maanantai 27. toukokuuta 2013

Resupekka rinsessa

Prinsessa-leikit ovat alkaneet eikä minulla ja minun maailman parhailla mielipiteilläni ole ollut asiaan helvetti soikoon osaa eikä arpaa. Koko viikonloppu on mennyt kluunu kutreilla.

Se on päässä aina ja kaikkialla - ellei sitten ole pakotettu minun päähäni. Naapurusto alkaa varmaan kohta epäillä, että poden jotain samantyyppistä skitsofreniaa kuin se Anna Lappalainen aikanaan, kun hihhuloin hiekkalaatikolla ympäriinsä lenkkareissa ja telttamekossa - ja muovikruunu päässä.

Kun kruunu äidin päässä alkaa käydä kateeksi, vaaditaan se takaisin ja vallanperimyksen jalo merkki painetaan takaisin omaan päähän. Ja siinä se on. Tiukassa kuin liima, vaikka tyyli ei ehkä aina aivan muuten ole kohdallaan.

Eilenkin tynkä ryysäsi kotiin päiväkodista ja oli sitten siinä päivän kuluessa räiskinyt rinnuksilleen päivän ruokalistan tyyliin Jackson Pollock. Pökät lököttivät, toinen puntti oli polvessa ja perse hiekassa, ruohossa ja kaiken maailman muussa maapaskassa, jota tuommoinen turpeissa uiva pikku urpo väkisinkin mukaan mouhoaa. Mutta mitäs pienistä!

Vaatteita ei ollut ehtinyt vaihtaa, sillä kruunu piti löytää ja sassiin.
Onneksi killuke löytyi sekunneissa, koska se oli viisaasti säilötty näkyvälle paikalle pöydän päälle. Siitä sitten vaan perkeleen takkuiseen tukkaan ja ta-daa!

Valmis prinsessa.

Kävisiköhän tuo tyyli konttorillakin? Voisi nimittäin päästä aamuisin helpolla. Eihän kukaan kiinnittäisi huomiota naamaan tai vaatteisiin, vaikka poukkaisin paikalle jogurtit lärvissä ja paita paskaisena, jos päässä killuisi törkeän korea kruunu. Näin laiskalle naisihmiselle aivan vakavasti otettava vaihtoehto!

tiistai 21. toukokuuta 2013

Yksityiskohtainen oopperaelämys

Olemme mieheni kanssa sillä tavalla poikkitieteellisiä televisionkatsojia, että meille kelpaa melkein mikä vaan, jos sille tuulelle satumme. Viime perjantaina nauraa hohotimme absurdiakin absurdimmalle idiotismille, jota Splash! meille soi. Ensinnäkin - upeita julkkiksia! Siis kuka helvetti on Claudia Eve, kysyn vaan? Tai se Toope-Tape?

No tänään on eri meininki. Ukkoni sattui sohaisemaan kaukosäätimen Yle Teemalle ja täällä sitä nyt ihmetellään Wagnerin oopperaa. En ole mikään erityinen oopperan ystävä, mutta onnekseni minulla on kyljessäni selostaja ja kommentaattori, joka nostaa esityksen viihdearvoa kummasti. Pakkauksen kommentointi on hyvin detaljiorientoitunutta ja tiheää kuin konekivääritulitus, joten on mahdotonta kuunnella urpojen ulvontaa tai yrittää välittää minkään valtakunnan juonikuvioista paskan vertaa.

Mikä parasta, ipana ei odota minulta mitään todellista dialogia. Sen kun lupsauttelen silmiäni kohti telkkaa ja myöntelen menemään.

(Rastapäinen tummaihoinen ukko ja hänen vaaleampi kaverinsa patsastelevat lavalla ja mölisevät saksaa.)
"Katso äiti! Setällä on kummallinen tukka!"
"Joo niin on."
"Se on pitkä tukka. Pakkauksen tukkakin on pitkä."
"Joo niin on."
"Katso äiti, äiti!!"
"No mitä?"
"Setällä on palta!"
"No niin on."
"Isilläkin on palta."
"Joo"
"Pakkauksella ei ole paltaa."
"Joo ei. Sie oot tyttö."
"Mutta äiti ei ole tyttö... katso äiti!"
"No mitä?"
"Ei ole paltaa!" (osoittaa toista hoilottavaa miestä)
"No ei oo. Se on leikannu parran."
"Joo! Katso äiti! Ukkelilla on silmät!!!"
"No niin on."
"Katso äiti!"
"No mitä?"
"Silmät!"
"Joo joo."
"Äiti!"
"No mitä?"
"Kummallinen tukka. Kimmeltää!" (ei hajua, mistä viimeinen sana on opittu. Ehkä jouluna.)
"Totta maar."
"Äiti!"
"No mitä!"
"SAMMAKKO!" (totta tosiaan lavalle on ilmestynyt sammakko)

....ja samaa rataa semmoiset puolisen tuntia. Nyt on käsitelty nauhat, vyöt, napit, nenät ja tukan värit  ja kaikki muu mahdollinen varsin minimalistiselta lavalta samalla antaumuksella kuin edellä on esitetty. En ole käsittänyt koko taide-elämyksestä hevonhelvettiä, mutta osaan totta tosiaan arvostaa ihmisruumiin ihmeellisyyksiä ja oopperan lavastajaa.

Nyt nukkumaan. Ja huomenna kohti uusia elämyksiä.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Uustelttailijan selviytymissetti

Nyt kun ilmatkin ovat lämmenneet, on Pakkaus ruvennut telttailemaan oikein urakalla. No ok, teltta kököttää olkkarin sisustuksen jännittävänä ykköselementtinä eikä jossain varrella virran, mutta eipä nyt takerruta epäolennaiseen. Keskitytään siihen, mikä on tärkeää. Eli telttailun vaatimaan varustukseen.

En koskaan ole ollut mikään eräretkeilijä tai harrastanut telttailua muuten kuin pukeutumismielessä.
Muutama päivä sitten tulin kuitenkin uteliaaksi, kun tynkä alkoi venyä teltassaan yhä pitempiä aikoja. Aikaisemmin sinne on pyrähdetty lähinnä piiloleikkejä ajatellen, mutta nyt seinien sisältä kaikui mertarantamainen molkotus, josta ei olisi ottanut erkkikään selvää. Kiihtyneessä monologissa toistuivat sanat "Sopiva!" ja "Kuuluu tänne!", mutta minulla ei ollut hajuakaan, mistä mukelo muuten meuhkasi.

Lähdin tutkimaan mitä oli tekeillä. Sain selville, että silmäteräni on selvästi antanut kenkää perinteisille telttailuvarusteille ja löytänyt oman tapansa toteuttaa telttailutoimintaa. Yhteenvetona voitaneen todeta, että trangiat ja makuupussit voi sitten heittää hevonhelvettiin. Urbaani uustelttailija ei tarvitse mukaan oikeastaan muuta kuin miesten toilettilaukun sisältöineen ja pari muuta välttämättömyystarviketta.



Selviytymissetti näytti tältä. Asiayhteydet eivät ehkä aivan heti aukea, mutta jos asioita vähänkin ajattelee, on päivänselvää, miksi tyttäreni on valinnut telttaansa juuri nämä tuotteet.

1. Parfyymi

Teltassa leijui erittäin raskas ja voimakas (miesten) Dolce & Gabbanan lemu. Tämä on varmasti urbaanin ihmisen hyönteiskarkoitus, sillä jos minä sain siinä pilvessä hengitysvaikeuksia ja päänsäryn, potkaisisi samaan tilaan yrittävä keskiverto sääski tai joku peruspunkki tuelta tyhjää. Pakkausta pilvi ei häirinnyt mitenkään, joten hän lienee siedättänyt itsensä ennalta.

2. Trimmeri

Kätevää! Voit ajella pääsi ja säärikarvasi, jos teltassa tulee liian kuuma (tai ihan muuten vaan). Samalla vehkeellä voi siistiä telttaa ympäröivän nurmikon/maton.

3. Audispray ja joku muu vaikunpoistoaine/-laite

Korvien puhdistus on nykyihmiselle kultaakin kalliimpaa, jotta taantuneet aistit toimivat tarpeeksi kirkkaasti luonnon/olkkarin keskellä. Mahdollistaa esim. sääsken ininän kuulemisen ajoissa, mikä puolestaan mahdollistaa D&G:n oikea-aikaisen superspreijaamisen.

4. Naamarasva

Tämä nyt on ilmiselvää. Kyllähän sitä telttaillessakin täytyy ihoa hoitaa. Ja sisätiloissa ei kertoimia tarvita.

5. Toilettilaukku. 

Toimii tavaran varastointipaikkana, mutta myös tyynynä, jos vähän unettaa.

6. Brion juna

Hei kamoon, tyyppi on vasta vajaa kolmevuotias. Se mitään pokkareita viihdykkeeksi lue. 

Ja te, joiden mielestä on välttämätöntä ottaa telttaan mukaan muka joku röijy nukkumista varten, niin miten niin? Jos on fiksu kuten Pakkaus, sitä parkkeeraa tarpeeksi lämpimään ja mukavaan paikkaan - esmes keskelle auringonpaisteista olkkaria pehmeälle matolle. Siellä raskaan parfymoidussa 40 asteen lämpötilassa ei taatusti tule minkään valtakunnan makuupussi mieleen. Vaatteitten vähentäminen (ja se tukan ajelu) sen sijaan kyllä.



perjantai 10. toukokuuta 2013

Uskomaton muodonmuutos - tai ei aivan sittenkään

Tänä keväisenä perjantaina, kun muut tuunaavat mopojaan ja viinansietokykyään, on meillä tuunattu isiä.

Pakkaus löysi tänään vanhan öljyvärimaalauspensselini. Se seuranaan hän hyökkäsi lattialla rötköttävän ja telkkua tuijottavan ukkoni kimppuun. Seurasi kunnianhimoinen isin uudelleenviritysoperaatio.

Ensin sentään säilytettiin tietty vaatimattomuus:
"Pakkaus tekee isistä nuoremman!", ilmoitti ipana ja alkoi vedellä sivellintä pitkin isiä.

Sivellin kulki isin kyljelllä, mahalla ja karvaisella naamalla, sitten pitkin verkkaripohkeita ja väsynyttä selkää. Minä en huomannut mitään mainittavaa eroa habituksessa, mutta minähän istuinkin kaukana sohvalla enkä muutenkaan ymmärrä ulkonäköasioista paljon paskaakaan.

Sitten heitettiin se vähäkin vaatimattomuus johonkin ydinjätteen loppusijoituspaikkaan.

- Pakkaus tekee isistä äidin!

Sivellin vain viuhui, kunnes näytti siltä, ettei isillä enää ollut kivaa. Pensseliä jyystettiin pitkin naamaa ja jalkapohjia, ja lopulta äijä nousi sukupuolensivellysoperaatiostaan aika äreän näköisenä.

En ole vielä käynyt ukon haaroväliin kiinni, mutta naaman karvoituksesta päättelisin, että nuori neromme tarvitsee vielä vähän harjoitusta, ennen kuin pystyy muuttamaan miehen naiseksi tai päinvastoin. Jokin tarkoitus tässä toiminnassa kyllä silti on pakko olla, kun tämä ei ollenkaan ole ensimmäinen kerta, kun piltti yrittää väittää/muuttaa minua isiksi tai isiä äidiksi.

Mutta onhan se hyvä, että on tavoitteita. Uljas uusi maailma, täältä tullaan!


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Isin iltaruokintavuoro tai yllättävä pipi pyllyssä

On se hyvä, että tuo ukkokin saa joskus kärsiä. Olin seuraamassa sellaista teatteria tuossa päivänä muutamana, että oli hyvä, että makasin sohvakatsomossa enkä ollut ruokkimista avustavana osapuolena tapahtumissa. Olisi voinut mennä hermot (kohtuullinen arvaus, koska nehän menee vähintään 50%:ssa tapauksista).

Mieheni synnynnäiset lehmänhermot eivät tietenkään kärsineet, koska minun osuuteni päivällis- ja iltapalaohjelman vetovastuusta on arjessa 90% (kirkas hohtava marttyyrinkruunu minulle äkkiä äkkiä!!!)

Keskustelu meni jotenkin näin:

Isi: "Otapas siitä karjalanpiirakkaa. Sähän tykkäät siitä. Kato, paljon voita."
Pakkaus: "Isi a-u-t-t-a-a!"
Isi: "Mähän oon palotellu sen. Ota pala siitä. Siinä on voita!"
(Huom. Vaikea varmaan huomata, mikä on siippani mielestä ravitsemuksellisesti tärkeintä.)
Pakkaus: "Joo. Mutta ensin maitoa."
(Tynkä ryystää 2,5 dl maitoa 30 sekunnissa.)
Isi: "No nyt. Nyt syödään piirakkaa."
Pakkaus: "Isi a-u-t-t-a-a!"

No isihän teki siinä kohtaa klassisen virheen, jota äiskä ei koskaan tekisi: eli lähti mukaan leikkiin ja alkoi täysin kyvykästä ihmistä auttamaan ja serviseeramaan. Tästä ei TIETENKÄÄN seurannut mitään hyvää. (Kaikkitietävän viisaan äidin hohtava samettiviitta äkkiä tänne! Äkkiä!)

Isi: "No niin! Täältä tulee piirakka!"
Pakkaus: "Yyyyyyyy!"
Isi: "Mitä? - - Mitä??!"
Pakkaus: "Yyyyyyy!!! Byhyyyy!!!"
Isi: "Mitä sattui!? Häh?"
Pakkaus: "PIPI TULI!"
Isi:"HÄH? Mihin? Otas ny piirakkaa."
Pakkaus: "Eiiiii! Pipi tuli!"
Isi (huolekkaasti): "Mihin tuli pipi? Häh?"
Pakkaus: "PYLLYYN TULI PIPI!"

Alkoi helvetinmoinen esitutkinta ja tarkastus, joka johti siihen loogiseen johtopäätökseen, että Stokkessa rauhassa istuessa on vitun vaikeaa saada vakavaa vammaa. Isi jatkoi siis syöttöpuuhia sinnikkäästi.

Isi: "Ota piirakkaa. Nyt syöt." (Huom. Tämä muistutti jo omaa retoriikkaani ko. tapahtumassa.)
Pakkaus: "Eiiiii. Pipi tuli."
Isi: "Ei ole pipiä! Missä on pipi?"
Pakkaus (uhmakkaasti): "TÄSSÄ!"

Ipana osoitti reittään ja silloin isillä välähti. Hän kirosi (vaimeasti) ja höpötti minulle:
"Siis sillä on voita reidellä. Sekö se on se pipi? Helvetti, mikä show!"

Isi (osoittaen oikeaa reittä): "Onko Pakkauksella tuossa pipi?"
Pakkaus (sopivan valittavasti): "Oooonnnnn! Isi puhaltaa! Isi puhaltaa pyllyyn!"

Isihän totta kai teki työtä käskettyä ja puhalsi antaumuksella reidelle (= pyllyyn). Se ei kuitenkaan auttanut.

Pakkaus: "Pipi on! Aulinkolasvaa!"
Isi: "Häh!?"
Minä: "Se haluaa aurinkorasvaa."
Isi:"Mitään aurinkorasvaa tartte."
Pakkaus: "Joooo-o! Aulinkolasvaa! Pipi on!"
Mieheni on sentään sen verran viisas, ettei lähtenyt kaapeista varastoissa olevaa arskarasvaa kaivamaan, joten hän jatkoi aikuisen ihmisen logiikalla:

 "Ei toi oo pipi! Eikä tohon tarvita aurinkorasvaa! Nyt piirakkaa!"

Arvatkaa, upposiko ja kumpi voitti.

Meni se ilta sitten ilman iltapalaa. Mutta kovin heikkona ei humpuukimestari herännyt - hän nukkui melkein seiskaan ja aamulla oli tavallisen hyvä vieteriveikko taas kehissä kuten ennenkin. Ei vain ollut ilmeisesti nälkä.

Mutta siis minun psykopaattikommenttini on, että AI ETTÄ minä nautin! Kun olen eräänkin kerran saanut kuulla, kuinka en osaa/ymmärrä/jaksa neuvotella/keskustella/ratkaista asioita. Tässä matsissa Pakkaus kyllä höykyytti isiä ihan 6-0. Ehkä sitten ensi kerralla.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kauheat kevätpörriäiset

Elämme järkyttäviä aikoja. Keskustan kivikaupungissa kasvanut kakarani on joutunut vastakkain kevään kammottavien ensi merkkien kanssa.

Kirmasimme tänään kauniin sään innoittamina luonnon helmaan (lue: rivarin pihalle).
Hiekkalaatikolle ehdittyämme ongelmaksi muodostui kuitenkin hiekkalaatikon puureunan yli kiipeäminen. Pakkaus kun huomasi, että pitkin puukehikkoa vilisti viaton pikku komppania kusiaisia.

Luonnosta erkaantunut ipanani alkoi pukata itkua ja osoitella vihaisena sinne tänne porhaltavia pikkuisia muurahaisia. Minä yritin rauhoitella ja pysyä vakavana.

"Äiti eiiiii! Pakkaus ei tykkää!"
"Hei, ne on vaan muurahaisia."
"Pakkaus EI TYKKÄÄ!"
"Ei ne mitään tee. Hihi-hi (nielaus). Nehän on ihan pieniäki. Mennään nyt hiekkalaatikolle."
"EI! Ei laatikolle!"
"Okei. Hi. Hi. Hi-hi (uusi nielaus). No tuu tälle reunalle. Kato nyt. Ei oo muurahaisia."

Nyrpeän näköinen urbaani elli hiipi toiselle puolelle laatikkoa ja venytti kaulaansa kirahvimaisiin mittoihin. Minä kurtistelin kulmiani ja nieleskelin rajusti, etten olisi alkanut epähienosti höröttää näytelmää seuratessani. Kun edusta ja selusta oli turvattu, kömpi rinssessa laatikkoonsa ja alkoi lappaa hiekkaa sankoon. Minä revin laatikosta siellä jo väijyviä voikukan perkeleitä.

Olin juuri saanut sopimattoman hilpeyteni taas suitsittua, kun autuas rauha äkkiä taas rikkoutui.

Lapsi alkoi kirkua ja hyperventiloida kuin se Psykon suihkuemäntä ja minä pyöritin hätääntyneenä päätä kuin spottivaloon joutunut pöllöparka. Yritin paikantaa auringonpaisteiselta nurmelta ja laatikolta jotain vesikauhuista Cujoa tai muuta jättimäistä ällöpyllyä. Mitään ei näkynyt, mutta ipana oli jo kivennyt syliini, ottanut takistani teräksen tiukan otteen ja liimannut pienen vartalonsa kyykyssä ponnistelevaan ruhooni. Tässä äiti-tytär -asetelmassa yritin kömpiä kohti kauhujen keskuspistettä, lapiota ja sankoa.

"Yyy-hyyy-yyyy! Äitiäitiäitiäitiäitiäiti!!!! YYYYYYYYY! Eieieieiei!"
"Herranjesta! Mitä sielä on? Mitä sielä on? Mikä pelottaa!? Pakkaus, mikä pelottaa?!"

Kun yritin irrottaa lasta itsestäni sen verran, että olisin päässyt käyttämään silmiäni ja raajojani, taisteli Pakkaus vastaan kuin korpisoturi. Mutta jutun juoni alkoi siinä tiimellyksessä selvitä.

"SE ON MATO!", kiljui kersa korvaani aivan kuin se vittumainen vapputorvi ei olisi jo tehnyt tarpeeksi tuhoa.

Ja totta mooses. Penska oli kuoputtanut hiekkakakkua tehdessään esille pikkusormen paksuisen perhosentoukan (minä, biologi), joka vääntelehti epämukavan näköisesti hylätyn lapion laidalla.

Oli pakko luovuttaa. Kaikesta aidosta äidillisestä myötätunnostani huolimatta aloin nauraa rätkättää. Ääneen.

Siinä oli sitten ulkona parveilevilla uusilla naapureilla ihmettelemistä, kun lapsiparka itkeä parkui sylissäni ja minä vain nauraa hohotin kuin olisin kuullut ne Niilin hanhet ensi kertaa.
Arvatkaa, mentiinkö sinne laatikolle enää uudestaan.

Ilmeisesti keskikaupungin laatikot ovat jotain hienosti ylläpidettyä erikoishiekkaa, jonne eivät madot ja muurahaiset eksy. Tai sitten Pakkaus ei vielä viime vuonna osannut pelätä näitä kevään kauheuksia.

Mitähän sitten, kun mehiläisarmeija hyökkää pihan kukkiin?


ps. Olisikohan tässä hyvä syy keikata koko kukkapenkki hengiltä jo heti kättelyssä? Ei tarvitsisi edes yrittää käyttää kastelukannua.