keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joku raja

Meikähän notkuu täällä blogissa näköjään nykyään kuin ei olisi muuta elämää olemassakaan. Paitsi että työn ja Pakkauksen lisäksi ei juuri olekaan. Tällä kertaa piti vain alkaa leveilemään sillä, että lapseni on oppinut hellittelyn jalon taidon. Hän vain on laajentanut sitä osin minulle käsittämättömiin ulottuvuuksiin.

Kun olemme matkalla tarhasta kotiin, kuulen takapenkiltä joka kerta, kun joku urpo ilmaantuu jonkin yököttävän epäkoiran kuten chichuahuan tai perhoskoiran kanssa näköpiiriin, että "Äiti äiti, katso! Pieni koira! SÖPÖ!" Sanaa söpö painotetaan aina oikealla tavalla, hunajaisella läpälässynlää-aksentilla.

Myös jos luemme viimeisintä satukirjahittiä (Kanaemon yllätys), tulee väistämättä eteen sivu, jossa kanaemon ympärillä parveilee tipusia, jotka vielä - anna mun kaikki kestää - "piipittävät" (=vinkuvat) nappia painamalla.
"Katso äiti! Pikku tiput! SÖPÖ!", kihertää makeilijamestari vieressäni.

Ja tottahan se on. Vaikka olen kova pala purtavaksi kaikelle ällölle ylimakealle (paitsi jos sitä saa vetää rehellisesti suoraan napaan), osaan kyllä myöntää, että joissain pienissä eläimissä (joihin ei kuulu rottakoiria tyyliin chihuahua) on oma viehätyksensä.

Mutta sitä en ymmärrä, miten suolen toiminnastakin voi löytyä söpöjä elementtejä. Tänä iltana vekara vonkasi minut taas kerran vessaan kusikummiksi. Siellä se sitten posotti perkeleellisen setin pissaa pottaan ja pieraisi kaupan päälle ilmoille hävyttömän haisevan ja räkäisen leijan. Seurasi yleistä kikatusta ja kommentti: "Pielu tuli!"

Noustiin siitä sitten, kun vuoden vitsi oli saatu naurettua melkein loppuun (pieru se naurattaa näköjään aina ja kaikkia ikään katsomatta), pyyhittiin pylly ja katsottiin, mitä oli saatu aikaiseksi. Kusilootassa killui puolen litran urea-annoksen lisäksi sormenpään kokoinen paskakikkare.

Piltti osoitti kikkaretta hellä hymy naamallaan ja latasi parasta lällylaatua kehiin: "Katso äiti! Pieni kakka! SÖPÖ!"

Sori vaan, mutta joku raja. Tästä äiti nyt vaan on eri mieltä. Piste.

8 kommenttia:

  1. Sulla on aivan ihana tyyli kirjoittaa! Täällä aina sohvan uumenissa hihittelen ja mies joka kerta kyttää, että on se kajahtanu. Niinpä, sellanen vaikutus näillä sun jutuilla on, kiitosta vaan! :)

    VastaaPoista
  2. En oo ikinä kommentoinu mitään, mut nyt on pakko! Mieskin tietää sun blogin, kun luen suurimman osan teksteistä sillekki. Sen on pakko saada kuulla aina uusimmat kommellukset, kun mä ensin hihittelen itekseni :D

    VastaaPoista
  3. Mä oon myös luetuttanu muutamankin sun postauksen miehelläki, jos se on ihmetelly, mille mää nauran. :) Äärimmäisen elävää kerrontaa!

    VastaaPoista
  4. Sakari Kuosmanen on todennut, että kun pieruhuumori lakkaa naurattamasta, on ihminen kypsä vanhainkotiin. Näin se menee!

    VastaaPoista
  5. Tuleekohan kaikille lapsille tuossa noin 3 vuoden tietämissä joku ihmeellinen lässynlässyn - vaihe? Olin nimittäin eilen iltahämärässä kävelyllä Pikkumiehemme kanssa ja jossain vaiheessa alkoi jo "hieman" kyllästyttää, kun jokaisen jouluvalon kohdalla selkäni takaa, rattikelkan päältä kuului:" Äiti, katso! IHANAT jouluvalot! Ja tuollakin on! IHANAT! Ja tuolla! Siis IHANAT! Ostetaan meillekin noin IHANAT!" Ja niitä jouluvalojahan tähän vuoden aikaan on joka talon ikkunoilla, pihapensaissa, portinpielessä... Tänään pysytään muuten koko ilta sisätiloissa - ja sytytetään IHANAT jouluvalot ikkunalle! ;D

    VastaaPoista
  6. Voit käydä mun blogissani bongaamassa sinne jättämäni tunnustuksen, saa laittaa eteenpäin jos tahtoo :)

    VastaaPoista
  7. Jossukka, Sanni ja tyttönen tuolta: kiitos kaunis kauniista palautteesta ja onhan se hyvä että tämä äitiyden ilosanoma leviää kaksilahkeisillekin (ps. oma ukkokaan ei näitä lue ellen pakota, mikä on sinänsä hyvä, että voin rauhassa nimitellä sitä täällä miten lystään...:-)) Unikas ja Vuokrahullu: olen aivan samaa mieltä! Pieruhuumorilla voi yhdistää kaikki yhteiskuntaluokat ja ylittää sukupolvien väliset kuilut: se naurattaa aina. Nannukka: voi taivas, eläydyn täysillä, nimim. juuri satukirjan SÖPÖSESTÄ tipusta lukenut. Keijukainen: Suurkiitoskiitoskiitos tunnustuksesta, semmoinen lämmittää aina mieltä!

    VastaaPoista