Ylpeänä äitinä olen havainnut, että tyttäreni aivotoiminta kehittyy. Tämän aina yhtä ilahduttavan havainnon tein yhteisen harrastuksemme, telkkarin ahkeran tuijottelun äärellä. Siinä samalla löysimme piltin lempiohjelman. Se ei ole Muumilaakson tarinoita eikä PikkuKakkonen vaan - yllätys yllätys - Hauskat kotivideot.
En ole kyseisen ohjelman säännöllinen katsoja, joten nassikka pääsi nauttimaan korkealaatuisesta viihdepläjäyksestä vasta tänään, kun jumituin toljottamaan Nelosta, kun mistään muualta mitään muutakaan en jaksanut katsoa.
Seurasin töllöä taju puolittain kankaalla. Tyttö kiehnäsi jalkopäässä mehupurkki kainalossa ja pahoinpidelty pilli hampaissa. Myötätunto rintaani kivistäen seurasin, kuinka pieni koira putosi sohvalta lattialle pää edellä. Olin juuri tuhahtamaisillani paheksuvasti, kun toisessa päässä sohvaa remahti röhönauru. Vilkaisin penskaa, joka oli työntänyt pillin korvaansa ja puristellut grandit pitkin sohvaa katse tiiviisti telkussa.
Tuumasin, että taisi vain ipanan korvaa kutittaa - ja jatkoin typerän ohjelman töllöttämistä.
Ruutuun ehätti video pojasta, jonka aluksi reippaan näköinen yritys kiivetä puuhun epäonnistui surkeasti (ylläripylläri), sillä seurauksella että pikkumies tömähti maahan kuin kivi, pallit vain oksissa poukkoillen. Sohvan toisesta päästä tärähti ilmoille haisevan paskaista hirnuntaa. Olin järkyttynyt - mutta hellantuuttelillani oli hauskaa. Vauvan naamalle yhtäkkiä läsähtänyt pirtelö/maito/velli kirvoitti kyynelsilmäistä kikatusta kerta toisensa jälkeen. Mitä suurempi sotku tai kipeämpi kaatuminen, sitä hillittömämpää. Paras hupi oli kuitenkin vasta edessä.
Kun joku nimettömäksi jäänyt lapsirukka säikähti laatikosta esiin pompannutta vieteriukkoa ja alkoi parkua kuin palosireeni, repesi jalkopään kotikatsomo kuin liian pieni haarakiila liian isolla emännällä. Kersa kellahti kumoon ja koko kämppä raikui, kun timantinkova ja ihka-aito vahingonilo nauratti naperoani nääntymykseen asti.
Totuus läimäytti minua päin pläsiä, vaikka hohotin jo itsekin kurkku suorana (en ohjelmalle, vaan hävyttömälle pikku hupakolle). Vahingonilo todellakin on aidoin ilo. Eikä minunkaan tyttäreni, niin kammottavaa ja uskomatonta kuin se onkin, pysty tuntemaan empatiaa vielä vajaat kaksivuotiaana.
Ihminen ei ole kaunis eläin edes noin pienenä. Ainakaan kaikilta osin. Mutta toisaalta, olemme selvästikin ottaneet aimo harppauksen ja siirtyneet pelkästä pöö-huumorista monimutkaisemman tilannekomiikan maailmaan. Siitä sopii olla aika ylpeä. Ainakin joltain osin.
Ai, teilläkin asuu tuollainen pieni kostaja? Meillä kans. Paskasen naurun ammattilainen.
VastaaPoistaTörkkääs pentu kattomaan sitä "Wipe out" ohjelmaa jokukerta. Meillä nauretaan ihan kippurassa joka kerta, kun siellä molskahtaa väkeä veteen.
ei tiedä hyvää. Siinä vaiheessa kun mä huudan vittusaatanaa potkiessani jalkaa sängynkulaman ja tuo NAURAA, alkaa olla hikiset paikat....
Meilläkin tuo Hauskat kotivideot on ollut kautta aikojen ainoa ohjelma jonka tenava on jaksanut katsoa alusta loppuun, tietysti sen paskaisen röhönaurun kera. Tähän vielä päälle se, että viimeksi ohjelmaa katsoessaan 4-v neiti totesi että aikoo mennä isona naimisiin sen (ärsyttävän) juontajan kanssa... :D Jonkunsortin empatiakyky tuolle tytölle on jo kuitenkin kehittynyt, kun se ennen sitä paskaiseen röhönauruun repeämistä toteaa, että "Tuo tais käyä kipiää." tai "No jopas sattui ikävästi" :D
VastaaPoistaSama täällä! Pikkumiehellä (2v 4kk) on aina kauhea kiire pois kylvystä Hauskat kotivideot - iltoina, ettei vaan jää parhaat palat näkemättä! :D
VastaaPoistaAi kun kiva kun on kohtalotovereita! Mutta on kyllä niin hauskaa itelläkin kun seuraa kersan naurukiemurtelua. Vinkeän äiti: Wipe out pitää ottaa siis ohjelmistoon. Silläkin uhalla että penska nauraa sitten kun seuraavan kerran meinaan liukastua leegopalikkaan. Tyttö: Se juontaja on maailman-vittu-ärsyttävin! Ehkä tuolla meidänkin likalla nelivuotiaana vois jo empatiakyky pelittää paremmin. Toivottavasti. Nannukka: Ok, eli ei siis peseydytä tähän aikaan. Hyvä vinkki.
VastaaPoista