perjantai 11. lokakuuta 2013

Aseleikit á la prinsessa

Yritän olla olematta liian tiukkapipoinen mihinkään Pakkauksen mielikuvitusleikkiin liittyen ja siksi yrkkä kurkussa jaksan katsella ja  kuunnella esimerkiksi joka puolelta vellovaa prinsessahömpötystä (= tätä on todellinen äidinrakkaus).

Nyt on leikkikehiin tullut kuitenkin uusi ulottuvuus: teräaseet!

Joku saattaisi ajatella, että tässähän on varsinainen ilon aihe. Onhan sentään huomattavasti särmempää touhuta aseiden parissa kuin tunkea kaikkea mahdollista joulunauhasta siivilään kruunuksi päähän (btw, kyllä: se joulunauha on edelleen sitä samaa, jota esittelin edellisjoulun sisustuspostauksessa).

Valitettavasti vain prinsessahömpötyksiä ei suinkaan ole unohdettu. Leikkiä on vain jalostettu nyt siten, että prinsessa tarvitsee uusia varusteita - aseita.

Eilen sitten Pakkaus saapui prinsessapuku päällä ja iskän mappikuminauha päässä mesoamaan, että "Mää tartten sen miekan!". Kun kysyin, että mihin sitä miekkaa sitten tarvittaisiin, oli vastaus päivänselvä: "Jos merirosvot tulee!"

No. Yritin siinä valistuneena vanhempana selittää, että eihän tässä mitään miekkoja tarvita, kun ne merirosvot on varmaan ihan kilttejä (jep, olen yököttävä lässyttäjä ja vielä paskanpuhujakin). Pakkaus ei ollut samaa mieltä ja tivasi vain aseen perään. Hetken jankkaamisen jälkeen hoksasin kehua sitä kuminauhakruunua, joten miekka-aihe sivuuttui siististi. Mutta vain hetkeksi. Kohta olkkarin toisesta päästä Ikea-teltan takaa kuului kovaa kohkausta:

"Äitiäitiäitiäiti! TULE KATSOMAAN! Mulla on nyt se miekka!"
"Mitä?!", minä kivahdin ja mulkoilin jo valmiiksi pahalla silmällä kohti keittiötä, ettei sieltä vain ollut kaivettu mitään veitsentynkää esiin.
"Tule katsomaan! Mää näytän!", kailotti ipana, joten revin perseen sohvasta ja lähdin katsomaan, millaisen moran pikkuämmä oli saanut käsiinsä. Ja TA-DAA, se on tässä: 

Pakkauksen merirosvomiekka koostuu pinkistä piippausraudasta ja kahvasta irrotetusta maalitelasta.

Tämä kelvannee todisteeksi siitä, että tutkainta vastaan on aivan turha potkia. Voisin yhtä hyvin marssia lasten leikkiasekauppaan (löytyy varmasti ainakin Jenkkilästä) ja ostaa näköispainokset singosta, rynnäkkökivääristä ja parista Glockista ja Rugerista. Sekä tietenkin kokoelman erilaisia miekkoja säilästä sapeliin.

ps. Illemmalla miekaksi oli muuttunut rikkalapio. Pelottaa jo ajatuskin, mitä ipana saa aikaiseksi, jos alkaa sillä joka ilta pitkin olohuonetta hutkimaan.

6 kommenttia:

  1. Siis kersathan väsää sen aseen vaikka näkkileivästä nakertamalla tai nopeimmin omasta nyrkistään sormia ojentelemalla. Ei se kivaa ole, mutta niin se vain menee. Sellaiset aidonnäköiset voi välttää sillä, ettei niitä hanki. Eiköhän noi korvikkeet riitä aikanasa; ainakin plinsessoille.

    VastaaPoista
  2. Meillä kanssa miekat käytössä, elän toivossa etten näe sitä päivää kun siirrytään sarjatuliaseisiin. Sädepistoolin voin vielä jotenkin hyväksyä.

    VastaaPoista
  3. Musta on kuva joskus kolmi-nelivuotiaana, kun leikin vaaleanpunainen minihame päällä, jonkin sortin kivääri kädessä ja ritarin kypärä päässä - väärin päin.

    Täti kertoi, että hän ei ehdottomasti halunnut ostaa pojalleen mitään leikkipyssyjä (joskus 70-luvun lopulla). Eikä ostanutkaan. Mutta kylässä ollut toinen tätini huomasi, kun poika (serkkuni, siis) tosiaan nakersi salaa näkkileivästä aseen ja sillä ammuskeli äitinsä huomaamatta. Kyläillyt täti oli sitten marssinut kauppaan ja tuonut serkulleni vesipyssyn. "Kyllä pojalla pyssy pitää olla. Ei se vielä tee tappajaa."

    VastaaPoista
  4. Merja: todellisella prinsessallahan ei voi muuta olla kuin pinkki ja karvainen miekka! Iskä: Mie olen jo luovuttanut, rynkky tänne vaan ja tulta munille. En mie päässy tuosta perkeleen vaaleanpunaisestakaan saati sitten prinsessapaskasta...:-) Ronja: Mie en ole koskaan aatellutkaan, että näkkileivästä joku aseen nakertaisi. Mutta joo, kyllä vesipyssy on aika iisipiisi tapaus. Ens kesänä Pakkaukselle kans. Saa ampua kruunu päässä merirosvoja.

    VastaaPoista
  5. Tyylikkäin ase ikinä! Mäki haluun.

    VastaaPoista
  6. Eiks ooki...kersalla on makua...tyyliin miljonääriäidit meets Tuksu..:-D

    VastaaPoista