Koska olen aika väsynyt eikä päässä synny mitään tarinalta tuoksahtavaa, ajattelin iltani iloksi repiä riemua päivän pienistä positiivisuuksista.
1) Opin aamukasilta jotain aivan uutta.
Uskomaton suoritus, kun ottaa huomioon, että aivoni punnertavat yleensä käyntiin vasta kello kympin jälkeen. Ihme tapahtui bussissa matkalla töihin.
Takaani kuului voimakkaasti sammaltavaa keskustelua siitä, miten pussitupakka pysyy parhaiten kosteana.
- Sss-hon kuule silleen Pena - - - et siihen ei tartte ku palan - - OME-naa.
- Eeeee, mitäsh shää...sssaaatana? Etshä tiedä mik on parassss? PE-ru-NA. Pa--pala pot-tua, shon parasss.
Lievästi aggressiivisen keskusteluntyngän keskeytti aivan yhtä virkeä naisääni.
- Äääää, jätkäth. Iha shama - kyl shiiiihennn riittää vaikka pala porrrkkanan--kuooorta.
Mahtavaa informaatiota, ihan oikeasti! Tämä vinkkivitosten kärkikolmikko on hyvä tietää, jos perse aukeaa joku päivä siihen malliin, että pitää säästää iltatupakeista ja vaihtaa Mallu Smarttipussiin.
2) Minut yritettiin iskeä (TAAS, olen oikea femme fatale ja Vesijärven vamppi).
Tapaus sattui samaisessa bussissa. Yksi takanani istuneista irtotupakka-asiantuntijaraadin jäsenistä päätti poistua aikaisemmalla bussipysäkillä. Herra oli alan miehiä isolla A:lla, mutta se ei itsetuntoa ollut rapistanut. Hirveästi huojuen äijä konkkasi etuovelle, katsahti minuun rasvaisen tukkansa alta verestävillä silmillään ja sitten - iski silmäänsä. "He-hei! Oot aika komishtush! Lähet-shää kaffelle mun kaa!?"
Käytävän toisella puolella istuva opiskelijatyttö repesi yhtä aikaa kanssani. Perkele, kun oli pakko mennä töihin. Muuten olisin kyllä lähtenyt katsomaan, missä sitä sumppia olisi ollut tarjolla.
3) Sain marketista jättiaskin tupakkaa säästöhintaan.
Koska en edelleenkään ole päässyt iltakessuttelusta, painelin töistä tullessa markettiin tupakkaa ostamaan. En tietenkään ole vakiovieras tässä kyseisessä marketissa, joten jouduin tivaamaan merkkini numeroa kassalla. Kassaneiti katsoi ilmeisesti, että olen pahemman kerran puutteessa ja virkkoi: "21". Tein työtä käskettyä ja painelin nappulaa.
Ja hups! Linjalle pöristeli jättesuuri aski hermohelpotusta - 27 kappaletta hintaan 6,90 Eur. Kauppiaat ovat näköjään ruvenneet tuntemaan myötätuntoa (tai -häpeää) meitä syntisiä kohtaan ja piilottavat joulukalenterin luukkuihin vähän isompia ylläreitä. Kivaa!
4) Lapseni on luova nero.
No joo joo ja läpä-lässynlää, niinhän ne kaikki. Mutta pisti kyllä naurattamaan, kun Pakkaus kaivoi kylppärin roskiksesta hammasharjapakkauksen läpinäkyvän osan, veti sitten päähänsä läppärisuojani, nosti Pepsodent-pakkauksen puolikkaan silmilleen ja huuteli: "Pipohattu ja vihiili!"(=pipohattu ja visiiri).
Myöntää kyllä täytyy, että sanan "visiiri" opetti isä. Niin laaja sanavarasto kersalla ei sentään ollut. Paitsi että nyt on.
maanantai 17. syyskuuta 2012
torstai 13. syyskuuta 2012
Nälkäpäivä ja raastavaa raivoa
Bloggaajat Eevi ja T (jonka blogiin haluaisin linkittää, mutta en pääse, kun en muista just nyt nimeä, vaikka käynkin siellä ja kun profiili ei kerro sitä, niin neuvo, rakas ihminen: LAITA NYT SE BLOGISI PROFIILIISI!) ovat heittäneet minua hyväätekevällä haasteella, joka osui niin että säkenet lensivät silmissä. Siispä haluan heittää haasteen eteenpäin teille kaikille.
Viesti on tämä: osallistukaa Nälkäpäivään, muikit, edes eurolla! Tulee hyvä mieli ja jollekin toiselle maha täyteen. Meikä menee lahjoittamaan just kohta. Kun ensin pääsen märehtimästä surkeaa elämääni.
Ja tässähän tämän päivän saldo:
Olin tänään taas täydellinen työntekijä. Minulla oli kalenterissa Helsinkiin kahdeksaksi sovittu palaveri, jossa piti patsastella paljon tärkeitä ukkoja ja minä. Niinpä heräsin viideltä, hyppäsin kuuden junaan ja puksuttelin pääkaupunkiin silmät ristissä ja tukka tanassa. Vedin jalkaan vielä uudet korkeakorkoiset saappaat ja vitun siistin jakkupuvun, jossa ei edes ollut mitään jugurtinroiskeita.
Kun pääsin osoitteeseen, soitin palaverin varanneelle pomolle, että tulee hakemaan minut ala-aulasta, kun toimistoon ei vielä siihen naamattoman säädyttömään aikaan edes päässyt. Arvatkaas mitä pomo teki?
Oli hiljaa.
Korvissa suhisi noin puolen minuutin ajan syvä radiohiljaisuus. Sitten: "Voihan hitto! Me sovittiin Ison kihon (Nimi muutettu. Tiedoksi, jos joku ei muuten ymmärtänyt.) kanssa, et se palaveri on vasta ensi viikolla. Voihan hitto!"
Ymmärtänette tietysti ilman sen suurempia selityksiä, että päässäni riehui kaikkien berserkkiraivojen ja ultimatum-vitutusten syntinen hurrikaani ja mieleni teki heittäytyä maahan potkimaan kuin epilepsiakohtauksen uhri. Sankarnaisena onnistuin kuitenkin naurahtamaan (hyvin väkinäisesti) ja vakuuttamaan, että "Sattuuhan sitä". SATTUUHAN SITÄ SAATANA. Varsinkin minulle. Ja ei, kyseinen pomo ei ole mikään mulkvisti. Hän oli vain unohtanut. Mutta siinä vaiheessa se ei lohduttanut yhtään. Teki mieli marssia Alkoon, ostaa pullo viinaa, ottaa hotellihuone ja unohtaa kaikki. Tai ei sittenkään, itse asiassa tilanne oli niin vakava, että olisi tehnyt mieli lähteä lentäen Amsterdamiin, vetää pari päivää pilveä ja herätä sitten joskus todellisuuteen relaksoituneena ja rauhallisena.
Näiden toivetilojen sijaan marssin takaisin taksiin, junaan ja toimistoon.
Ensimmäinen ihminen, jonka toimistossa tapasin, aukoi minulle tietysti kaikella ystävyydellä turpaansa, kun tulin niin myöhään töihin.
Pakkauksen päiväkodistahakemisraivareista en viitsi edes aloittaa. Totean vain, että : "Haista paska, tämä päivä."
Ja nyt menen lahjoittamaan sitä rahaa. Tehkää tekin niin.
Viesti on tämä: osallistukaa Nälkäpäivään, muikit, edes eurolla! Tulee hyvä mieli ja jollekin toiselle maha täyteen. Meikä menee lahjoittamaan just kohta. Kun ensin pääsen märehtimästä surkeaa elämääni.
Ja tässähän tämän päivän saldo:
Olin tänään taas täydellinen työntekijä. Minulla oli kalenterissa Helsinkiin kahdeksaksi sovittu palaveri, jossa piti patsastella paljon tärkeitä ukkoja ja minä. Niinpä heräsin viideltä, hyppäsin kuuden junaan ja puksuttelin pääkaupunkiin silmät ristissä ja tukka tanassa. Vedin jalkaan vielä uudet korkeakorkoiset saappaat ja vitun siistin jakkupuvun, jossa ei edes ollut mitään jugurtinroiskeita.
Kun pääsin osoitteeseen, soitin palaverin varanneelle pomolle, että tulee hakemaan minut ala-aulasta, kun toimistoon ei vielä siihen naamattoman säädyttömään aikaan edes päässyt. Arvatkaas mitä pomo teki?
Oli hiljaa.
Korvissa suhisi noin puolen minuutin ajan syvä radiohiljaisuus. Sitten: "Voihan hitto! Me sovittiin Ison kihon (Nimi muutettu. Tiedoksi, jos joku ei muuten ymmärtänyt.) kanssa, et se palaveri on vasta ensi viikolla. Voihan hitto!"
Ymmärtänette tietysti ilman sen suurempia selityksiä, että päässäni riehui kaikkien berserkkiraivojen ja ultimatum-vitutusten syntinen hurrikaani ja mieleni teki heittäytyä maahan potkimaan kuin epilepsiakohtauksen uhri. Sankarnaisena onnistuin kuitenkin naurahtamaan (hyvin väkinäisesti) ja vakuuttamaan, että "Sattuuhan sitä". SATTUUHAN SITÄ SAATANA. Varsinkin minulle. Ja ei, kyseinen pomo ei ole mikään mulkvisti. Hän oli vain unohtanut. Mutta siinä vaiheessa se ei lohduttanut yhtään. Teki mieli marssia Alkoon, ostaa pullo viinaa, ottaa hotellihuone ja unohtaa kaikki. Tai ei sittenkään, itse asiassa tilanne oli niin vakava, että olisi tehnyt mieli lähteä lentäen Amsterdamiin, vetää pari päivää pilveä ja herätä sitten joskus todellisuuteen relaksoituneena ja rauhallisena.
Näiden toivetilojen sijaan marssin takaisin taksiin, junaan ja toimistoon.
Ensimmäinen ihminen, jonka toimistossa tapasin, aukoi minulle tietysti kaikella ystävyydellä turpaansa, kun tulin niin myöhään töihin.
Pakkauksen päiväkodistahakemisraivareista en viitsi edes aloittaa. Totean vain, että : "Haista paska, tämä päivä."
Ja nyt menen lahjoittamaan sitä rahaa. Tehkää tekin niin.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Kiperiä kysymyksiä
Rakkaat hullut lukijani ovat rohkaisseet minua viime aikoina sankoin joukoin, mikä on aina vaarallista. Auonhan minä tuota turpaani täällä Internetissä jo ilman minkään valtakunnan haasteita tai tunnustuksiakaan. Mitä luulette siitä seuraavan, että joku järkiblogia pitävä ihminen kehaisee tai yllyttää paljastamaan itsestään lisää? Nuppiinhan se kolisee, itsetunto paisuu ja sitten vielä laiskana ja huonomuistisena unhoitan jakaa hyvää eteenpäin.
Nyt kuitenkin korjaan ainakin hetkellisesti aina vikasuunnassa olevaa kurssiani ja palaan jo tuossa toukokuussa saamiini haasteisiin.
Nasun Asun iki-ihana Heli yllytti vastaamaan 10 kysymykseen ja Kuningas Sokeria palvova (tai ainakin ennen palvonut) sielunkumppanini (Entinen) sadan kilon Keijukainen 11 vastaavaan. No minähän vastaan ja lähtee muuten kuin kuppa Töölöstä eli ihan intuitiolla.
Heli kysyi, minä vastaan:
Keijukainen kysyi, minä vastaan:
1. Jos saisit matkustaa minne tahansa, minne menisit? Tässä ja nyt varmaan San Fransiscoon. Viiniä, punapuita (tai jotain semmoisia), kaunis kaupunki ja vapaamielistä meininkiä.
2. Minne et matkustaisi mistään hinnasta? No ihan heti en ehkä Afganistaniin lähtisi.
3. Mikä on paras huone kotonasi? Makkari. Paitsi että siellä ei voi syödä. Optimaalisin olisi makkari, jossa olisi telkku ja jääkaappi vieressä. Ehkä tämäkin voisi olla unelma, jonka aion toteuttaa tässä elämässä.
4. Jos sinun pitäisi jättää ruokavaliostasi pois joko liha (sekä nauta, possu, kana ja kala) tai hiilarit niin kumpi se olisi? Hiilarit, kumma kyllä. Lihaa vaan on pakko saada. Ja niin paljon kuin hiilareita rakastankin, ne närästävät.
5. Paras tv-ohjelma? Frendit. Toimii aina.
6. Mitä nimeä et missään tapauksessa antaisi lapsellesi? Kerro tytön ja pojan nimi...No ehkä näin suomalaisena jotain vitun Ridgea ja Brookea.
7. Mikä on omistamistasi kodinkoneista mieluisin? Jääkaappi. Vielä kun saisi semmoisen, jota ei koskaan tarvitsisi siivota ja joka heittäisi itsestään homehtuneet jämät pois suoraan roskikseen.
8. Ja minkä kodinkoneen haluaisit hankkia? Joku älytön ja älyttömän kallis espressokeitin olisi kyllä aika leuhka peli.
9. Kaupunki vai maaseutu? Kaupunki.
10. Kahvi vai tee? Hei haloo, minä olen pienen lapsen äiti! Kahvi kahvi kahvi!
11. Mitä tekisit, jos saisit kuulla että maailma tuhoutuu (aivan varmasti) viikon kuluttua? Yrittäisin päästä Intiaan Pakkauksen ja ukon kanssa, kunhan kävisimme ensin morjenstamassa sukulaisia. Voisi olla vaikeaa, jos kaikki muutkin tietäisivät maailmanlopusta.
Nyt olen tietenkin aivan piipussa, joten turha luullakaan, että jaan näitä - saatikka itsekeksimiäni -kysymyksiä enää eteenpäin. Palataan siihen sitten myöhemmin.
Tai hei, jatkanpa Helin nerokkaasti aloittamaa perinnettä - vastatkaa kaikki tekin, joilla ei ole omaa blogia. Tai vaikka olisikin. Odotan jo innolla, kuinka saan murskata sanan säilällä jonkun teen puolesta piipittäjän tai imurinrakastajan! Palataan!
Nyt kuitenkin korjaan ainakin hetkellisesti aina vikasuunnassa olevaa kurssiani ja palaan jo tuossa toukokuussa saamiini haasteisiin.
Nasun Asun iki-ihana Heli yllytti vastaamaan 10 kysymykseen ja Kuningas Sokeria palvova (tai ainakin ennen palvonut) sielunkumppanini (Entinen) sadan kilon Keijukainen 11 vastaavaan. No minähän vastaan ja lähtee muuten kuin kuppa Töölöstä eli ihan intuitiolla.
Heli kysyi, minä vastaan:
- Puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? No täynnä tietysti! Mitta varsinkin...hahahahaha (olen myös harvinaisen vitsikäs).
- Kadutko elämässäsi mitään? Enpä juuri. Päätöksiä tehdään olemassaolevan tiedon ja ymmärryksen varassa ja minkäs sille voi, jos ne eivät aina ole olleet aivan priimatasolla. Kuten eivät ole nytkään.
- Kuinka torjut tai purat stressiä? Pureskelemalla sormien nahkoja, lukemalla paskaa kirjallisuutta ja katsomalla samoja tv-ohjelmia yhä uudestaan. Jos mahdollista, otan myös kuppia. Mutta sehän ei ole kovin usein mahdollista.
- "Silloin meni hermot ipanaani" Ai "silloin yhden kerranko"? Minulla menee tasaisen varmasti hermot joka päivä. Kuten silloin kun natiainen lähtee juoksemaan tuhatta ja sataa kohti autotietä, vaikka varsin hyvin tietää, ettei sinne saa juosta. Tai kun hän tyhjentää mustapippurit pitkin pöytiä ja tuoleja tai nakkoo maitokuppinsa lattialle tieten tahtoen. Tai alkaa mopoiluhommiin aamuneljältä. Tämä ei ole edes jäävuoren huippu. Tämä on satunnaisotos miljardeista esimerkeistä.
- "Enpä olisi uskonut, että äitinä..." oppisin heräämään aamupuoliseiskalta. Oppiihan sitä kun on pakko.
- Stereotypia, joka sinua ärsyttää? Varmaan elämää suurempi ylläri, mutta se, että edelleen kuvitellaan, että nainen automaattisesti tykkää kodinhoidosta ja sisustuksesta. Tai hoitaa sen, tykkäsi tai ei. Kamppailen tätä stereotypiaa vastaan sankarillisesti elämäni loppuun asti.
- Kolme asiaa, jotka tekevät sinusta juuri sinut? Suuri suu, nautinnonhalu, suorituskeskeisyys.
- "Ssshhh... älkää nyt kertoko kenellekään, mutta salainen paheeni on..." Öh, minulla ei taida edes Blogistaniassa olla salaisia paheita. Ellei sellaiseksi lueta sitä, että olen heikkona kalliisiin ultranaisellisiin korkokantakenkiin huolimatta kaikesta heteronormatiivisuuden vastaisesta höpinästäni. Minusta on myös hauskaa lukea pornolehtien juttuja, jos sellaisen löydän (en kyllä tunnusta niitä sentään ostavani).
- Unelma, josta unelmoit mutta jota et aio edes toteuttaa, kunhan vaan unelmoit? Että lähtisin humanitääriseen työhön sinne, missä pippuri kasvaa.
- Unelma, jonka aiot vielä tässä elämässä toteuttaa? Kasvattaa Pakkaus niin kunnolliseksi ihmiseksi kuin osaan. Aion myös ostaa niitä kestositeitä.
Keijukainen kysyi, minä vastaan:
1. Jos saisit matkustaa minne tahansa, minne menisit? Tässä ja nyt varmaan San Fransiscoon. Viiniä, punapuita (tai jotain semmoisia), kaunis kaupunki ja vapaamielistä meininkiä.
2. Minne et matkustaisi mistään hinnasta? No ihan heti en ehkä Afganistaniin lähtisi.
3. Mikä on paras huone kotonasi? Makkari. Paitsi että siellä ei voi syödä. Optimaalisin olisi makkari, jossa olisi telkku ja jääkaappi vieressä. Ehkä tämäkin voisi olla unelma, jonka aion toteuttaa tässä elämässä.
4. Jos sinun pitäisi jättää ruokavaliostasi pois joko liha (sekä nauta, possu, kana ja kala) tai hiilarit niin kumpi se olisi? Hiilarit, kumma kyllä. Lihaa vaan on pakko saada. Ja niin paljon kuin hiilareita rakastankin, ne närästävät.
5. Paras tv-ohjelma? Frendit. Toimii aina.
6. Mitä nimeä et missään tapauksessa antaisi lapsellesi? Kerro tytön ja pojan nimi...No ehkä näin suomalaisena jotain vitun Ridgea ja Brookea.
7. Mikä on omistamistasi kodinkoneista mieluisin? Jääkaappi. Vielä kun saisi semmoisen, jota ei koskaan tarvitsisi siivota ja joka heittäisi itsestään homehtuneet jämät pois suoraan roskikseen.
8. Ja minkä kodinkoneen haluaisit hankkia? Joku älytön ja älyttömän kallis espressokeitin olisi kyllä aika leuhka peli.
9. Kaupunki vai maaseutu? Kaupunki.
10. Kahvi vai tee? Hei haloo, minä olen pienen lapsen äiti! Kahvi kahvi kahvi!
11. Mitä tekisit, jos saisit kuulla että maailma tuhoutuu (aivan varmasti) viikon kuluttua? Yrittäisin päästä Intiaan Pakkauksen ja ukon kanssa, kunhan kävisimme ensin morjenstamassa sukulaisia. Voisi olla vaikeaa, jos kaikki muutkin tietäisivät maailmanlopusta.
Nyt olen tietenkin aivan piipussa, joten turha luullakaan, että jaan näitä - saatikka itsekeksimiäni -kysymyksiä enää eteenpäin. Palataan siihen sitten myöhemmin.
Tai hei, jatkanpa Helin nerokkaasti aloittamaa perinnettä - vastatkaa kaikki tekin, joilla ei ole omaa blogia. Tai vaikka olisikin. Odotan jo innolla, kuinka saan murskata sanan säilällä jonkun teen puolesta piipittäjän tai imurinrakastajan! Palataan!
lauantai 1. syyskuuta 2012
Nalle sivistyy
Pakkaus häipyi tänään jälleen aamupalan jälkeen omille teilleen, kun minä aloin kerätä aamuänkyrässä astioita kasaan. Kauaa en kuitenkaan ehtinyt pakkoherätyksen aiheuttamassa pahantuulisessa itsesäälissä piehtaroimaan, kun makkarin suunnalta alkoi kuulua innostunutta molkotusta. Hiipparoin hätääntyneenä ja tuhottujen parikoitten kuvat silmissä vilkkuen perään.
Bongasin tämän mieltäylentävän näyn:
Ai saakeli, että meillä on sitten sivistynyt koti! Mutta turha kysyä, mitä virkaa tuo punainen nauha Jättipupen (= nallen nimi) päässä toimittaa. Ei aavistustakaan.
Bongasin tämän mieltäylentävän näyn:
Puppe diggaa Nikolai Gogolia. |
Ai saakeli, että meillä on sitten sivistynyt koti! Mutta turha kysyä, mitä virkaa tuo punainen nauha Jättipupen (= nallen nimi) päässä toimittaa. Ei aavistustakaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)