tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kahden euron kauppa


Kävin tänään aikas erikoisessa putiikissa. 

Ensinnäkin se oli järjestetty sohvanpäädyn ja lipaston väliin: tilaan, jossa ei pitäisi olla tilaa lainkaan, mutta jonka hirvittävillä supervoimilla varustettu tyttäreni oli jotenkin (älkää kysykö miten) saanut aikaiseksi. Ja miksikö? Siksi, että pääsisi tähän välitilaan puotipuksuksi kaupanpitoon.

Toinen erikoisuus oli se, että tähän putiikkiin oli ihan vitun pakko mennä. ”Äiti! Äiti! Tule kauppaan!”, huuteli kaupantäti lipaston ja sohvan välistä. Kun yritin selittää, etten nyt oikein jaksaisi, ja että kuumettakin oli, kaikui huutoni kuuroille korville. Kersa kohotti ääntään, kunnes karjui ja mylvi kuin Bayern Münchenin känninen kannattajajoukko:”ÄITI ÄITI ÄITI KAUPPAAN! OSTAMAAN KAUPPAAN!” Samalla pikkuämmä tuli repimään käsivartta, jalkaa ja jumalauta jopa vilttiä päältä. 

Olo oli kuin egyptiläisen basaarin pahamaineisimmassa kolkassa. Pistin viimeiseen asti hanttiin kuin jatkosodan sankari, mutta meikätytöltä se meni torjuntavoittokin sivusuun. Ähkin itseni siis vaivalloisesti viltin sulosyleilystä ja lähdin shoppaamaan.

Jos oli puoti erikoinen, niin sitä oli sen tarjontakin. Kuten myös palvelu. Lipaston ääreltä minua tapitti koppavan oloinen kaupantäti.
Minä: ”Hyvää päivää!”
Pakkaus: ”Päivää!”
Minä: ”No mitäs sulla on täällä kaupan?”
Pakkaus: ”Mummo!”
Minä: ”Mummo? Aijaa? Mikä mummo?”
Pakkaus: ”Piljo-mummo. Tässä!”

Tynkä pukkasi esille lipaston romuromppeen - anteeksi anteeksi, kauppatavaran seasta ainoan sinne joutuneen arvokkaamman esineen, Venäjältä tuomani maatuskan. Siinä se sitten jökötti. Myynnissä oleva Pirjo-mummo.
”No jaa. Aika hieno mummo”, minä totesin.
”Joo!”, kehui Pakkaus ja mutristi suutaan arvostavasti.
”No mitä tuommonen mummo maksaa?”, kysäisin.
”Euloja”, totesi ipana ehdottoman varmasti.
”No joo joo”, minä vastasin, ”mutta kuinka monta?”
”Kaksi euloa”, kivahti kauppias kuin planeetan pimeimmälle idiootille ainakin.
”Jaa, no se on kyllä aika halpa.”
”Joo. Sinä ostat sen.”
”No joo, mie otan sen.”

Seurasi maksuvaihe, jossa ääliöäidille näytettiin, kuinka kaupassa toimitaan. Pakkaus kaivoi kupeestaan tai jostain lipaston kulmalta jonkin hylkäämäni muovisen "etukortin", joita jokaiselle kuluttajalle joka kulmakaupasta tyrkytetään.  

Tätä lätkää tynkä minulle sitten tarjosi. Kun en itse tajunnut, mitä kortilla tehdä, tökkäsi tenava kyllästyneen näköisenä kortin pystyasentoon lipaston pinnalle niin kuin kortinlukijaan ainakin. Tässä vaiheessa minullakin välähti (hurraa!).

Näppäilin pin-koodin tietävän näköisenä kortin edessä. Kun ostokset oli suoritettu, sain vielä kortin takaisin.

”Kiitos! Ja hei hei!”, toivotti kauppamestari, nyt jo huomattavasti kohteliaammin. (Totta kai, kun oli saanut rahat riistettyä.)
”Näkemiin”, minä vahvistin kohteliaasti.

Samalla kaavalla minut sitten pakotettiin ostamaan hääkutsu, vaatekatalogi, paskainen patakinnas sekä juomapullon korkki. Kaikki maksoivat kaksi euroa. 

Olin varsin tyytyväinen Mummon hintaan, mutta jotenkin minusta tuntuu että kaksi euroa käytetystä juomapullon kierrekorkista on hieman liikaa.  Myös se paskainen patakinnas hiukan epäilyttää. Mutta ostettu mikä ostettu. Tässä se taas tuli todistettua: hyvä myyntitykki myy vaikka sitä jäätä eskimolle.

6 kommenttia:

  1. Maksukortti.... tää on taas näitä tunne-itsesi-vanhaksi juttuja. Ei oo kolikoita kauppaleikissä. Ehdin jo haaveilla, että Pakkaus olisi keksinyt käteisrahaksi jotain aivan loistavaa, mutta paluu todellisuuteen oli tuo muoviraha.

    Joskus vuonna -99 tai jotain, ystäväni jälkikasvu oli saanut kierrätyslahjana lankapuhelinta muistuttavan lelun ja kysynyt: "Äiti, mikä tämä on?" ... ...

    VastaaPoista
  2. Sama suru iski mulla puseroon. On se nyt jo laitaa, kun ei edes rahalla makseta. Tosin kyllä Pakkaus kolikot tunnistaa. Ukko levittelee niitä taskuistaan aina sinne tänne "jemmaan", josta tyttö sitten bongaa rahat ja minä pistän possuun. Eli sana "kolikko" on hallussa. Sentään!

    VastaaPoista
  3. Vaikeaa on lukeminen, kun pitää samalla vedet silmissä hirnua ääneen. :D Lapsella vaikuttaa olevan luonnetta ja mielikuvitusta vaikka muille jakaa, mieleen pulpahtelee aina välillä ne kruunuviritykset, en ite olis noin pienenä nähnyt tasan mitään prinsessamaista kumiritsassa.

    Sulla on kyllä mahtava blogi, kiitos siitä. Toimii välillä tehokkaana vauvakuumeenpoistolääkkeenä ja välillä täysin päinvastoin. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Yritin välittää tunnetta, sillä kyllä siinä oli asiakkaallakin pokassa pitämistä. Tuommoinen kaupantäti kuuluisi vanhan kunnon rautaesiripun taka.:-D

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos Heta! Vastaan varmasti - ainakin vuoden sisään...(anteeksi jo etukäteen)...

    VastaaPoista