lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hei hei kakka!

Koimme Pakkauksen kanssa vaihteeksi taas klassisen herkkiä äiti-tytär -hetkiä.

Mieheni oli juuri lähtenyt ulos, kun karmea kakkoshätä puski päälleni. Minun oli aivan pakko kerätä kuumeiset luuni sohvan pohjalta ja rymytä tyrä rytkyen huussiin.  Siinä samalla kaappasin lattialla töllöä tuijottavan tenavan kainaloon, sillä olen oppinut, että mikään ei ole vaarallisempaa kuin jättää parivuotias innovaattori penkomaan kaappien kätköjä - vaikka sitten vain paskallakäynnin ajaksi.

Niinpä kiidimme kaulakkain klosettiin ja hiki otsalla puskien pukkasin penskan kaakelilattialle samalla kun ehdin nippa nappa sinne minne pitikin. Seurasi upeata ohjelmaa. Penska kikatti kiemuralla tuskaiselle ilmeelleni ja pyrki väen vängällä pytyn ja perseeni tuntumaan ihmettelemään, "mistä ihmeestä se loiskahdus kuuluukaan". Tätä ihmetystä hän havainnollisti osoittelemalla sormellaan innokkaasti mielenkiintoisen metelin suuntaan. Kun olin työntänyt pientä kättä ja koko kersaa noin kaksikymmentä kertaa suihkun suuntaan, alkoi tuntua, että olin viimein valmis.

Lykkäsin lapsukaiselle kumiankan käteen ja aloin suorittaa loppuliturgiaa. Näiden muutaman sekunnin aikana  nassikka onnistui kastelemaan sekä minut että itsensä pursottamalla kumiankan sisään jääneet kylpyvedet pitkin paitojamme. Kun viimein sain vessan vedettyä, tuntui siltä kuin olisin saavuttanut maalitolpan maratonilla.

Tyttärenikin tajusi, että ilonpito oli siltä erää ohi. Hän kurkisti vessanpyttyyn, vilkutti vauhdikkaasti ja toivotti tyytyväisenä ja hiukan haikeasti: "Hei hei kakka!"

Siis ihan oikeasti. Miksi ihmeessä lähteä merta edemmäs kalaan johonkin pitkästyttävään Power Parkiin, kun on kotona huisin hulppea huvipuisto nimeltä hyysikkä? Kokeilkaapa itsekin. Jättejänskää varsinkin karseassa kuumehorkassa.

ps. Koo ja Ambra: kiitos tunnustuksistanne, en ole niitä unhoittanut! Vastaaminen vain vaatii vähän miettimistä, joten siirretään sitä siis vähän viksumpaan ja viruksettomaan tulevaisuuteen...:-)



7 kommenttia:

  1. Ihmettelen taas rohkeuttasi kirjoittaa näistä eriteasioista!! :D (Itse olen niin häveliäshilma...)

    Ihmettelen sitäkin, miksi olen nyt niin poikki, vaikka meillä selvästi päästään monessa asiassa vähemmällä. :-O Ihan hirvee show tosiaan teillä tuo vessassa käynti, hihii!! Maud kun vaan tulee perässä ja seisoksii vessassa (se on nykyään aikamoinen kintereillä hiipparoija), korkeintaan huutaa kukkuuta pesukoneen luukun takaa.

    Jos mulle olisi käynyt noin ja vielä kuumeessa, olisin varmaan saanut itkupotkuraivarit... :( Tietysti se "hei hei kakka" olisi voinut naurattaa niin kuin nyt!

    VastaaPoista
  2. Pystyn niiiin samaistumaan tuskaasi (onkohan meillä sama tauti? ;D :D), tuo on meilläkin jokapäiväinen ongelma. Lisää vielä yhtälöön kissanhiekka-astia, joka on vessan kiinnostavin kapine... Sitä yltää pulleampikin äiti yllättäviin akrobaattisiin suorituksiin pöntöltä käsin kun yrittää kuopia jälkikasvuaan pois viemäriaukolta/kissanhiekalta. Nuo hempeät jäähyväiset aiheutti kyllä illan pahimman röhönauru/yskänkohtauksen! :D

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä aivan voittamaton :D Mahtava raportti & virikeidea!

    VastaaPoista
  4. Voi ei, osuin sattumalta lukemaan blogiasi, ja meinasi kahvit pärskyä pitkin kannettavan näyttöä :D Poika (3-v) ihmetteli että mikä kumma äitillä on :D Loistavaa viihdettä saa siis vessakeikastakin!

    VastaaPoista
  5. Vinkeän blogista eksyin ekaa kertaa hetki sitten tänne ja ah, niin tuttua ja suorasanaista! :D Piristävää!!

    VastaaPoista
  6. Ofelia: joo, mulla ei ole tuo häveliäisyys vahvimpia puolia. Mies saa säännöllisin väliajoin tukehtumiskohtauksia, kun ajattelematta mitään saatan (sentään tutumpien) vieraitten edessä kiskaista housut pois, jos sattuu olemaan kuuma. Moon mamma: kissanhiekka tästä vielä puuttuiskin. Mutta sullahan on sitten treeni ihan omasta takaa. Ei tartte maksaa kuntokorttia tms.! Puolitie: Lämmin kiitos, osa siitä kuuluu eittämättä luovalle tyttärelleni.:-) Susah ja poikkeama: Hauskaa kun viihdyitte - toivottavasti tuutte toistekin!

    VastaaPoista
  7. Heippa! Varmaankin jo hukut näihin, mutta oli aivan pakko nakata blogiasi tunnustuksella. Käy kurkkaamassa: http://365kulttuuritekoa.blogspot.com/2012/04/kunnia-niille-joille-se-kuuluu.html

    VastaaPoista