lauantai 28. huhtikuuta 2012

Yksi "kyllä", kiitos!

Olemme penskan kanssa tuskin päässeet jonkinlaisen suusanallisen kommunikoinnin alkuun, kun keskustelumme on minusta jo muuttunut masentavan yksioikoiseksi.

Lapseni on oppinut sanomaan "ei" ja soveltaa tätä jaloa taitoa kaikkiin mahdollisiin (ja mahdottomiin) tilanteisiin. Tämän lisäksi nassikka on oppinut jo valehtelemaankin ein avulla.

Koska olen täysin ison ein uuvuttama, yliajama ja alistama, en viitsi keksiä mitään hienoja filosofointeja asiasta vaan annan arjen esimerkkien puhua puolestaan:

Uloslähtiessä:


Äiti: "Jaa, sullahan on jo lakkikin päässä. Lähdetäänpäs sitten ulos!"
Lapsi: "Ei."
Äiti: "Mutta sullahan on jo lakki päässä. Ite laitoit."
Lapsi: "Ei! Ei! Ei!" (sis. infernaalista berserkkiraivoa pukiessa ja kärryyn tällätessä)

Ulkona lapsen lähtiessä kiipeämään liukumäkeen:

Äiti: "Kiipeätkö liukumäkeen?"
Lapsi: "Eii!" (jatkaa kuitenkin kiipeämistä)
Äiti: "No lasketko sieltä alas?"
Lapsi: "Ei!" (lähtee peruuttamaan)
Äiti: "No tuu sitten pois."
Lapsi: "Ei!" (lähtee takaisin ylös)
Äiti: "No niin, nyt hinkkaa pyllys mäkeen, niin äiti ottaa vastaan."
Lapsi: "Ei!" (lähtee peruuttamaan - minkä äiti keskeyttää kiskaisemalla kersan kengästä mäkeen)

Puistosta kotiin lähtiessä:

Äiti: "No niin. Kello on jo paljon. Lähdetään kotiin."
Lapsi: "Ei."
Äiti: "Joo, kyllä mennään. Meillä on ruoka-aika."
Lapsi: "Eiii! Ei! Ei-ei-ei!" (sis. infernaalista berserkkiraivoa, vitunmoista vinkumista, syljen lentoa ja kärrynkarsastajan neliraajatanssi)

Ruokapöydässä:


Äiti: "Ota ruokaa."
Lapsi: "Ei."
Äiti: "Mutta äiti näkee, että sulla kauhea nälkä."
Lapsi: "Eeeeiiiii!"
Äiti: "No älä sitten syö. Äiti ainakin syö."
Lapsi: "Ei." (yrittää kurottaa ruokaa äidin lautaselta)
Äiti: "Se on äidin ruokaa. Kyllä äiti ainaskin saa syödä. Sullahan on oma ruoka. Kato nyt, tuossa on Pakkauksen lautanen. "
Lapsi: "Eiii!"
Äiti: "No tuu pois sitten sieltä."
(nostaa tenavan tuolista)
Lapsi: "Eiiiii!!!" (sis. infernaalista berserkkiraivoa ja harvinaisen hämähäkkimäinen neliraajatanssi Stokkessa)

Valehtelijoiden klubi:


(Harrasta ähinää eteisessä)
Äiti: "Tuleeko kakka?"
Lapsi (pienellä äänellä): "Ei."
Äiti: "Mutta äiti kuulee, että taitaa tulla. Tuu potalle." (suom. huom. äiti ei todellakaan luule, että natiainen tottelisi kehotusta. hän ei vain jaksanut nousta sohvalta)
Lapsi (suuremmalla äänellä): "Ei!"
Äiti: "Onko kakka nyt housussa?"
Lapsi"Ei." (saapuu syyllisen näköisenä olkkariin.)
Äiti: "Onko kakka housussa?"
Lapsi  (vakuuttavasti): "Ei."
(äiti kurkkaaa housuihin. hirveää settiä pöksyt pullollaan.)

Lopulta iltasella:

Äiti: "No niin, nyt loppasee jo silmä. Mennääs nukkumaan."
Lapsi: "EI! EI! EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!....." (sis. 3 tuntia infernaalista berserkkiraivoa, vitunmoista vollotusta ja parisensataatuhatta "ei"-sanaa. äiti ei nuku. isä ei nuku. lapsi ei nuku. siinä mielessä "ei" ainakin on tosi kuin vesi.)



Nimim. Yksi "kyllä" olis kiva.


perjantai 27. huhtikuuta 2012

Karvaluomen paluu

Mainitsin tässä taannoin höylääväni ärsyttävän naamassani kasvavan karvaluomen yleensä samalla vehkeellä kuin millä höylään sääret ja kainalotkin - eli Venus 5:lla tai jollain vitun naisten Gillettellä.

Siistin vaihteeksi tänään töissä ollessani luomea pöytälaatikosta löytyneillä saksilla luomivärisetin peiliä apuna käyttäen. Ei näköjään kannata.



Saksilla ei karvaluomea kesytetä.


 Omavalvonta nimeltä Pakkaus iski silmänsä välittömästi karvaiseen kaveriini. Penska on pyrkinyt koko illan ajan aina sylissäni ollessaan lähestymään poskessani kasvavaa nallekarhua.

Jos kärrään häntä vessaan, hän ei halua pois sylistäni, koska hän haluaa kiskoa kivaa karvakörilästä. Jos yritän hypyttää tyttöä vallattomasti viikonlopun kunniaksi, hän kurottaa kohti pusikkoa - ja nyppii sitä suhteellisen napakasti. Jos yritän antaa pusun, hän väistää ja alkaa rapsuttaa sänkistä siiliä.

Vinkkivitonen teille, joilla on sama ongelma. Kannattaa jatkaa Gillettellä. Tekee selvää jälkeä karvasta ja lapsikin ymmärtää suunnata lempeytensä hänelle tarkoitettuihin tovereihin. Karvankiskonta ei nimittäin oikeasti ole aivan kivutontakaan.



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Tyyli-ikonin kuumaa kevätmuotia

On jälleen aika esitellä kauden kuumimpia trendejä. Eletäänhän jo kesän korvilla ja kevätsiison on varmasti virallisesti jo täällä.

Koska lämpötila nousee, tarkoittaa se tietysti väistämättä sitä, että vaatteet vähenevät. Kukapa sitä nyt toppatakki niskassa jaksaisi kevään kuumuudessa kyhnyttää.Toisaalta ilmassa on vielä ripaus talven hyhmää, joten on hyvä varautua myös viileämmän varalta.

Itse ratkaisin ongelman tietysti itselleni ominaiseen eleganttiin edelläkävijän tapaan. Tyylittelin köökin kimpussa tässä keimailevan keväisessä kokonaisuudessa.

Paita: Your Face, pikkarit: Sloggi, villasukat:äiti.
Olen seurannut toisella silmällä useampaakin tosi-tv-laulukilpailua ja huomannut jokaisella kynnellekykenevällä perseenvatkaajalla olevan kintuissan mikrosortsit. Minun mielestäni kyseinen vaatekappale on vahva ehdokas vuoden turhakkeeksi. Saman asianhan ajavat alushousut ja kun tarkoitus on paljastaa, niin alushousut kyllä paljastavat vielä paremmin ja enemmän kuin minkään valtakunnan mikrosortsit. Varsinkin jos on reikä hanurissa.

Paidaksi valitsin talven viileää tuulta vastaan pitempihihaisen t-paidan. Paita on uhkean uumani vuoksi pitkää mallia, joten sen voi kiskoa lanteiden yli kuten useimmat lempitoppini ja muuntaa asukokonaisuuden siten seksikkääksi cocktail-mekoksi.

Villasukat luovat taas asukokonaisuuteen harkittua huolettomuutta, joka tasapainottaa muutoin juhlavaa lookia. Ne toimivat varmasti myös yhtä hyvin kaupunkimaastossa kuin mikä tahansa Reino tai Aino. Jos lanka vain on tarpeeksi paksua, ei haittaa vaikka astuisi rikkonaisen kaljanpullonkin päälle.

Siispä sirkeää kevättä -  ja vähentäkäähän vaatetta!




tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tolkuttomasti tunnustusta

Nyt ovat upeat jorinani aiheuttaneet jotain täysin käsittämätöntä. Sitä kai voisi kuvata jonkinlaiseksi äänivyöryksi. Kumma kyllä yksi tuli vielä omituisten lusikkaharhojeni jälkeenkin.

Ensimmäinen tunnustus tupsahti jo huhtikuun alussa ambralta, joka nimitteli blogiani kauniiksi. Tunnustukseen kuului vielä tämmöinen keväisen romanttinen kuvakin.


Tuhannet kiitokset! Nyt pitäisi jakaa tämä tunnustus etiäpäin viidelle yhtä kauniille blogille. En kuitenkaan jaa vielä, vaan jatkan kissanhännännostoani.

Mamma-arjessa mönkivältä Koolta nimittäin tärähti toinen tunnustus tuossa puolivälissä kuuta. Tämäkin tunnustus pitäisi jakaa viidelle blogimaailman kauniille ja rohkealle. Kiitos ihan kauheasti!

Ja kauheaa kyllä, nyt pitäisi mainita yhteensä siis jo kymmenen lempiblogia (jos osaan laskea oikein), kun seuraan hädin tuskin omaanikaan ja keksiä vielä 10 hyvän mielen asiaa päivänä, jona nenässä räjähti jokin paise, joka vuoti nenän ja suun kautta keltaista visvaa työpaikan lavuaariin, ientasku tulehtui, maksoin itseni kipeäksi hammaslääkäristä ja kurkku on edelleen räkää täynnä. Aika paljon vaadittu. Mutta minähän yritän.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Kulttuuribloggaaja Pentukissalta tuli vielä yksi ihana tunnustus ja olen siis hänen nyt virallistettu lempparinsa. Kiitos kiitos kaunis! Mutta taas pitäisi nimetä viisi mahtavaa blogia.

Koska viidentoista upean blogin nimeäminen on minulle häpeä kyllä ehdottoman ylitsepääsemätöntä - ei siksi etteikö niitä olisi olemassa vaan siksi, että en vain ehdi niitä lukea - , joudun yhdistämään kaikkien näiden tunnustusten voimat, ja jaan palkintoni viidelle mahtavalle bloggaajalle, jotka saavat siis minulta 3 tunnustusta kukin.

Ja palkinnot menevät

Vinkeälle väkkyrälle
suorasanaista ja aivokasta elämää kera down-lapsen

Pilvitehtaamolle
Pitää yllä uskoani siihen, että minäkin pystyn käsitöihin jos haluan. Tai ainakin pystyn lukemaan niistä - ja ihan ilman haukotuksia.

Nollavaimon paluulle
Tunnen sielujen sympatiaa tämän ihmisen ilmaisun kanssa. Mitä sitten tarkoittaakaan...

Laterna Magicalle
Ofelia on aina aito. Sanoja säästelemättä.

Matkalle äitiyteen
Päivänkakkara ei ole aivan kukkaisen kakkarainen eikä elämä ole hällä helppoa, mutta niin sitä vaan kohti mammuutta mennään. H-hetki ihan kohta heti.

Ai niin! Ne kymmenen minua ilahduttaneet asiat! Saatana, että on vaikeaa varsinkin tänään, mutta neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan:

1. Vesisade. ..ei helvetti - se pistikin vituttamaan. No ainakin oli lämmintä.
2. Se, että mätäpaise puhkesi eikä ole enää olemassa.
3. Viikon viinivinkki sähköpostitse. Motto: jos et voi maistella viinejä joka päivä, voit ainakin lukea niistä.
4. Kivat työkaverit, joille voi sanoa "vittu", jos vituttaa.
5. Se, että Pakkaus suostui puputtamaan iltapalansa ilman raivokohtausta.
6. Se, ettei Saara Aalto voittanut Voice of Finlandia. En tiedä miksi, mutta en vain voinut sietää sitä akkaa (liian positiivinen?).
7. Se, että Frendit pyörii, pyörii ja pyörii...
8. Gillette for Women. Kätevä keino poistaa kainalokarvojen lisäksi karvat naaman luomesta. Ja kulmakarvat, jos niin haluaa.
9. Tiskikone. Tarvitseeko muka perustella?
10. Burana. Tarvitseeko muka perustella?

Okei, en ehkä ihan pursunnut positiivista energiaa, mutta jos sitä haluatte, kaivakaa esiin Saara Aallon esiintymiset.

Kiitos vielä ihanat ihmiset. Jollen välttelisi aktiivisesti liian imeläksi heittäytymistä, voisin jopa väittää, että minua ilahduttavat joka päivä myös kaikki lukijoiltani tulleet kommentit ja tsemppaukset. Mutta enhän minä sellaista myönnä. Kun se ei vaan kuulu tyyliini.




sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Lusikallinen paskapuhetta eli Pakkauksen piilokamera

On paljastunut karu totuus edellisen postaukseni takaa.

Mieheni nimittäin luki juuri lusikka-kertomukseni ja alkoi hirnua kuin paarmasta pillastunut koni. Ensin ajattelin olleeni aivan harvinaisen hauska, mutta kun äijäriepu viimein sai sanaisen arkkunsa avattua, putosin maan kamaralle niin että tanner tömisi.

Ukkoni nimittäin paljasti, ettei lusikkashow suinkaan ollut mieheni suurta viisautta vaan Pakkauksen pieni piilokameratyyppinen pila, jolla jymäytetään esmes idioottiäiskää. Tyttö oli kuulemma asetellut lusikoita kaapinoviin koko aamupäivän (jonka allekirjoittanut pötkötti hanuri homeessa ja räkä nokassa sängyssä).

Oli kuulemma vain puhdas sattuma, että yksi lusikoista oli juuttunut niin syvälle, että penska ei enää saanut ongittua sitä hyppysiinsä.

Sattuma my ass. Kersa on tasan varmasti tehnyt kaiken täydessä ymmärryksessä ja tarkasti harkiten. Todennäköisesti hän on täysin tietoinen tavastani lässyttää läpiä päähäni blogissani, lapsilukkofantasioistani ja siitä, että mieheni vastaa kaikkeen "joo" kuulipa/ymmärsipä hän sitten jotain tai ei.

Kun minä siis sitten kysyin mieheltäni, laittoiko hän lusikan lapsilukoksi kaapinoveen, vastasi hän "joo" - ja dominopalikkarivistö lähti liikkeelle.  Loppu onkin sitten historiaa. Ja varmasti juuri sellainen, kuin mukelo sen tarkoittikin olevan.

En siis sittenkään suosittele lusikkalapsilukkoja. Ellette sitten läiski lusikoita jollain lekalla niin syvälle, että tarvitsette tongit niiden takaisin saamiseen.



Lusikallinen lapsilukkoa

Tänään oli sitten lehmänhermoiselta ukoltanikin mennyt hermot, kun penska oli viidettäsataa kertaa pyrkinyt roskapussille homeisia leivänkänttyjä ja limaisia broileripakkauksia penkomaan.

Toisin kuin minä, mieheni ei kuitenkaan päästellyt vihaisia vastalauseita tai kyllästynyttä kätinää. Hän oli ottanut järjen - ja likaisen lusikan - käteensä. Tuloksena oli neroutta hipova arkielämän oivallus:


Miksi kukaan ei ole aiemmin vinkannut meille tästä kätevästä keinosta korvata lapsilukko?! Maksoin nimittäin varmaan 15 euroa parista vetolaatikoiden kiinnittäjästä, kun kaiken aikaa olisi voinut vain tehdä kuten kuvassa.

Enää ei tarvitse potea edes tiskivuoresta huonoa omaatuntoa: mitä enemmän tiskiä, sitä useampia salamannopeita lapsiperheen pelastajia! Kun eihän niitä puhtaita lusikoita viitsi siitä saakelin lukollisesta  lootasta esiin tonkia.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hei hei kakka!

Koimme Pakkauksen kanssa vaihteeksi taas klassisen herkkiä äiti-tytär -hetkiä.

Mieheni oli juuri lähtenyt ulos, kun karmea kakkoshätä puski päälleni. Minun oli aivan pakko kerätä kuumeiset luuni sohvan pohjalta ja rymytä tyrä rytkyen huussiin.  Siinä samalla kaappasin lattialla töllöä tuijottavan tenavan kainaloon, sillä olen oppinut, että mikään ei ole vaarallisempaa kuin jättää parivuotias innovaattori penkomaan kaappien kätköjä - vaikka sitten vain paskallakäynnin ajaksi.

Niinpä kiidimme kaulakkain klosettiin ja hiki otsalla puskien pukkasin penskan kaakelilattialle samalla kun ehdin nippa nappa sinne minne pitikin. Seurasi upeata ohjelmaa. Penska kikatti kiemuralla tuskaiselle ilmeelleni ja pyrki väen vängällä pytyn ja perseeni tuntumaan ihmettelemään, "mistä ihmeestä se loiskahdus kuuluukaan". Tätä ihmetystä hän havainnollisti osoittelemalla sormellaan innokkaasti mielenkiintoisen metelin suuntaan. Kun olin työntänyt pientä kättä ja koko kersaa noin kaksikymmentä kertaa suihkun suuntaan, alkoi tuntua, että olin viimein valmis.

Lykkäsin lapsukaiselle kumiankan käteen ja aloin suorittaa loppuliturgiaa. Näiden muutaman sekunnin aikana  nassikka onnistui kastelemaan sekä minut että itsensä pursottamalla kumiankan sisään jääneet kylpyvedet pitkin paitojamme. Kun viimein sain vessan vedettyä, tuntui siltä kuin olisin saavuttanut maalitolpan maratonilla.

Tyttärenikin tajusi, että ilonpito oli siltä erää ohi. Hän kurkisti vessanpyttyyn, vilkutti vauhdikkaasti ja toivotti tyytyväisenä ja hiukan haikeasti: "Hei hei kakka!"

Siis ihan oikeasti. Miksi ihmeessä lähteä merta edemmäs kalaan johonkin pitkästyttävään Power Parkiin, kun on kotona huisin hulppea huvipuisto nimeltä hyysikkä? Kokeilkaapa itsekin. Jättejänskää varsinkin karseassa kuumehorkassa.

ps. Koo ja Ambra: kiitos tunnustuksistanne, en ole niitä unhoittanut! Vastaaminen vain vaatii vähän miettimistä, joten siirretään sitä siis vähän viksumpaan ja viruksettomaan tulevaisuuteen...:-)



perjantai 20. huhtikuuta 2012

Positiivinen potilas

Astuin jossain vaiheessa tietämättäni miinakentälle nimeltä vittumainen viirus ja olen tästä johtuen toiminut nyt kolmatta päivää täysimittaisen biologisen sodan temmellyskenttänä. Ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on jopa kuumetta. Täytyy myöntää, että negatiivinen asenne yrittää runnoa lävitse väen vängällä: pää on kuin sadan kilon kahvakuula ja  koska ruokahalu on tiessään, nielen päivät pitkät pelkkää räkää.

Siispä taistelumoraalia kohottamaan ja positiivisia puolia metsästämään. Piti hetken miettiä, mutta löytyihän niitä.

1. Räkä päässä. Alentaa kuuloa. Uhmaikäisen itkupotkuraivari, joka normaalisti kuulostaa korvan juuressa kidutetulta kollilta, on nyt kuin kaukaisen liikenteen vaimeä häly.

2. Puuttuva ääni. Ei tarvitse laulaa samoja saamarin rallatuksia eikä lukea sataan kertaan luettuja lastenkirjoja.


3. Umpeenkuroutunut kurkku. Hyvä syy korkata konjakki.


4. Kuume. Hyvä syy olla asettamatta rajoja. Cd:t sen kun lennelkööt ja hammastahnaputkilot tyhjentykööt.

5. Kaikki tämä yhdessä. Hyvä syy olla potematta äidillistä syyllisyyttä. Hurraa, kerrankin vapaapäivä!








sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Pääsiäispilheet 2012 - kuvakavalkadi

Ta-daa! On aika julkistaa pääsiäiskekkereittemme upea kuvakokoelma.

Koska kyseessä ovat harvojen ja valittujen bileet, joihin on vaikeampi päästä kuin Bläkin listoille (rahalla ei saa eikä hevosella pääse) otin illasta kuvia, jotta myös vähemmän onnekkaat pääsevät seuraamaan edes sivusta, millainen on oikea maailmanluokan meininki.

Vuoden bileiden puitteet olivat tietysti kondiksessa kuten aina. Ne järjestettiin tässä rustiikkia viehätystä huokuvassa grillimöksässä keskellä auringon kultaamia hankia.


Tarjolla oli tietysti runsain mitoin ruokaa ja juomaa. Koska mahani oli tullessa täynnä ja pääni ei, valitsin biletysperinteen päräyttävimmän strategian ja päätin punkea pötsini täyteen nestettä, jotta pääsisin varmasti tolkuttomaan humalaan - kun kerran oli mummo lapsenvahtinakin...

Toin mukanani erinomaista punaviiniä, jota nautin jännittävällä uudella tavalla sylistä. Pahvikuppi toi bukeehen yllättävää puumaista aromia (trendihaistelijat hoi! Tästäkö viinisiisonin tuorein trendi?).

Viinin, boolin ja erinäisten väkevien virratessa, saimme nauttia myös ohjelmasta. Ensin seurasimme pulkkamäkeilyä, johon oli taidokkaasti ujutettu elementtejä break dancestä ja modernista tanssista.

Illan edetessä saimme todistaa myös sensuellia sylitanssia, joka pisti sukat pyörimään yhden jos toisen jaloissa.

Ohjelman ohella myös ihmisten pukeutuminen edusti tietysti tulevan talven kuuminta kärkeä.

Uskomme kaikki, että teinien maailman valloittanut OnePiece tulee myös aikuisten muotiin - vain hiukan kypsemmässä muodossa. Vedimme siis sankoin joukoin yllemme hyytävän viileät pilkkihaalarit.
Toinen suosittu tyyli koostui muodin mukaisesti korkeavyötäröisistä (toppa)housuista (huomaa henkselit!) yhdistettynä ajankohtaisen pastellisävyiseen fleeceen ja aina boheemiin pipoon.



Bileet jatkuivat pitkälle yöhön, mutta minun kohtaloni sinetöi valitsemani siemailustrategia. Ehdin juuri ja juuri ulos oksentamaan vähän ennen puolta yötä. Ensi vuonna voisin ehkä myös maistaa jotain moninaisista muonista.

Niinpä tällä kertaa lähetän vain lämpimät kiitokseni elegantille emännällemme (huomatkaa taas pastellisävy) -
 ja jään odottamaan seuraavan vuoden superjuhlia. Ehkä silloin pysyn kasassa bileitten koko kehityskaaren. Ensi pääsiäiseen siis!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Estottomuuden iloa

Viime päivinä olen ihaillen katsellut, kuinka yksinkertaisen mutkattomasti vajaa parivuotiaani elämänsä ottaa.

Jos hän näkee sohvapöydän toisella puolen himoitsemansa limsatörpön, hän kierii pöytää pitkin kuin maastoutuva James Bond, nappaa pöydän yli rymytessään törpön käteensä ja pyörähtää toisella puolella jaloilleen. Jos hän näkee keittiön pöydällä paketin suolaa, jonka koostumus häntä ihastuttaa/ihmetyttää, hän täräyttää koko lootan kasaksi keskelle lattiaa, upottaa nakkinsa valkoisen mössön uumeniin ja tekee itselleen natriumkloridikuorinnan. Jos hänen persustaan kutittaa vaihtamaton vaippa, hän survaisee sormensa sumeilematta takapuoleensa ja kynsäisee, ilmiselvää mielihyvää tuntien. Jos vaipassa sattuu olemaan ylläripylläri, hän suljaa kätensä paskaan - ja maistaa.

Mitäs jos mekin näin kevään kunniaksi yrittäisimme päästä lähemmäs luontoa ja estottomampaa elämänmuotoa? Lukuunottamatta tietenkin paskanmaistelua.

Haluaisin todella päästä edes jossain määrin irti jokapäiväistä arkeani ankeuttavista norminormeista. Mitään kovin radikaalia en ihan ensi alkuun suunnitellut. En ajatellut tyhjentää työpaikkani tuotearsenaalia lattialle kevätkylpyä varten enkä yrittää ylittää kahvipöytää tyyliin "virtahepo kohtaa alvar aallon". Mutta jotain voisin yrittää. Esimerkiksi olla enemmän oma itseni ja vähemmän sitä, mitä muut minulta odottavat.

Perkele. Huomenna ainakin sanon töissä "perkele".

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Anteeksi mutta...

Nyt on niin hyvät pilheet että on pakko laittaa huomenna tai ylihuomenna kuvia, vaikka en yleensä henkilökuvia jakelekaan. Anteeksi tämä tyhjänpäiväinen postaus. Syyttäkää minua ja iphonea (näin nelikymppisenä voi todeta, että tekniikka on LIIAN kehittynyttä) Kippis!

Pääsiäispäivitys pohjoisesta

Hyvää pääsiäistä! Nyt on ilo irti, koska meikätyttö on päräyttänyt pohjoiseen kera Pakkauksen.

Ja mummolassahan on kaikki mahtavaa. Penska syö kuin hevonen, nukkuu kuin pieni sika ja paskavaippoja vaihtaa maailman paras mummo.

Äidilläkin on ihanaa - ihan muunkin kuin vaippavapaan vuoksi. Kun aamulla heräsin, oli kello kymmenen ja tyttö oli saanut massun täyteen mitä moninaisinta muonaa. Lisäksi aurinko paistaa. Tämähän tarkoittaa sitä, että uudet Chanelin arskalasit pääsevät hangilla hortoillessa arvoon arvaamattomaan.

Pian pääsen myös pämppäämään, kun hoitohommat hoituvat mennen tullen ja palaten. Itse asiassa välistä tuntuu, että äidilläni ja tyttärelläni olisivat asiat paremmin ilman minua. Mutta luotan siihen, että tunteeni johtuu himpusta hienoista mustasukkaisuutta.

Ja nyt on tullut aika lopettaa. Kersa tunkee turpaani Tiimarin euron lukulaseja, joiden ansiosta en näe enää mitään. Toivotan siis aina yhtä vitsikkäästi munakasta pääsiäistä. Ah-hah-hah-haaaa kun naurattaa. Muistakaa jakaa tämä vitsi tekstarilla kaikille tutuille.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kuinka roskaposti palautetaan

Oletteko kurkkuanne myöten täynnä tämän tuosta postilunkasta läjähtäviin kaiken maailman markettien mainoslehtisiin ja yhtä tyhjän kanssa oleviin Yhteishyviin ja paska-Pirkkoihin?  Minä ainakin olen. Joka viikko olen kerännyt tuskaisena lattialle läjittyvät lukemattomat paperimassat ja roudannut ne paperitelineeseen. Tai sen vieressä olevaan paperikassiin, jos teline on jo täynnä.

Mutta en enää. Tänään olen nimittäin oivaltanut, ettei minun tarvitse tehdä tätä(kään) inhottavaa (ja täysin turhaa) kotityötä. Alle kaksivuotias lapseni nimittäin ratkaisi pulman, jota minä en ole kyennyt 39 vuoden kypsässä iässäkään ratkaisemaan.

Kun taas jokin Honkkarin hullun halpaa ja hyvää täynnä oleva tuotos läsähti luukusta eteisen lattialle, täräytti tyttäreni paikalle tanner tömisten. Hän vilkaisi roskapostia kuin halpaa makkaraa, nosti sontasatsin sievästi pienten sormiensa välissä nenänsä tasalle, nyrpisti nokkaansa ja tunki paskapostin takaisin sinne mistä se oli tullutkin - ulos lunkasta.

Ihan totta - alan oikeasti ajatella, että natiaiseni on nero. Seuraavan kerran kun jokin ilmaisjakelu yrittää ulostautua eteiseemme, pamautan paikalle kuin partiopoliisi ja pusken kaiken paskan takaisin sinne missä ei päivä paista. Ei takuulla tarvitse montaa kertaa runtata roskaa takaisin, kun menee viesti jakajallekin perille. Jos vain olen tarpeeksi nopea, ehdin ajoissa.

Helvetti, tässä jos missä on syy kuntokuuriin.