torstai 24. lokakuuta 2013

Aina yhtä epäsopivaa iloa

Aijai ja nam nam. Nämä ovat ensimmäiset sanat, jotka juolahtavat mieleen, kun on pakko olla töitten puolesta täällä Helsingissä (voi ei!).

Olen toki palaveerannut puoli päivää ja niin teen myös huomenna, mutta on ihanaa, kun ei tarvitse joutua samojen urpojen piirittämäksi työpaikalla (siellähän on vain yksi viisas ja se olen minä). Ja - hyi minua taas - ihanaa päästä eroon noista perkeleen päivärutiineista kuten välipalat, päivälliset, iltapalat, hampaidenpesut ja iltasadut.

Täällä hotellihuoneessa minä olen yksinvaltias. Katson telkusta, mitä tykkään, luen mitä tykkään ja nukun jos tykkään. Eikä kukaan, ei edes Pakkaus pääse vinkumaan minulle yhtään mitään yhtään mistään ja keskeyttämään hupejani. Täällä ollaan hiljaa silloin, kun niin haluan ja mekastetaan myöhään, jos huvittaa (ei huvita).

Okei, huomenna tämä ilo taas on ohi. Mutta sehän sopii. Muuten alkaisin ikävöimään Pakkausta ja rutiineja, saatana. Olenkin todennut, että äitiys saa ihmisessä ilmiselvästi esiin psykopaattisia piirteitä.

Sillehän voisi muuten olla omaa diagnoosinsa! F100: äitiydestä johtuva kyvyttömyys nauttia pitempään kuin 24 h vapaudesta ja vainoharhaiset kuvitelmat lapsen onnettomasta tilasta ilman äitiä.

No niin lekurit: LÄÄKETTÄ KEHIIN JA SASSIIN! Että äitikin jaksaa nauttia täysin rinnoin vähintään viikon kestävästä Kanarian matkasta, vaikka penskat ovat mummolassa.

2 kommenttia:

  1. Muistin kun kävin eka kertaa Kanarian matkalla.. oiskohan ollut lapset silloin 4 ja 7.. Siis oikeesti.. en pystynyt rentoutumaan (ellen ollut sitten sangriasta sammuneena vessan lattialla).
    Monta kertaa päivässä piti käydä soittamassa mummolaan.. mitä te nyt teette?
    Sairasta! :D

    VastaaPoista
  2. No niin! Oikea lääke oikeaan vaivaan on vaatimukseni! Siis semmoinen troppi ettei tule äiskälle mummola saati sitten kersat edes mieleen...:)

    VastaaPoista