaa aivoille salaperäistä rasitetta, jonka vuoksi uhrin (=minä) älykkyysosamäärä rysähtää alas yhtä nopsaan kuin ilmakehään ilmaantunut meteoriitti. Nyt olen taas kerran saanut regressioteorialleni vahvistusta.

Katsoimme juuri Pakkauksen kanssa jälleen pari jaksoa Teletappeja (Youtubesta totta kai, koska eihän minulla mitään moraalia ole eikä tässä tilassa mitään dvd:itä kakrulle muista ostaa).

Saatana soikoon, että oli hauskaa! Teletappimaassa esiintyivät jollain kummalla potkulautaa muistuttavalla laitoksella liikkuvat kaksiulotteiset karhunkuvatus ja julma jellona. Elukat mölisivät typeriä, pyörittelivät silmiään ja me kaksi kikatimme kovempaa kuin koko tappisakki.

Erityisen korkeatasoista huumoria edusti mielestäni se, kun se nuija nalle pukkasi esiin puun takaa, heilutteli tassujaan, pyöritteli silmiään ja paineli takaisin piiloon. Olin kuolla naurusta! Ja niin oli Pakkauskin.

Nyt pelkään vain pahoin, että jään pian ilman katselukaveria. Pakkaus kun on ruvennut kokoamaan yhä isompia palapelejä ja edustanee kohta korkeampaa älyllistä elämää kuin äitinsä konsanaan. Eihän tuo sitten enää enää varmaan jaksa innostua imeväisikäisten iloista.

Mitäs sitten tehdään?  Meikätyttö kun on pian pahasti koukussa. Pitääkö tässä ruveta häpeämään ja surffaamaan Tappimaahan vain yön pimeydessä kuin joku perkeleen peräkammarin runkku-Raimo? Vai onko olemassa Anonyymien tapittajien yhdistys? Kun ei kai sitä nyt ihan ikäihminen itsekseenkään voi tappifanittaa. Apua!

9 kommenttia:

  1. En ole jostai syystä koskaan tapeille lämmennyt. Meillä pyörii telkusta kaiket päivät Disney Junior -kanava ja minä sitä enemmän töllään kuin ipana. Pitäisi vissiin kiinnittää enemmän huomiota lapsen touhuihin keittiössä kuin Mikki Hiiren kerhotaloon. Oli mokoma tunkenut paketillisen ruuveja keittiön toistaiseksi ovettomien ja hyllyttömien alakaappien hyllynkannatinreikiin...

    VastaaPoista
  2. Et ole siis aivan niin regressoitunut kuin minä, kivat sulle. Jostain syystä tuo Tappimaailma putoaa mulle ihan kympillä - jotain ihme idiotismia siinä hommassa on joka aina naurattaa. Muistan jo sinkkuna krapulassa niitä kattoneeni. Meillä muuten meni myös jokin ruuvisetti ikkunoiden lukkoihin, ja remppamiehet oli joutuneet kaivamaan niitä esiin jollain ihme konsteilla. Että onnea vaan matkaan.:-)

    VastaaPoista
  3. Juuri tuo teletappijakso on suuri suosikkini nimenomaan noiden karhun ja leijonan vuoksi. "Karhu täällä kurkkii" jne :D Youtubestahan löytyy teletappeja suomeksi ne ruhtinaalliset 3 kpl (vai oletko löytänyt enemmänkin?). Digiboksilta löytyy myös paljon jaksoja tallennettuna ja tuo karhu ja leijona on ainakin yhdessä muussa jaksossa. Tosin eri dubbauksilla ja mielestäni paljon tylsemmillä vuorosanoilla. Pienestä on äidin nämä ilot revittävä ;)

    VastaaPoista
  4. Hai Mallamoija, mulla on sulle tunnustus mun blogissa :)

    VastaaPoista
  5. Keijukainen: Ah, sielunkumppani!:-) Joo aika vähissä on tapit youtubessa, mutta on mulla yksi dvd, jolla on vissiin eka jakso. Kotitappi vaan on runtannut sen siihen kuntoon, ettei se pyöri kunnolla. Pitäisi ehkä tilata setti netistä.
    Paula: Iso kiitos! Olen kauhean huono tunnustusten välittäjä, mutta ainahan minä onnellinen olen, kun joku minua muistaa!

    VastaaPoista
  6. Ei tossa oo mitään säälittävää. Mä kikatin toissailtana hulluna kirsi kunnaksen runoille. Lapsi kikatti myös - ei niille runoille vaan äidille joka hirnui. Mietin että onkohan mulla jotain pillereitä joita en muistanut ottaa aamulla...?

    VastaaPoista
  7. JOO, herra PiiPoo on kaikkien aikojen suosikkini ja aina yhtä hauska. Varmaan hautaan asti. :-)

    VastaaPoista
  8. Kirsi Kunnaksen runot on parhautta vaikkakin niistä aina saan jotenkin mukamas surumielisiä. Mitä lasten ohjelmiin tulee niin tappimaailma ei iske ei niin millään. Kaikki yli sata muumijaksoa kuitenkin jaksoin katsoa läpi tubesta.

    VastaaPoista
  9. Joo tuo tappimaailma on jotenkin semmoinen, että joko se uppoaa tai ei. Mullakin alkaa tulla jo rajat vastaan, kun Pikkukakkonen on täysin pannassa sen jälkeen kun menin hullu tilaamaan niitä Teletappeja dvd:llä. Nyt ei muuta sitten telkussa pyörikään. Alkaa olla vitsit vähissä. Muumiaika koittakoon, pliis!

    VastaaPoista