tiistai 11. kesäkuuta 2013

Äiti avautuu

Olimmepa tänään taas kerran tilanteessa, jossa jouduimme sekä minä että Pakkaus-plinsessa (= nykyisin pysyvä olomuoto) heräämään ihan helvetin aikaisin. Plinsessa on alkanut osoittaa sitkeän aamu-unisuuden merkkejä, joten yhteinen geneettinen perimämme haittaa aamujamme usein ja toistuvasti.

Tänään se johti sellaiseen ärtyisän pohdiskelevaan, maailmoja syleilevään ja pitkään - paino sanalla pitkä - monologiin, että on aivan pakko esitellä filosofista ja aikuista näkökulmaani vanhemmuuteen.

Kaikki alkoi klassisesti tietysti taas vaatetuserimielisyyksistä. Pakkaus vonkui kesämekkonsa perään, mutta koska ilonpilaaja nimeltä Ilmatieteenlaitos ennusti sadetta, en suostunut pukemaan hellevetimiä vintiön niskaan. Sen sijaan tarjosin sukkia, housuja ja takkia. Vituralleenhan homma tietenkin meni. Ja siitä lähtien sitten kaikki muukin. Pakkauksen mielestä vaatteet olivat perseestä, aamupala oli perseestä ja autossa soiva hel-ve-tin hyvä soittolistaschaiba oli perseestä.

Autossa käänsin ensin mielenosoituksellisesti kuten kunnon aikuinen ainakin nupit kaakkoon ja vähät välitin takapenkillä kitisevästä ipanasta ("en HALUA mushiikkia, en ha-lu-a!"). Lopulta ei kärsivällisyys kuitenkaan enää kestänyt, kun Musen uusinkin lyttääntyi yhden lapsen orkesterin alle.

Aloitin valistuksen - äänellä, jossa kuvastui kärsimys, äidillinen antaumus ja alentuva ylemmyydentunne. Kun kerran olin aloittanut, oli mahdotonta lopettaa. Asiaa oli päässyt kerääntymään aivan lastiksi asti.

"Kuule. Se on sillä lailla, että äiti SAA kuunnella musiikkia. Me katsotaan joka päivä Pikku Kakkosta. Luuleksie, että mie haluan kattoa aina Pikku Kakkosta häh? Ei. Emmie halua kattoa mitään Raa-Raata tai Anniina Ballerinaa, mutta me katotaan niitä, kun sie haluat. Nyt mie haluan kuunnella musaa. Äidillä on OIKEUS myös tehdä omia juttuja!

Ja se on kuule sillä lailla kans, että tuo tyhjänpäiväinen vinkuminen nuista vaatteista on aivan turhaa. Eihän me ilman takkia voida lähteä jos sataa. Ei silloin pistetä päälle mitään hellevetimiä. Se nyt vain on niin, että äiti TIETÄÄ tämmöset asiat. Aattele nyt jos mie antaisin sinun talvella laittaa kesämekon päälle! Sie olet vielä pieni, et sie ymmärrä, mitä vaatteita voi laittaa ja mitä ei. Sie paleltuisit se hellemekko päällä talvella. Niin. NIIN.

Ja se ei kans ole mistään kotoisin, että sie sanot, että sie haluat jugurttia etkä sitten syö sitä. Jos sie sanot, että sulla on nälkä ja sitten maistat kaks lusikkaa niin se ei kyllä oo mikään nälkä. Se on huijausta. Aivan tyhmää. Ja menee ruokaaki hukkaan. Ja leivästäkään et syöny ko kaksi palaa!

Ja sen verran iso tyttö sie kans kyllä oot, että kyllä sie tiedät, että aamulla tulee pissa. Sitä on turha kieltää. Tietenki se tulee. Tuleehan äitiltäki. Mitä huutamista siinäki sitten on? Oisko sitten kiva, jos ei mentäis pissalle ja sitten sie losottaisit tuon istuimes märäksi, oisko? Häh?"

Pakkaus viittasi kintaalla sydämistyneelle saarnalle ja osoitteli marttyyrimonologia kuunnellessaan kohti lokkeja, autoja ja suojateillä kirmaavia pappoja. Joka havainnon kohdalla hän kiljui kovaäänisesti minua katsastamaan kunkin havainnon. Siitähän minä fiksuna ihmisenä sain lisää vettä myllyyn.

"Joo ja ei - emmie nähny, että sielä oli lintu. Se on kuule niin, että äiti ajaa autoa. Autoa! Ei äiti voi joka kerta kattoa jotain paskaa lokkia, kun pitää pysyä tielläki. Enkä mie voi ajaa noin vain ihmisten päälle, kai sie tajuat. Me ajettais kolari, jos mie joka kerta kattoisin sinne, minne sie osoitat."

Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Japajapajapajapajapajapa.

Kun vein tytön tarhaan, olin jo tyyntynyt hieman ja toivoin, että edes jotain olisi uponnut jälkeläiseni alitajuntaan. Niin olikin. Iltapäivällä kotiin palatessamme Pakkaus kurkki vieressäni kukkapenkkeihin ja  osoitti niitä miljoonia lehtokotiloita, jotka pihallamme pesivät ja ilmoitti jämäkän mielipiteensä:

"Paskoja kotiloita! Paskoja! Ne on PASKOJA!"

Ei ehkä ihan sitä, mitä monologillani hain, mutta jäi näköjään ainakin yksi sana 10 kilometrin matkalla mieleen. Jei!




8 kommenttia:

  1. Hyvä juttu. En näköjään miekään.:-D

    VastaaPoista
  2. Tää äiti tuli siihen tulokseen ensimmäisen ryhmisaamun jälkeen, että ipana menee jatkossa inan aikaisemmin hoitoon, jotta itse säästyn aamupalahelvetiltä. Kotona syödessä tinttaralla herää aivan liian hyvin ja tajuaa tehdä kaiken muunkin hankalaksi. Vaatteet päälle ja menoks toimii paremmin. Varsinkin kun on selkeästi perinyt minulta kuurouden herätyskelloa kohtaan ja saan oman naamani värkätä ihmismäiseksi toisen nukkuessa vaippaperse homeessa vielä tovin.

    Oisin muuten aika iloinen jos tuo 2v2kk apina sanoisikin vaikka paska :D Tunnistettavat sanat saa sormilla laskettua... Vittukin kelpais tähän väliin ;D

    T. Sussu

    VastaaPoista
  3. Sussu: Hei meillä on mukelo kans yleensä aamupalan piirissä, mutta aina ei jaksa herätä...:-)
    On totta että nopea toiminta puree parhaiten.Meillä tuota kohta kolmeveen puhetta pulppuaa siinä määrin, että en enää tiedä mitä siihen sanoisin. Joku päivä se oli onkinut puheestamme sanan "vittu", mitä en tosiaankaan viljele noin yleensä ottaen koko aikaa lapsen kuullen. Oli siinä sitten pokassa pitämistä, kun pikkuämmä hoki "vittuvittuvittu" ja kattoi naamaan, että mikä reaktio tulee. Ilmeisesti osasin olla ilmeetön, koska hokeminen loppui alkuunsa eikä sanaa ole kuulunut taas hetkeen...Onnea sananmetsästykseen!

    VastaaPoista
  4. Joo mäkään en kiroile lapsen kuullen mutta sen yhden kerran kun lipsahtaa niin se onkin ainoa sana jonka se pikkuipana onkii. Niin se yks päivä juoksi tarhaan iloinen ilme naamallaan ja karjui koko matkan täysillä "perhana" "perhana". Onneksi vaan noin mietoa. Mutta se jatkui myöhemmin kun rupesi kesken leikkien keskittyneeltä kaverilta kuulumaan "voi vittu". Joopa joo...

    VastaaPoista
  5. Joo se on kumma miten nuo pienet imaisee pitkästäkin pulinasta väistämättä ja vuoren varmasti aina ne paskat, perseet ja helkkarit. Kai niitä sitten käyttää jotenkin eri äänenpainolla tai jotain.:-)

    VastaaPoista
  6. Siis vedet silmissä kikattelin täällä. Itse en ole koskaan moisiin marttyyrimonologeihin sortunut. Eiku.. ;)

    VastaaPoista
  7. Mulla oli kamalan puhdistunut olo moisen marmatuksen jälkeen. ja koska meidän pikkuämmä ainakin viittasi marinalle kintaalla, oli aika hyvä omatuntokin...:-D

    VastaaPoista