perjantai 9. elokuuta 2013

Raivohullu satutäti

Miten voi perkele iltasadunkin lukeminen mennä näin hel-ve-tin vaikeaksi!?

Taustavastaukseksi kelvannee, että tänään alkoi koko päivä vaihteeksi väärällä jalalla. Pakkaus veti heti seiskalta palkokasvin syvälle sieraimeen, kun ei saanut lelupäivänä roudata tarhaan palapeliä esiteltäväksi. Äidin järjen ääni ja perustelu, että "Osa niistä palasista hukkuu kumminkin" oli ihan syvältä ja perseestä ja sitä vastaan sitten kelpasikin huutaa, potkia ja raivota kuin se tyttölapsi Manaajassa.

Ilta ei mennyt yhtään paremmin. Kävimme kylästelemässä kaverini luona (se osuus meni tietysti täydellisen hyvin), mutta koska kotona olimme lopulta vasta seiskan jälkeen, oli pikkuämmä jäätävän väsyneessä tilassa.

Ensin riehuttiin vaatteitten poisottoa vastaan, sitten kylpemistä vastaan, sitten kylvystä poistulemista vastaan, tukanpesua vastaan ja pikkareitten pukemista vastaan. Kun tämä tunnin mittainen mellakka oli tainnutettu, makasi ipana lopulta sängyssä pikkarit jalassa, mutta ilman t-paitaa (= tätä minä kutsun kompromissiksi isolla K:lla ja itseäni diplomaatiksi isolla D:llä). Tyhmempi olisi tässä vaiheessa luullut, että tyttö oli valmista kauraa ja helppo vaivuttaa unen hellään huomaan.

Väärin.

Aloitimme iltasadun eli Länkkäri Lassen seikkailujen lukemisen noin sadatta kertaa.

Minä: "Kaverukset lähtivät..."
Pakkaus: "Katso katso, Polle Peloton on tuossa!"
Minä: "Joo. Kaverukset lähtivät..."
Pakkaus: "Katso katso! Lassen lakki putoaa!"
Minä: "Joo. Kaverukset lähtivät..."
Pakkaus: "Katsokatsokatso! Sillä on luutupaita!"
Minä: "JOO JOO! Kaverukset lähtivät..."
Pakkaus: "Anteeksi!"
Minä: "Mitä sie pyydät anteeksi?"
Pakkaus: "Sitä kun kun kun sanoin luutupaita!"
Minä: "Ei semmoista tartte pyytää anteeksi. Äiti pyytää anteeksi, että oli vähän kärsimätön. No niin. Kaverukset lähtivät..."

Pääsen viimein lukemaan aukeaman verran satua eteenpäin. Kun yritän kääntää sivua, alkaa jälleen manaajamainen audiovisuaalinen ilotulitus.

Pakkaus (naama väärässä ja reuhtoen pientä ruumistaan sinne tänne):"EIIIIII EI EI EI EI EI EI!"
Minä (hämmentyneenä): "Mitä ei?"
Pakkaus: "Ei käännetä SIVUA!!!"
Minä: "Mut eihän me ikinä saaha tätä luetuksi..." - sitten huokaisen ja käännän takaisin edelliselle aukeamalle.

Käymme lävitse Länkkäri Lassen koko olemuksen hatusta kenkiin, maiseman yksityiskohdat, Lassen kaverin Peten ja erityisesti hänen heiluvan kätensä (5 * "Äiti! Se heiluttaa KÄTTÄ!!" ÄITI!")

Pienen kirjan lukemiseen menee kyljessäni kiehnäävän satutädin ansiosta ainakin puoli tuntia, koska a) kirjan juoni ei kiinnosta paskan vertaa, b) joka kerta kun yritän kääntää sivua, se on aaaiiiivan liian aikaisin, sillä c) Pakkausta kiinnostavat kirjan piirrosten pienimmätkin yksityiskohdat kuten esmes kaktuksen piikit Lassen perseessä, järven veden kastelema huopa sekä huovan väri, veden väri, hiekan väri, kaktusten väri ja keskustelu siitä, mitä kaktukset oikeastaan ovat.

Kyllä minä nyt olen kuulkaas lasin valkoviiniä ansainnut. Alakerrasta ei nimittän kuulu juuri mitään. Paitsi satunnaista "Äiti tule tänne!"-kutsuja. Mutta ne ovat sitä tavan kapinaa - ei mitään Sex Pistols -punkkia kuten koko muu päivä.

Mukavampaa iltaa teille.

8 kommenttia:

  1. Kiitos näistä ihanista jutuista! Voin niiiiin samaistua! Nimim. kuusi lasta "kasvattanut" ja muutaman viikon kolmea alle kouluikäistä lastenlasta hoitanut.
    Tämä mummu on todettu tyhmäksi ja ilkeäksi, joten voin lohduttaa, että ei se tähän lapseen jää, tämä taistelu. Jos siis joskus vielä lapsenlapsiakin hoitelet, enemmän kuin tunnin silloin ja toisen tällöin :D
    Ensimmäiset päivät ja oikeastaan kolme ekaa viikkoa meni ihan "vieraskoreiluksi", mutta nyt mummu on kyllä tiputettu maan tasalle. Kiitos, kiitos, jatka tätä vertaistukea!!!!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos ja kiitos itellesi! Minusta on aivan mahtavaa, että mulla on teitä kokeneempiakin lukijoita. Ei ole niin paha mieli omist epäonnistumisistaan/kärsimättömyyksistään/taisteluistaan, kun lukee, että näin se menee useammankin lapsen (ja lapsenlapsen) kasvatuksessa.:-D

    VastaaPoista
  3. se o jännä miten samantyyppisesti nä jaksot menee. mähän meinasin kyllästyä sun blogiin, kun kaikki oli niin seesteistä ;) nyt voi taas nauraa jutuille. Meillä nimittäin keskustellaan kans joka helvetin asiasta ja mä en oikeasti ennen ymmärtänyt, miksi "miksi"-kysymys voi muka ärsyttää vanhempia. Hah. Nyt tiedän. Ja se on ihme, että mitään vaatekappaleita ei saa enää laittaa päälle kun mennään ulos jne...

    VastaaPoista
  4. Vai että seesteistä my ass. Ehkä jossain vaiheessa on syntynyt sellainen virhekäsitys, kun en jaksanut valittaa iänikuisista samoista asioista. Mutta nyt olen palannut takaisin - samoihin aiheisiin, kuten huomata saattaa. Ehkä siksi, että Pakkaus on löytänyt aivan uuden twistin näihin hullutuksiin nyt kun sillä on aseenaan myös kielitaito.:-O

    VastaaPoista
  5. Jep. Kielitaidon lisäksi olemme saaneet lahjaksi oveluuden, älykkyyden, laskelmoinnin ja ennakoinnin.
    Tästä esimerkkinä:
    Lapsi: Äiti, minä rakastan sinua.
    (äiti liikuttuu melkein kyyneliin)
    Lapsi: (melkein samaan hengenvetoon) Saanko minä karkkia?

    VastaaPoista
  6. :-) Tämä on myös täällä koettu. Pakko olla biologiaa.

    VastaaPoista
  7. Minä olisin ottanut jo tuossa vaiheessa kokonaisen plon valkkaria... Mulla ei oo lapsia ja aina kun asiaa harmittelen, em. kuvailut uhmaisesta kersasta saavat huokaisemaan helpotukseta. Jossain vaiheessa joko viiltäisin ranteeni auki tai pakenisin ulkomaille - yksin. Nostan sulle hattua!

    Minna

    VastaaPoista
  8. Minna hyvä, kiitos. Otin kyllä toisenkin lasin. Kyllä tuo pakeneminen tulee itsellekin joskus mieleen, mutta lapsen saaminen on kummasti kehittänyt kärsivällisyyttä ja huonontanut kuuloaistia, mitkä auttavat asiassa.

    VastaaPoista