torstai 15. marraskuuta 2012

Pelottelukeinot kunniaan

Lukijani Sokeriapina pisti minut mietteliääksi, kun keskustelimme ah-niin-kodikkaista hampaidenpesurähinöistä. Hän kun kertoi kaveristaan, joka oli saanut penskan pesemään hampaita suurennettuja bakteerin kuvia esittelemällä ja hammaspeikoilla uhkailemalla.

Kaikesta saamastani kasvatuksellisesta valistuksesta huolimatta oli ensireaktioni ajatukseen automaattisen ihaileva. "Uhkailua! Pelottelua! Kuinka kätevää!", hihkuin mielessäni.

Pakkaus ei vielä tietenkään bakteerikuvista paljon pelästyisi vaan toteaisi vain "Paljon pastilleja!" tai jotain muuta yhtä fiksua ja filmaattista. Mutta kyllähän hätä keinot keksii. Ärsykkeen kerran saatuaan aivoni suorastaan vilisivät luovia mahdollisuuksia pelotella tyngältä paskat housuihin (Huom., tämä on  kyllä vain metafora, toivon pottailun todellakin jatkuvaan totuttuun tapaan).

Voisinhan vaikka sanoa, että Pakkauksen pelkäämä Zsu Zsu Pet möyrii suuhun ja syö hampaat, jos ei ala harja kiinnostaa. Tai voisin uhata, että yhtä pelottava naapurin vanha setä tulee kylään, jos homma ei etene. Tai sitten voisin käyttää klassista ja hyväksi havaittua "Jumalan kuumaa kiveä".

Taivaallinen kuuma kivi oli oman äitini varmin keino pistää meidät mukulat ojennukseen. Jos vain yritinkin tihutöihin, sain kuulla, kuinka Jumala kyllä näkisi taivaasta kaiken ja heittäisi päälleni kihisevän kuuman kivenjärkäleen. Muistan useampaan otteeseen toljottaneeni pelokkaana taivaisiin, mutta yhden kerran muistan erityisen selvästi.

Silloin oli ollut aivan pakko tehdä piruutta ja kusta tahallaan kerrarimme oven eteen (tieteen nimissä tietenkin: halusin nähdä, kuinka pissa valuu viettävää asfalttia pitkin). Yllättävää kyllä, ehdin suorittaa koko kokeen ennen kuin äitini haukansilmä tavoitti minut pyllistelemästä pihalta. Jo ennen kuin mamma edes ehti paikalle raivoamaan ja lyömään pesurättiä kouraan, muistan aivan oikeasti kuvitelleeni, kuinka tulenhehkuinen jättilohkare kohta ampuisi minua kohti ja taittaisi taipaleeni täällä maan matoisessa maailmassa. Ja vaikka kuuma kivi ei lopulta koskaan tavoittanut syyllistä, pisti Jumalan epäsuosioon joutumisen uhka kummasti liikettä niveliin, jos piti kerätä lelut kasaan tai syödä ruoka loppuun.

Nyt kysynkin, onko uhkailu välttämättä pahasta? Enhän minäkään mikään seinähullu ole, vaikka kaikki  ei päässä ilmeisesti aina pelitäkään niin kuin naisihmisellä muka pitäisi (paino sanalla muka). En pelkää ihmisiä, en pelkää elämää, enkä varsinkaan pelkää mitään perkeleen kuumaa kiveä. Lisäksi, voivatko sadat vuodet kokemusta olla niin väärässä? Onhan viisauden laji nimeltä lastenpelottelu säilynyt aivan kirjallisessakin muodossa.

Viime aikoina olen lukenut Pakkaukselle iltasaduksi klassista Hanhiemon satukirjaa, jossa on ikivanhoja, hyväksi havaittuja kertomuksia lapsille (toistan: lapsille). Ne eivät armoa anna. Jo toisena päivänä peräkkäin keräsi viikatemies tolvanat viittansa alle. Toissailtana oli ohjelmassa"Susi, susi", jossa pitkästynyt paimenpoika joutuu kirjaimellisesti suden suuhun, kun huijaa sutta huutelemalla kylänväen tarpeeksi monta kertaa turhan päiten kenturalle. Eilen taas hukka peri pari porsasta, ennen kuin viisas kivitalon rakentanut sika keitti suden hengiltä. Jos ei tuosta rääpäle opi, että valhettelua pitää välttämän  ja talo kivestä rakentaman, niin ei mistään.

Joo-joo. Tiedetään. Onhan se kauhean kamalaa syöttää pienen mieleen tuommoisia painajaisia. Mutta mitäs sitten, kun pumpuli loppuu ja elämä alkaa? Kasvatammeko me nyt ihmisiä, jotka kuvittelevat, että kaikesta pahasta selviää pienellä nurkassa istumisella ja että kaikki on hyvitettävissä pelkällä anteeksipyynnöllä? Eikös pieni pelottelu silloin tällöin voisi tehdä aivan hyvää ja toimia yhtenä tehokkaampana rajojen asettajana? Ja jos toimintaa lällyperseille perustella pitäisi, niin voisihan sitä aina sanoa rikastuttavansa vain muksun mielikuvitusta. Kun sehän se nyt nykyistenkin standardien mukaan on sentään sallittua.

11 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa. Ja hauska tuo sinun kokeesi! Olet ollut ihana lapsi.
    Kyllä uhkailen ja toteutan uhkauksiani, jos muutosta ei tapahdu. Pyrin rankaisemaan ottamalla jotain kivaa pois lapselta. Jos on illaksi luvattu peli-ilta tai vaikka kylpy, niin sitten kiva otetaan pois, jos ei toimita äidin toivomalla tavalla. Kaikesta pahanteosta ei pidä päästä pelkällä jäähyllä lipettiin. Onneksi ne jäähyt ovat tepsineet, ettei meillä ole kokoaikaa ankeaa, kun mitään hauskaa ei saa tehdä. :-D Niinhän se Supernannykin opettaa, että paras tapa vaikuttaa lapseen on juuri tuo hauskanpidosta ym poisjättäminen. Kyllä minäkin muuttaisin aika äkkiä käytöstäni, jos uhkana olisi telkkariton ilta tai en saisi vapaailtaa! ;-)

    VastaaPoista
  2. Lahjonnan/palkitsemisen ja uhkailun/kiristyksen/pelottelun raja on häilyvä, minä en enää muutaman lapsiperhevuoden jälkeen erota niitä toisistaan :/ Meilläkin uhkaillaan sillä että palkintoa tai vaikka karkkipäivää ei tule jos et tota tee...:) Uhkaukset pitäisi kyllä sitten myös toteuttaa, eikä se meillä aina toimi.

    VastaaPoista
  3. Mua on peloteltu poliisilla ja inhottavalla sukulaisella (vastava kuin teidän naapurin setä). Ei niistä ole traumaa jäänyt. Poliisia en ole sittemmin pelännyt. Ja nyt aikuisena en enää saa edes kiinni siitä mikä mua ks. sukulaisessani pelotti...

    Täältä saa kyllä niin hyviä vinkkejä jos joskus oon samassa tilanteessa :)

    VastaaPoista
  4. Eevi: Kiitos, minustakin kokeeni oli aivan paikallaan ja relevantti enkä ymmärrä lainkaan saamaani uhkausta. Sole: mullakin on vähän sellainen hytinä että nuo uhkaukset ja lahjonnat menee aika sulavasti sekaisin ja aika usein, vaikken vielä olekaan asiassa aivan "inessä".:-) Unikas: Vinkkejä otetaan vastaan vaikka heti. Enhän mie kuitenkaan poliittisesti korrektina koskaan kauaa kestä. Mie olen kuulemma kans pelänny yhtä sukulaismiestä enkä tajua yhtään. Se oli niin hiljainenkin ja pieni ja ystävällinen. Ehkä juuri siksi niin pelottava, meidän perheessä kun ei semmoista ihmettä ollut nähty.

    VastaaPoista
  5. Hohoo! Pelottelun tuomaa helpotusta arkeen odottaen! Tässä vallan muistojen syövereihin erehdyin, kun asia tuli puheeksi. Itseäni kylän uskis-lapset pelottelivat tulimereen ja hampaidenkiristykseen joutumisella (lapsuuden kestävä hampaiden oikomishomishoito siis oli ilmeisesti niinku rangaistus kaikista tehdyistä ja tekemättömistä synneistä, vai?) ja äiti mustalaisille myymisellä. Oli vähän kusiset paikat, kun oli tehnyt tuhmuuksia ja mustalaisakat kiertelivät myymässä nypläämiään liinoja ovelta ovelle ja kuvittelin äidin antavan mut niiden mukaan. Menin aina äkkiä piiloon kun näin niiden lähestyvän meidän taloa ja pelkäsin niitä ku ruttoa. Kyllä musta silti ihan fiksu ihminen tuli, enkä pelkää enää mustal.. eikäkö romanejakaan.

    Tsemppistä sinne kasvatustaisteluihin ja tervetuloa vastavierailulle uunituoreeseen blogiini www.parahdys.blogspot.fi! :)

    VastaaPoista
  6. Hehee... minä tietenkin "rakentavana" äitinä käärin uhkailun aina positiivisen kannustuksen viittaan. Siis näin: ensin luodaan lapselle kammottava kauhukuva siitä, miten hampaat rikkoutuvat ja putoilevat pois jos ei niitä harjata. Sen jälkeen voidaankin jatkossa välttää sitten tuota ikävää uhkailua ja positiivisessa hengessä vain muistutella "mukavan kannustuksen" sanoin, että "harjataanpa hampaat hyvin tänä iltana, niin että ne pysyy ihan ehjinä sun suussa ja sitten on tosi kivaa, kun ne ei yhtään putoile pois". :D (Toimii.)

    VastaaPoista
  7. K.Ärjyperä: Tervetuoa ja onneksi olkoon uunituoreesta plokista. Ja aivan asiaa oli tuo yhdyssanojen raivopäinen raiskaus, mitä nykyisin joutuu sietämään jopa "muka asiallisilla sivuilla". Meillä on kuulemma äitiä kans uhkailtu mustalaisen matkaan laittamisella. :-)
    puolitie: Joo, kyllä mieki pyrin yleensä vielä naamioimaan uhkaukset näteiksi, mutta näyttää siltä, että kohta pitää ottaa järeämmät keinot käteen - on meinaan vastarannankiiski sen verran luupää. Kulkee suvussa kait.

    VastaaPoista
  8. Joo useimmat nappulat lienee sen verran nokkelia, että oivaltaa tuon kannustusnaamioidun uhkailun salaiset tarkoitusperät. Odotan kauhulla sitä päivää, kun menetän tämänkin valttikorttini.

    VastaaPoista
  9. Mahtava blogi sulla! Pari tuntia vierähtäny juttujas lueskellen. Erotut kyllä edukses muista "äitiblogeista". Ei sun kirjotustyylistäs voi kun nauttia, kun se on niin rehellistä, kaunistelematonta, hauskaa ja silti niin hellyttävääkin kerrontaa teidän perheestä! :D Ei ole postausta, etten itekseni täällä hymähtelisi. Alkaa tuntemaan itsensä jo hulluksi, kun itsekseen autiossa kämpässä nauraa..

    VastaaPoista
  10. puolitie: Niinpä niin, sitten kun salaisuudes selviävät, mitä jää jäljelle? Vain hirviöillä pelottelu! Anonyymi: Kiitos ja punastus ja toivottavasti viihdyt vastakin. Ja nauruhan vaan pidentää ikää. Mitä sitten jos naapurin urpo luulee hulluksi.:-)

    VastaaPoista
  11. Tää blogi kyllä nostaa yleensä aina uuden postauksen tullessa hymyn huulille sun loistavan kirjotustyylin ansiosta. Tosielämää eikä mitään kiiltokuvakoteja tai -lapsia. Kiitos! :)

    VastaaPoista