Niinpä kun tulen kotiin, olen aika valmista kauraa.
Sehän ei tietenkään tarkoita sitä, ettei täällä sattuisi ja tapahtuisi. Viime aikoina Pakkaus on kunnostautunut erityisesti myrkynkeittäjänä. Kun pikkuämmän pitäisi olla nukkumassa, tapahtuu villejä. Me hyväuskoiset urpot istumme uutisten tai Netflixin ääressä, emmekä kuule mitään, mutta kun jossain vaiheessa valumme alakertaan, huomaamme, että Hugo Bossit, Aqualanit, Biothermit ja Sebastianit on kaikki tursuteltu mukiin tai kuppiin. Aikaansaannoksesta törröttää sitten yleensä hammasharja, jolla myrkkyä on hämmennetty sillä lailla urakalla, että koko paska on pitkin pöytiä. Välistä herään myös aamusta siihen, että penska haisee aivan sampoolle ja kun katson tarkemmin, on koko takaraivo täynnä Muumisampoolla aikaansaatua hiusmöhnää.
Mutta koska olen jo kokenut näissä kasvatusasioissa, en jaksa meuhkata asioista sen enempää - varsinkin kun on aivan tarpeeksi tekemistä herätä klo 6:30 (Saatana!).
Joten ilmoitan täten virallisesti, että tämä blogi elelee nyt ainakin toistaiseksi hiljaiseloa. Facebookiin saatan jotain viisauden hedelmiä jakaa, jos mieleen tulee. Ehkä sitten, kun/jos lähdemme koko porukalla muuttomatkalle landelle, palaan jälleen asiaan.
Siihen asti tsemppiä ja hauskaa syksyä!