tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kuinka Volkswagen särkee äidin sydämen

Olen nyt toista päivää perehtymässä uuteen työpaikkaani ja se tarkoittaa retkeä Etelä-Suomeen täksi viikoksi. Koska ukkoni on ulkomaanreissulla ja haluan viettää juhannuksen Meri-Lapissa, jäi Pakkaus mummolaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ipana on pitempään hoidossa ilman molempia vanhempiaan ja vielä jossain muualla kuin kotonaan.

"Kyllähän tuo nyt pärjää", mietin huolettomasti mielessäni, kun läksin. Ja kyllähän pikkuämmä pärjääkin.

Hän hyppyyttää mummoa ja pappaa mennen, tullen ja palaten. Päivisin kierretään kaupungin leikkikentillä, mielellään vähintään kolmella tai viidellä, että on varmasti kivaa ja kavereita.  Nappivaatteita ei (edelleen nappikammoisen) mukulan tarvitse pitää, ettei vaan "toiselle tule paha mieli". Ihan sama, vaikka kaikki muut vaatteet olisivat läpipaskaisia. Mieluummin sitä pikku piikalle sitten lähdetään vaikka uutta rytkyä ostamaan. Ja kuten jo aiemmin kitisin, nelivuotiaan toivomusten mukaisen ruokailun jälkeen tulee automaattijälkkäri, joka ei ole mitään terveellistä hedelmää tai jogurttia ikikuunapäivänä nähnytkään vaan on poikkeuksetta tikkari, suklaapala tai vanukas.
(Odotan oikeasti kauhulla sitä sinnittelyn, hiostuksen ja huudon hyökyaaltoa, joka iskeä tärähtää meidän pikku perheeseemme, kun riemuloma on ohitse. )

Kun sitten soitan mummolan onnelaan, ei neiti viitsi vaivautua edes puhelimeen. Ei vaikka mummo kuinka luuria tarjoaa.

Tajuan kyllä, koska minulle vihoitellaan. Ja jo tämä nokan nosteleminen pisti kohtuullisen kovapintaisen sydämeni tutajamaan.

Mutta vihoittelukin on helpompi kestää kuin avoin ikävä.

Pakkaushan on tietysti ja totta maar sitä lajia, että hän ei puhelimessa eikä kuulemani mukaan muutenkaan äidin perään itke ja vollota. Mutta joka aamu pikkuämmä kysyy, että "Joko tänään äiti tulee?" Kun vastaus on "Ei vielä tänään", sujuu kaikki aivan normaalisti: itkemättä ja sinnittelemättä.

Vain yksi paljonpuhuva ehto ipanalla on. Papan Fordilla ei ajeta enää mihinkään.

Siitä päivästä lähtien kun minä hyppäsin etelän junaan, on ainoa kulkupeli, johon Pakkaus on suostunut astumaan "äidin VolksAgen". Nyyh.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Muotinurkkaus: metsäkeijun juhlien edustusasu

Olen ollut tiukassa haastattelussa nyt saunan jälkeen. Pakkaus on höperehtinyt kasaan metsäkeijun bileet. Metsäkeiju vain katosi kuin pieru Saharaan ja tilalle tuli tiukka uutistäti, joka minua nenänvarttaan pitkin mulkoillen esitti kummallisia kysymyksiä, joista suurin osa ei koskenut juhlia lainkaan.

Juhlalookiini uutistäti kyllä kiinnitti paljonkin huomiota. Hän kyseli "viittani" tarkoitusta ja väitti kaulakoruni olevan helminauha, vaikka se ei kyllä perkele vie ole totta. Pari kertaa journalisti tivasi merenneitojen perään, mutta kun selitin, etten ollut nähnyt yhtään eväkästä paikalla, palattiin asuuni ja ruokamieltymyksiini ("Millaisesta ba-naa-nis-ta te pidätte?")

Vasta kun haastattelu loppui, hoksasin, että ei sinällään ole ihme, että reportteri jaksoi jankuttaa ulkoasuasioista. Olinhan jälleen harvinaisen mielikuvituksekkaan tyylikäs:


Minua on vaivannut kesälentsu tai kusitulehdus, joten pukeuduin saunan jälkeen lämpimästi mutta takuuvarman tyylini säilyttäen.  Kuten näette sekä materiaalit että värit keskustelevat villisti keskenään kuin Serranon perhe.

Tällä kertaa teemanani on ekologinen eleganssi. Sukat ovat itsekudotut (not me, herregud) ja vaikka epähuomiossa olenkin kiskonut kinttuihini eriparisukat, kukaan tuskin voi kiistää sitä, miten ylväästi ne tuovat jalkateräni esiin erityisesti silmiinpistävän muodikkaan keltaisen raidan ansiosta.

Paita ja housut ovat entisiä yöasun osia, jotka nyt olen yhdistänyt uudelleen. Molemmat edustavat Nanson retroa jostain 80- ja 90-lukujen taitteesta. Juhla-asuni kruunaa miljoona kertaa pesty halpa huopa, joka tuo olemukseeni kerralla enemmän särmää ja ekologisuutta kuin jos olisin kaapannut kainalooni 100 kahvipakettiekokassia. Ja btw, kai sitä nyt keijubileissä viitta pitää olla.

Että siitä vaan Lady Gaga tai mikä-vaan-miley! Vastaavassa tyylipommissa kun seuraavan kerran koikkelehdit lentsikalle tai keikkalimusiiniin, niin meikätytön rispekti kasvaa potenssiin 100. Jo ne on ne paljaat tissit ja perseet nähty.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Rinnakkaisuniversumi nimeltä Mummola

Näin kesälomalla on näköjään mahdotonta äitinä hallita kolmea asiaa. Ainakin, jos lomalla ollaan mummolassa. Ehkä asioita on useampiakin, mutta parempi olla miettimättä lomatila-aivoilla liikaa, ettei iske depis tai paniikki.

Ensimmäinen asia on ruokavalio. En ole sitten Pakkauksen ensimmäisen vuoden ollut erityisen hysteerinen emännän ruokavalion suhteen, mutta siitä olen pitänyt kiinni, että herkkuja syödään vain viikonloppuna ja eineksiä viikolla joka päivä.  Mummolassa kaikki on kuitenkin toisin. Mummola on kuin aivan erityinen rinnakkaisuniversuminsa. Joka päivä tarjolla on kirjava valikoima makeaa: jäätelöä, suklaata, tikkaria ja suklaavanukasta (viimeksi mainittua mummo ei edes miksikään herkuksi miellä vaan terveellisesti välipalaksi). Ruoka sen sijaan on omin pikku kätösin (tosin ei minun) laitettua: on lihapullia, lohikeittoa, makaronilaatikkoa, kaalilaatikkoa ja niin edelleen. Jos erehdyn mainitsemaan, että "Kyllä ne Saarioisten äiditkin osaavat", saan palkakseni helvetin julmaa mulkoilua ja päätä vihlovaa jupinaa ja jankutusta lisäaineista ja siitä, kuinka "helppoa se ny kuitenki sinunki olis yhet potut keittää ja kastikkeet laittaa". Vittu totta joo, jos ne potut ja soossi pitäisikin vain yhden kerran laittaa.

Näihin erikoisolosuhteisiin liittyy varmaankin toinen hallitsematon asia. Penskan turpavärkki on koko ajan ja hela tiden jonkun scheissen peitossa. Kotiseudullani on tapana sanoa sottanaamasta, että " suu on ko sontalunkka". Sitä saa Pakkaukselle nyt hokea aina ja kaikkialla, mutta koska tila on jo pysyvä, herättää mokoma moite korkeintaan pienen huvittuneen pyrskähdyksen tai pitkästyneen huokauksen, kun roudaan ipanan putsattavaksi kahdettatoista kertaa päivässä. Minusta oikeasti tuntuu, että komennan Pakkausta jatkuvalla syötöllä naamanpesuun, mutta heti kun tarkistuskierros on tehty, löytyy mukula jostain nurkasta lärvi aivan yhtä sottaisena kuin ennen pesuhommia. Ehkä kannattaisi vain luovuttaa ja seurata tieteellisellä mielenkiinnolla millaisiin mittoihin paskakerros päivän mittaan voi kasvaa. Mikä minua sinänsä ihmetyttää on se, että mummoa ei paskaturpa näytä paljon painavan. Pääasia että ruokaa ja ruoan kaltaisia tuotteita uppoaa ja että pöytäliina ja lattiat ovat siistit.

Kolmas hallitsematon asia ovat ruhjeet/mustelmat/naarmut. Niiden määrä on mummolalomalla kasvanut ekspotentiaalisesti, koska Pakkaus rakastaa ulkoilua ja tällä hetkellä ulkovahteja on tarjolla useita. Siinä kun koko päivän  lenkkeilee, keinuu, ronkkii papan työkaluja ja tonkii nurmikkoa ja pihapuita, voi pipi jos toinenkin tulla riesaksi. Tietysti tämäkin riesa voi juontaa juurensa ruokavalioon, koska sokerihumala ei koskaan ole poissa kuvioista. Viimeisin draama sattui, kun neitimme "MÄ OSAAN ITSE ÄITI" hyppäsi autosta ja läiskäisi auton oven sormilleen (kauhealla kiireellä tietysti, etten minä V AAN pääsisi auttamaan). Onneksi apu on lähellä: kun länttää joka mustelman ja naarmun päälle Hello Kitty tai Salama McQueen -laastarin, ei hätää eikä huutoa enää ole olemassakaan - vain jännittäviä koristeita, joita voi serkkupojille Facetimessä sitten ylpeänä esitellä.

Jännityksellä odotan, miltä Pakkaus sen muutaman päivän jälkeen näyttää, jotka joudun töiden takia viettämään Etelä-Suomessa. Voi olla, etten pikkuämmää edes sonta-, laardi- ja laastarikerroksen alta tunnista. Mutta joo, onhan tässä taas talvi aikaa totutella ankarampiin oloihin...

Ps. Tämäkin kuolematon klassikko kirjoitettiin tabletilla saatana! Niin paljon minä teitä (tai itseäni) rakastan.


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Äksönloma isolla Ä:llä

Olemme Pakkauksen kanssa aloittaneet jo kesälomailun pohjoisessa. Koska peräkylän porukka on siirtynyt iPad- aikaan (sim-kortilliseen), en voi avautua rentoutushoidostamme yhtä runollisesti kuin jos käytettävissä olisi näppis. Mutta ehkä seuraavastakin saa jonkinlaista kuvaa...:

1. Matkalla pohjoiseen pysähdyin taukopaikalle Jyväskylän tienoilla, kun oli niin järkyttävä kusihätä, että meinasi kupla otsassa räjäyttää aivot. Pingoin siitä puskaan samaan aikaan kun Pakkaus kannusti auton viereltä, että "Tuleeko iso pisaa äiti?!" Kun olin saanut penskan ja itseni vöihin, käynnistin auton. Siinä samassa huomasin, että vänkärinpuolella makaava pullapussi oli levinnyt pitkin penkkiä. Oli alettava siivoushommiin. Samalla painautin huolettomasti jalkaani kaasua vasten. Seuraava mitä huomasin (vähemmän huolettomasti) oli pusikko ja jyrkkä ja suht töyssyinen alamäki penkan pohjalle. Kun jämähdimme kiinni, kysyi Pakkaus:"Äiti! Miks me TÄNNE ajettiin?!"

Helvetin hyvä kysymys. Ja mikä oli vastaus? Koska äiti preferoi siivousta autolla ajamisen sijaan. Saatana. Seurasi hinauskeikka, mutta puolentoista tunnin päästä pääsimme taas matkaan.

2. Päivän levon jälkeen lähdimme laittamaan kesäpaikkaa kuntoon. Äitini muistutti, että siivoaisimme "kaikessa rauhassa". No eihän se minulta onnistu. Hakkasin miljoonia mattoja ja vilttejä  kädet rakoilla, imuroin mökkiä (mikä oli ihan vitun turhaa, koska joku valopää lantusti aina perässä paskomaan puhtaat nurkat ruohoa ja mutaa täyteen) ja luuttusin lattioita ja pesin vessaa. Neljän tunnin jälkeen äitini ilmoitti, että "pitää vielä luututa tuo laattia ko isä laitto vesiletkun saunaan.." (paskaisilla puukengillä totta kai). Vaikka olin järkyttävässä bersekkiraivotilassa, kilahdin vasta kun emäntä kinusi minua roudaamaan olohuoneen pöytää oikealle paikalle kolmatta kertaa hetinytvälittömästi.

Heitin täyspuisen pöydän yksin keskelle permantoa ja ilmoitin vähemmän kauniisti, että sai helvetti soikoon se tomutorpan jynssääminen riittää. Heti seuraavaksi kiskaisin pari kaljaa ja huomasin olevani taas paljon mukavampi ihminen. Niin mukava, että voisin vaikka leikkiä Pakkauksen kanssa.

3. Leikimme Pakkauksen kanssa. Minä olin väsynyt merenneitokuningatar (????) ja Merenneito selvitti, miten kauheasti hän on siivonnut. Sitten ipanan mielenkiinto harhautui sääskiin, jotka olivat intohimoisen himokkaita hieltä haisevan ihoni perään. Samalla kun murhasin muutaman itikan, valaisin Pakkausta siitä, että verenimijät ovat aina naispuolisia. Pakkaus nyökytteli ymmärtäväisesti ja lupasi: "Äiti sit mää tapan vaan niitä tyttöjä!" Tämän valan jälkeen alkoi mukula piestä minua murhanhimossaan kuin Ted Bundy.

Lopulta sain houkuteltua pikkuämmän muihin hommiin. Sammakkoämpärin jalossa kilpailutaidossa julistauduimme maailmanmestariksi (Pakkaus) ja Euroopan mestariksi (minä).

Luojan kiitos kohta pääsee saunaan. Jos aktiiviloma jatkuu samaa rataa (nyt vasta 2 päivää plakkarissa), teen anomuksen, että voisin kieltäytyä kaiken maailman vuosilomista seuraavan viiden vuoden ajan.

Ps. Olipa lyhyt päivitys. Näköjään sitä jaksaa kun on sydämellä avauduttavaa...