Bibliografia: Hömppää ja helmiä

Herra Downin perinnön Äiti innoitti minutkin laatimaan tämmöisen historiallisen korkeatasoisen bibliografian siitä, mitä pienen lapsen töissäkäyvä äiti lukee. Tai ainakin pitäisi lukea.

Lista täydentyy pikkuhiljaa, mutta aloitan nyt kesken olevalla merkittävän hauskalla historiallisella hömpällä.

1, Michaels, Leigh: The Wedding Affair. Sourcebooks Casablanca. 2011.
Kuumia tunteita, ylpeitä sankarittaria pulassa ja ah, niin hurmaavia herrasmiehiä - jotka eivät aina käyttäydykään aivan herrasmiesmäisesti ja kaikki tämä keskellä häävalmisteluja. Tälle häviää mikä tahansa sarjarutjake puhumattakaan mistään Salkkareista.

29.2.2012 MINÄ, JANE JA PIKKUSISKO

Koska olen tyhmä, enkä tajua, miten saisin tälle sivulle saatana uuden postauksen, jatkan vanhasta. Perkele.
--

Tässä taas vähään aikaa mitään ole ehtinyt lukemaan paitsi Iltiksen otsikoita. Mutta aina silloin tällöin luen aiemmin esittelemäni roskaromantiikan merkkiteosta sivun pari ja haikailen sellaisten klassikoiden kuin Ylpeys ja ennakkoluulo perään.

Miten ihan oikeasti on joku 1700-1800-lukujen taitteessa elänyt naikkonen pystynyt kirjoittamaan mitään niin elävää ja iätöntä, että 2000-luvulla elävä arkirealismin sankarikin jää sanattomaksi? Mr. Darcy on kaikkien märkien unien isä ja minä nöyrä palvelija. Lukekaa ellette ole jo lukeneet. Ja vaikka olisittekin, lukekaa uudestaan. Kuten minä.

Ja koukkuna niille, jotka eivät normaalisti lue: pikkusiskoni oli parikymppinen bilebeibi ja käymässä ulkomailla luonani, kun erehtyi tämän teoksen nappaamaan minun hyllystäni. Eivät maistuneet pohjat eikä baariin meinannut bilehilettä saada, kun Austen otti niskalenkin ja pisti pimun ahmimaan sitä autuuttaan. Voi voi, syntyisi jo uusi romanttisen kirjallisuuden nero!

2.5.2012 Marian Keyes: Tarinan toinen puoli

Löysinpä sitten sellaisen Keyesin kirjastosta, mitä en vielä ole lukenut. Jostain syystä luen Keyesiä mielelläni, vaikka hänen kirjansa eivät aina ole kovin hauskoja ja koska suomenkieliset versiot on lyhentäen suomennettu, pomppii juonikin miten sattuu. Tärkeintä ehkä näissä eepoksissa on se, että ne päättyvät hyvin ja kirjoitustyyli on sopivan kevyttä, vaikka aiheet osin vakavia. 

En ole vielä avannut uusinta enkä varmaan avaakaan, ennen kuin olen taas ainakin kympin velkaa kirjastolle. Mutta onpa ainakin pöydällä odottamassa.

18.10.2012 Shirley Conran: Pitsiä

Jouduin sitten ostamaan tuon edellisen Marian Keyesin kirjan. Kun en ikinä päässyt kirjastoon palauttamaan sitä ja sitten Lindorffin pojat alkoivat ottaa yhteyttä niin että menetin järkeni ja menin maksamaan koko perintälaskun, vaikka muuta ei olisi tarvinnut kuin palauttaa joskus se vitun kirja.

Noh, nyt sain mukavalta naapurin mummolta ylijäämähömppää ja aloitin tänään Conranin Pitsiä. Tämä oli kauhean suuri numero 80-luvulla, kun minä ja ystäväni olimme about 15 v. Kaverini luki tätä silmät pullollaan (pitäisiköhän kirjastoissa vähän katsoa, mitä lainaavat minkäkin ikäisille...:-)), mutta minä luin vain seksikohtaukset, koska vaadin tuohon aikaan kirjoilta eri tason romantiikkaa - eli sellaista, missä ei ollut mitään likaisia kultakala-kohtauksia. No, nyt olen parantunut vaivoistani ja luen innolla. Ja jatkoeepoksenkin mummo laittoi mukaan - Pitsiä ja timantteja sitten seuraavaksi!

7.11.2012 Aino Kallas: Sudenmorsian 

JOOJOO, tämä EI ole hömppää, mutta kun se vaan oli todella nopea lukea näin äiti-ihmisenäkin ja ihan s-a-a-t-a-n-a-n upeasti kirjoitettu. Aivan tuli semmoinen fiilis, että ihanko oikeasti Suomessa on elänyt näin taitava kertojanainen. Kertomus on sekoitus myyttistä satua, intohimoista leimahtelua, synnin vetovoimaa ja sitä, kuinka nainen, jossa asuu taipumusta haikailla jotain muuta kuin tylsää ja arkista elämää, voi kaikin voimin kamppaillessaankin hävitä vieteilleen. Upeaa. 

26.12.2012 Taina Latvala: Välimatka

Ihana kirja, josta jo postauksessani kirjoitinkin. Kertomus tyttärestä ja äidistä, perheen menneisyydestä ja ehkä tulevaisuudestakin. Jokin kerronnassa liikutti aivan valtavasti, se on runollista ja kertoo karun käytöksen alle kätketyistä tunteista ja salaisuuksista. Tämäkin kirja kertoo rakkaudesta, vaikkakaan ei naiivin romanttisella tavalla. Söin suklaata viltin alla ja itkeä vollotin.

4.1.2013 Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Koukuttavasti kerrottu tarina ystävyksistä ja perheestä. Tämän kirjan maailma on täynnä ihmeitä, mutta myös raakaa arkea ja suurta julmuutta. Tarinan kertoja Elly jää (tarkoituksella?) hahmottomammaksi kuin hänen ystävänsä Jenny ja hänen veljensä Joe. Hahmottomammaksi kuin vanhempansakin. Tämä oli niitä kirjoja, joita ahmin aivan raivopäänä kaksi ensimmäistä kolmannesta. Sitten meno jotenkin mielestäni hyytyi, vaikka arvon kriitikot ovat varmaankin kanssani aivan eri mieltä. Erinomaisen hyvä kirja ehdottomasti. Mutta ei parane loppua kohden.

8.1.2013 Thomas More: Utopia

Hämmästyttävän moderneja ajatuksia tuon ajan ihmiseltä, mutta toisaalta myös selviä osoituksia siitä, kuinka edistyneinkin ihminen on oman aikansa vanki. Utopiassa kaikki omaisuus on yhteistä ja ihmiset saavuttaneet suurimman viisauden ikinä, mutta naiset ne vain naitetaan eikä tasa-arvosta ole tietoakaan. No, papiksi ne sentään pääsevät. Jos ovat ikiäihmisiä ja leskiä. Ou jee! Aika pitkäveteistä jorinaa varsinkin, jos ei viitsi perehtyä yhtään tuon ajan poliittisiin kuvioihin. Mutta koska olen kieroutunut sekopää, minähän vähän perehdyin. Varsinkin Tudors-sarjan kautta. Mutta ei tämä nyt mikään suuri lukunautinto ollut, vaikka kuinka on klassikko. Voinpa kuitenkin leuhkia lukeneeni.

6.2.2013 Sabine Melchior-Bonnet: Kuvastin

Hämmästyttävää kyllä, olen jo toistamiseen asiakirjallisuuden parissa. Mikähän tätä päärukkaa vaivaa? Ehkä se, että keskustelu kotona on jo tarpeeksi mielikuvituksellista eikä fantasiaa sitten kirjallisuuden parissa enää samaan tapaan kaipaakaan. Kaivoin kirjahyllystäni jo aikoja sitten lahjaksi saamani historiateoksen ja havaitsin, että peilin historia on mielenkiintoista. Ehkä jaksan lukea tätä myös siksi, kun vaivaan päätäni aika ajoin näillä nykyajan älyttömillä kauneusihanteilla (eikä sillä, etteivätkö kauneusihanteet aina olisi olleet jokseenkin älyttömiä - nyt ei sentään tartte irtovatsaa mahaansa ripustaa niin kuin jotkut hullut rikkaat muikit keskiajalla tekivät). En ole loppuun päässyt, mutta alku on lupaava. Mitä jos ei olisi peiliä? Ainakaan ei tulisi höylättyä karvaluomea. Tai pestyä naamaa.

31.7.2013 Jo Nesbö -addiktiosta

Löytyihän se sieltä! Dekkarisarja, josta tykkään. Eräs kirottu munapää suositteli minulle Nesbötä eli Harry Holen seikkailuja eikä mennyt kuin 30 sivua, kun olin täysin myyty. Ja totaalisen addiktoitunut.

Tähän mennessä olen lukenut tuotannosta puolet. En ole malttanut tilata kirjoja järjestyksessä, joten olen haalinut Kirjatorilta, Suomalaisesta ja R-kioskeilta aina milloinkin löytämäni opuksen ja seilannut Harryn menoa edes takaisin murhajutusta toiseen. Mutta siis kirjoissa on kronologisuutta, jota minua malttavaisempi ihminen ehkä haluaisi seurata järjestyksessä. Silti jokaisen kirjan voi hyvin lukea erilläänkin. 

Hienoa näissä kirjoissa on ensinnäkin se, että juonet ovat kimurantteja ja syyllistä on vaikea arvata. Lisäksi esimerkiksi politiikan ja vaikkapa huumebisneksen kuvaaminen on karun uskottavan tuntuista. 

Sitä paitsi Harry Hole on aivan mahtava, jopa James Bondiin vertautuva (anti)sankari. Iso vaalee juoppo, jolla on huono asenne ja hyvä sydän, ja joka kaivautuu tiukan paikan tullen hengissä - joskin aina uusin arvin varustettuna - vaikka Mariaanien haudasta tai Vesuviuksen uumenista.

Harry Hole on myös syy siihen, ettei blogi ole päivittynyt kesällä kovinkaan tiukkaan tahtiin. Nyt annoin periksi ja lopetin kirja kirjalta -ostamisen. Tilasin kaikki loput julkaistut teokset ja odotan nyt postipakettia kieli pitkällä. 

Harmi vaan, kun tuo työ alkaa taas haitata kulttuuriharrastuksia.

9.9.2013

Pehmeä puoleni tahtoo poukkia esiin erityisen helposti, jos sitä koskettaa hyvällä kirjallisuudella.  En ole mikään suuri runouden kuluttaja, mutta Rilke ja erityisesti tämä Syyspäivä se aina vaan jaksaa itkettää haikeudellaan. Ja nyt on vuodenaikakin täsmälleen sellainen kuin aina kuvittelen tätä lukiessa.

Herra, on aika. Oli kesä suurenmoinen.

Peitä varjoihin aurinkokellot

ja valloilleen päästä tuuli toinen.

Pakota jo hedelmät, viimeisetkin kypsymään!

Niille vielä kaksi hellepäivää suo,

valmistumaan kiirehdi ja lämmössä luo

viimehetken makeus viiniin väkevään.

Ken nyt on vailla taloa, ei enää rakenna.

Ken nyt on yksin, pitkään olla saa,

hän valvoo, lukee, kirjeitänsä kirjoittaa

ja pitkin puistokatuja,

leijaillessa lehtien, rauhatta vaeltaa.

_ _ _ 

Herr, es ist Zeit. Der Sommer war sehr groß.

Leg deinen Schatten auf die Sonnenuhren,

und auf den Fluren lass die Winde los.

Befiehl den letzten Früchten, voll zu sein;

gib ihnen noch zwei südlichere Tage,

dränge sie zur Vollendung hin, und jage

die letzte Süße in den schweren Wein.

Wer jetzt kein Haus hat, baut sich keines mehr.

Wer jetzt allein ist, wird es lange bleiben,

wird wachen, lesen, lange Briefe schreiben

und wird in den Alleen hin und her

unruhig wandern, wenn die Blätter treiben.

Rainer Maria Rilke 1902

käännös: Eve Kuismin/Rehn