tiistai 4. kesäkuuta 2013

Unelmien hyötypuutarha

Koska meillä on nyt piha, olemme järjestäneet puutarhamme ihanaan teräkuntoon! Tiedän, että tämä Eden tulee aiheuttamaan oksettavaa kateutta, joten varoitan jo etukäteen: älkää lukeko, ennen kuin olette valmiit ryntäämään K-Rautaan, Plantageniin, KodinTerraan sekä mahdollisesti myös lähimpään Siwaan.

Ok, teitä on nyt varoitettu. Asiaan.

Tässä ihka ensimmäinen ylpeydenaiheemme, hyötypuutarha:



Mieheni oli kaivanut perennapenkkimme "hiukan" laajemmaksi ja oli into piukkana lähdössä ostamaan "perunansiemeniä". Koska mieheni on kaupunkilaispoika, kielsin häntä ehdottomasti lähtemästä hortoilemaan johonkin puutarhamyymälään tällaiselle exodukselle. Ukkoraiska ei olisi varmaan palannut vieläkään, jos olisi päässyt karkaamaan.

Koska olen onneksi myös täydellinen hortonomi, kaivoin parin muovipussin ja sipulinkuorien seasta mukavasti itäneitä ja pehmenneitä perunoita. Iskin puolimädät potut maahan ja TADAA! Sieltähän ne jo pukkaavat, jonkin palmun varjosta.


Sitten esimerkki kätevästä ja käytännöllisestä maisema-arkkitehtuurista:


Olemme järjestäneet sadeveden- ja kotilonkeräyksen pihallemme (sadevesi on kuulemma kasveille terveellisempää kuin hanavesi!). Astiat on järjestetty suurella huolella keskustelemaan pihalaattojen, tiiliseinän ja ympäröivän vehreyden kanssa.

Myös Pakkauksella on hauskaa. Näihin remontista jäljelle jääneisiin saaveihin on kiva kipata kaikenlaista rikkaruohoa, voikukkaa ja pari satunnaista kasvinlehteä kukkamaasta ja yrittää vaikka siinä sivussa hypätä sekaan kylpemään.

Ja lopuksi, yhdistetty lepo- ja varastotila:

Koska patiomme (?) näytti kovin yksinäiseltä ja kyllästyin tupakoimaan iltasavukkeeni perse palelluksissa kylmillä kivilaatoilla, ostaa täräytin puutarhatuolin! Kuten huomaatte, olen asetellut sen huolellisesti kohti ilta-aurinkoa ja siten, etteivät ulkoilmavaraston ensiaputarvikkeet ole tupakoidessa tiellä. Sanomattakin on selvää, että myös varastoelementit on huolellisesti järjestetty elegantin huolettomaksi kokonaisuudeksi (huomaa erityisesti kastelukannujen jännittävä esillepano).

Enempää en viitsi esitellä, koska tässäkin on jo tekemistä. Mutta muistakaa, mikään ei ole mitään ilman tuota vihreää tuhkiksena toimivaa kuppia.



6 kommenttia:

  1. Mita tyylikkyytta! Mita eleganssia! Kadehdin superglamuuria lifestyleasi!

    VastaaPoista
  2. Eiks ookki ihana!? Meikä elää glamuurelämää niinku Tuksukin!

    VastaaPoista
  3. Oijoi! Olen kateudesta vihreänä! Näkisitpä meidän parvekkeen "kevätsiivouksen". (Vein sieltä vihdoin roskiin viime elokuussa pakastimen sulatukseen käytetyn styroksiboksin, sekä lakaisin pois enimpiä joulukuusen neulasia.) Tämä kaikki sen takia, että minäkin halusin itselleni hyötypuutarhan (=päätin kokeilla selviäisivätkö kaksi mökiltä mukaan tarttunutta salaattiruukkua kerrostaloparvekkeella...). Kyllä olisi kuulkaas teikäläiselle hortonomi- ja sisustusasiantuntemukselle käyttöä näillä nurkilla!

    VastaaPoista
  4. Joo, tiedän kyllä, että asiantuntemukseni on omaa luokkaansa, mutta koska jonot olisivat liian pitkät joudun ikävä kyllä konsultoinnista laskuttamaan 100 egee tunti. Mut jos se ei haittaa, niin tulen mielelläni kertomaan näkemyksiäni!:-)

    VastaaPoista