lauantai 14. tammikuuta 2012

Vampyyrinpelätin tai kuinka lasta lääkitään

Tyttäreni klyyvari alkoi pari päivää sitten muistuttaa jälleen vuotavaa limahanaa, joten otin aikaisemmin saamistani neuvoista vaarin ja päätin tällätä penskan petiin satsin valkosipulia hengitystä helpottamaan.

Perkasin muutaman pullean kynsilaukan kynnen, pilkoin ne palasiksi, että aromit varmasti pukkaisivat ilmoille ja kääräisin sitten satsin harsoliinan hellään huomaan. Kiidätin käärön pinnasängyn ääreen ja päätin työntää liinasta tekemäni pussukan mahdollisimman lähelle räkälähdettä elikkä sinne, missä lapsen pää öisin lepää. Olin täydellisen tyytyväinen itseeni ja suoritukseeni ja kaikki sujuikin mainiosti tähän aamuun asti.

Heräsin - kuten tavallista -  tuttuun rääkymiseen puoli seiskan aikaan. Koska pääni oli - kuten tavallista - kohmeessa, en heti viitsinyt hinata persettäni peiton alta. Uskottelin itselleni, että lapsi voisi ehkä vielä nukahtaa uudelleen.

Eihän se tietenkään nukahtanut. Rääkyminen kuitenkin taukosi, joten köllöttelin hyvillä mielin sängynpohjalla, vaikka tenavan taholta kuuluikin ajoittaista ähkimistä ja ininää. Kun sitten viimein virkosin sen verran, että sain aivoni ja lihakseni yhteistyökykyisiksi, lampsin tyttäreni huoneeseen. Minua kohtasi oudoista oudoin näky.

Parantava harsopussukkani oli räpelletty pinnasängyn ulkopuolelta patjalle. Se oli myös avattu ja lakanalla möllötti siellä täällä valkosipulin siivuja. Kirjoitan "siellä täällä", koska määrä ei lainkaan vastannut sitä, minkä olin lentsuisen lapsen lääkintään leikellyt. Kiinnitin katseeni sängyn haltijaan. Nassikka imeskeli keskittyneesti ja katse hartaasti katossa. Sitten hän rouskautti reippaasti pari kertaa - ja nielaisi kuin olisi ollut paremmassakin päivällispöydässä. Päästipä perään vielä römeän röyhtäyksenkin. Eikä irvistellyt yhtään. Arvioni mukaan neiti oli pupeltanut valkosipulievästä ainakin puolet (siis raakaa valkosipulia!) ja lisää herkkua olisi uponnut, ellen olisi pöläyttänyt viipaleita hevonhelvettiin ja vähän äkkiä.

Tänään on sitten paitsi aivasteltu, niiskutettu ja röhisty, myös vääntelehditty vatsavaivojen kourissa. Vaikka pesin ipanan hampaat kahdesti (!), tarjosin xylitol-pastilleja ruoan jälkeen kuten tavallista ja käytin kersan vielä suihkussakin, seurasi hänen kannoillaan koko päivän armottomista armottomin valkosipulin löyhkä. Sanomattakin on varmaan selvää, että mukelolla oli maha kuralla ja minulla mieli matalalla.

Yritin kuitenkin kovasti löytää asiasta myös positiivisen puolen (=uusi minä), joten päädyin filosofoimaan, että ainakin valkosipuli on terveellistä. En tiedä missä määrin, mutta ainakin noin periaatteessa. Eikä lastani uhkaa vampyyrikään jos niitä nyt sattumalta sattuisikin olemaan. Käry oli meinaan sitä luokkaa, että sitä ei lähestyisi minkään valtakunnan nosferatu tai dracula oli miten kova jätkä muuten tahansa.

Sellaista tänään. Ja huomenna uusi päivä.

9 kommenttia:

  1. Hoitaa sisäisesti ja ulkoisesti annettuna. Eikös se niin sanonta mene?

    Tervetuloa taas takaisin! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos aamun nauruista, tätä tarvittiin.

    Ekana ajattelin, että kiva idea kokeilen samaa meidän räkänokkien kanssa. Mutta luettuani pidemmälle luovuin ajatuksesta.

    VastaaPoista
  3. HIenoa, täällä roikutaan mukana peräpukaman intensiteetillä!

    Teidän penskalla on vaan kertakaikksen gurmeetasoinen maku! Sitten siitä vaan harjoittelemaan ravintolaelämää Kynsilaukkaan?

    VastaaPoista
  4. Wuhuu! Mahtavaa, että teit comebackin! Mä kärsin jo hirvittävistä vieroitusoireista.

    Meillähän tuo valkosipuli on ihan välttämätön räkänokan ja pihtikeuhkojen auki pitämiseksi tähän aikaan vuodesta. Mutta ei meillä sentään sitä syödä!! :D Kultivoituneet makuhermot teidän ipanalla kun ei sylje pois moista herkkua. Kannattaa tarjota varmaan sinihomejuustoa seuraavaksi. :D :D

    P.S. Meidän ipana ei saa nyyttejä auki, jos ne on hirtetty kiinni hiuslenksulla.

    VastaaPoista
  5. Mahtisjuttu että jatkat blogin kirjoittamista! Valkosipulijuttu ei niin hieno... :D Pakkaus parka! Meille ei osteta mitään sipulia kun kummankaan vatsa ei sitä kestä, voin kuvitella hajun, yhhyh!

    Kirjallisuudesta; ootko lukenut Eve Hietamiehen "Yösyötön"? Luin sen juuri ja tykkäsin. Ei se mitään korkeatasoista tekstiä ollut eikä aina uskottavaakaan juttua mut jokin siinä miellytti.

    VastaaPoista
  6. Ti: tähän luotin minäki, tervetuloa taasen seuraan.:-) Anu: olehan hyvä. pakko kai se on tiristää iloa vähän paskemmastakin tuurista. Vinkeän äiti: Tervetuloa sinäkin, peräpukama. Joo, ihmettelin itekkin et miten se pystyy. Mie rakastan valkosipulia ja tungen sitä kaikkeen mut emmie sitä raakana syö! Moon Mamma: no voi kiitos ja tervetuloa tälle puolelle. Meillä on sinihomejuusto jo testattu: hyvin uppoaa esmes kermainen sinihomejuustokastike pastan kanssa. Enpä hokannu noita lenksuja. Ehkä ens kerralla. Ofelia: Tervetullos ollos. En oo tuota yösyöttöä lukenu. Luen muutenki vähän suomalaista kirjallisuutta, aivan nolottaa tunnustaa. Kaari Utrio ja Mika Waltari on melkein ainoat.

    VastaaPoista
  7. olen ihka uuslukija! ja aijon kyllä seurata sinun blogiasi jatkossakin!! sain aivan mahtavat naurut (anteeks en voinut sille mitään! vähän väsynyt) päivän piristys! =D

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos. Alunperinkään tarkoitukseni ei ollut olla humoristi, mutta näyttää siltä, että ihmiset nauraa silti. :-)

    VastaaPoista