lauantai 21. tammikuuta 2012

Taidetta ja tunnustusta

Usko toivo ja pakkaus on lemppari.
Usko toivo ja Pakkaus on saanut ihkaensimmäisen tunnustuksensa Mirkalta! Ja vielä lempikielelläni elikkä saksaksi. Kiiiiii-tos! Tunnustuksen jakamisesta ei ollut sääntöjä, mutta minulta tämä kunnianosoitus lähtee Vinkeälle väkkyrälleNasun asulle ja Onnelliselle kodille.

Mirka - joka siis on taiteilija -, meni niinkin pitkälle, että väitti raapusteluitteni olevan inspiroivia, joten esittelen nyt kuvan ja sen mukana tulleen pahvipakkauksen, jotka inspiroivat taannoin minua ja Pakkaustani. Satuin moukan tuurilla nimittäin voittamaan Mirkalta blogiarvonnassa hänen taidegrafiikkaansa ja sain valita mieleiseni eli tämän:
Pasuunakukkapuu
Kun paketti saapui, oli iloni suuri, mutta tyttäreni riemastui merkittävästi enemmän teoksen suojana olleista pahviläpysköistä. Hän kärräsi läpysköjä kainalossaan pitkin porstuaa, yritti käyttää niitä ravintona ja asetteli ne lopulta äärimmäisen harkitusti lattialle. Tämän jälkeen hän hyppäsi pahviparkojen päälle niin että tärähti.

Ennen kuin pakkauksen jämät ehtivät tehdä rikosilmoituksen kartongin kidutuksesta, pelastin ne uuteen elämään. Kaivoin esiin värikynät ja aloimme mekin taiteilla. Tulos oli tämä.




Ylemmän teoksen nimi on "Virvatuli" ja alemman "Kukkapuska". Taiteellista uskottavuutta teoksiin toi eittämättä enemmän tytär kuin hänen äitinsä. Äiti piirteli tylsiä rämerantoja ja piinallisen pateettisiä kukka-asetelmia, mutta kersa väläytti luovaa raivoa, ja hinkkasi pahviin suurella intensiteetillä mustaa vihaista viivaa ja sähäkän punaista sik-sakkia. 

Huomasin sivutuotteena sitten vielä senkin, että on sittenkin olemassa leikki, jossa viihdyn aidosti ja oikeasti. Yleisesti ottaen en jaksa lastenleikkejä laisinkaan (ehkä siksi, että olen aikuinen). Minusta on lamauttavan tylsää yrittää hakata penskan kanssa leikkikosketinsoitinta, rullata kuormuria pitkin lattiaa tai työnnellä jotain perkeleen kärryjä. Piirtäminen oli kuitenkin toinen juttu. Touhusimme kieli keskellä suuta rinta rinnan. Ei raivostuttavia koneääniä, ei lamaannuttavan tylsää lallattelua ja lässyttelyä, vain me kaksi, värikynät ja hiljaisuus. Tätä harrastusta täytyy jatkaa.





6 kommenttia:

  1. Kiitos mallamoija!

    Ja on hianot taiteilut! Liebster art-super-people :) On vähän toi ranksa ruosteessa, eikä äidinkielestäkään ole varmuutta, mutta kehuja sataa siis :)

    VastaaPoista
  2. Olepas hyvä. Joo me ollaan nii hyviä et suuntaudutaan välittömästi ulkomaille joten no-problem-alles-verstanden...:-)

    VastaaPoista
  3. tosi hieno tuo Virvatuli ! Lisää tuollaisia, pahvia hakemaan pahvinkeräyslaatikoista ja ei maksa mitään:)

    VastaaPoista
  4. Tää olis nyt kaiken järjettömän hölinänsä keskellä tosi otettu germaanisesta palkinnostaan. Mut menköhän tämä nyt oikeeseen? Tyyppi joka hyppii kokovartalokortsussa eikä tajua edes hävetä? No, se sama tyyppi ottaa nyt riemusta kiljuen palkinnon kainaloonsa ja juokse lujaa karkuun ennen kuin tajuat perua! Hähää :D

    VastaaPoista
  5. mirka: ou kiitos, me ollaan siis pakkauksen kans jo taidekommuuni..:-) Heli: kyl se ihan oikeaan osoitteeseen tipahti. eli ole hyvä vaan. Vaikka enimmäkseen itse kirjoitan, olen laiska lukemaan tietokonetta, kun teen sitä koko päivän töissä. Nasun kuvat on aina kiva selata vaikka lukea ei jaksaiskaan (eipä sillä, että kirjoituksissasikaan olisi yhtään mitään vikaa).

    VastaaPoista
  6. Minulle (=uraäiti myös) avautui äitiys ja lapsien kanssa touhuilu ihan uudella tavalla silloin kun lapset aloittivat piirtämisen. Toinen havahtuminen tuli muovailuvahan kanssa, ja kolmas, kun lapset oppivat käyttämään saksia+liimaa, jolloin voimme yhdessä askarrella jos vaikka mitäkin: äiti leikkaa palloja, kruunuja tms, tai piirtää ääriviivoja, joita lapsi leikkaa, ja lapsi piirtää palloihin naamoja, liimaa niitä vartaloihin, leikkaa itse keijusiipiä, korvia, käsiä ja liimailee osia yhteen. Ja kaikki nauttivat! Äiti saa ajatuksilleen aikaa, ja palautua päivän työstä, lapsi on tyytyväinen saadessaan tehdä jotain yhdessä äidin kanssa, isä on iloinen saadessaan näpräillä rauhassa ipadiaan, jne. Ja mikä rauha ja vastapaino sille hetki sitten olleelle karjunnalle ja riehumiselle <3

    Ah, en olisi ikinä uskonut, että MINÄ askartelen, mutta niin vain teen - ja jopa ehdotan sitä itse. Siivouskin sujuu aika rattoisasti, tai sitten sen voi delegoida miehelle (-> kompensaationa hiljaisesta nettisurffailuajasta ;)

    VastaaPoista