lauantai 28. joulukuuta 2013

Äitiä pelottava päivän satu

Meillä se mielikuvitus kukoistaa. Ehkä siksi, että on ollut joulun aika ja Pakkaukselle kaikki kulmat ja ikkunat ovat vilisseet tonttulakkeja ja tarinat Jeesus-lapsia ja iiiisoja tähtiä.

Niinpä sitten Pakkaus kertoi minulle tänään oman iltasatunsa, kun normi-Puppe oli luettu.

Pakkaus (suljettuani satukirjan): "Mää haluun lukea nyt oman sadun."
Minä: "Aijaa. Tästä kirjasta?"
Pakkaus: "Eeeiii. Mää vaan luen."
Minä: "No mitä se tarkoittaa?"
Pakkaus (vetää syvään henkeä ja kattoa tuijottaen): "Nooooo. Olipa kerran vauva. Ja se oli siellä portailla. Mutta sitten TUULI TULI ja VEI SEN VAUVAN. Ja se tuuli vei sen vauvan KATOLLE! Ja sit se makas se vauva siellä katolla!" - - - (radiohiljaisuus)
Minä: "Voi kauheaa. Mitä sitten tapahtui?"
Pakkaus (kuin idiootille): "Hää? Se vauva lensi sinne katolle!"

Seurasi vakavaa keskustelua siitä, kuinka kamalaa olisi, jos vauva lentäisi katolle eikä kukaan tulisi pelastamaan sitä sieltä.

Pakkaus ei selityksiäni oikein ymmärtänyt. Hänen mielestään oli kovasti hupaisaa, että imeväisikäinen pääsi ilmalennolle tuulen tuivertaessa ja paiskautui siinä sivussa katolle.Äidillä on satujen suhteen selvästi aivan väärät oletukset. Kuten esmes se, että niissä pitäisi olla onnellinen loppu tai jokin opetus.

Kumpikohan meistä on se realisti?

torstai 26. joulukuuta 2013

Haave haisevasta joulutortusta

Palaan JÄLLEEN vuoden jälkeen epäsopivaan ja monien julkisesti väheksymään asiaan nimeltä joulunajan ummetus. Tämä johtuu siitä, että vetoomuksestani huolimatta valtiovalta tai lääketehtaat eivät vuoden aikana ole edelleenkään tehneet mitään helpottaakseen joulumässäilyyn hyväksyvällä hyminällä johdatettua kansaa.

Verratkaapa vaikka asennetta lintuinfluenssaa kohtaan. Oli tauti, joka uhkasi. Samantien pukkasi radiosta ja telkusta asiantuntijaa asiaa pohtimaan ja ihmisiä varoittelemaan. Oli kriisipuhelinta ja suojautumissuunnitelmia. Ja sitten sairastui mitä, kaksi ihmistä? Voi vittu. Samaan aikaan, kun joka vuosi 95% (= poislukien anorektikot ja muut sairaat) kansasta potee tilaa, josta ulospääsy vaatii viikkojen taistelun tyyliin talvisota.

Jaan kanssanne oman tuskani, koska tiedän, että moni salaa häpeissään piilottelee omaa kipeää pistettään. Jakakaa tekin ja kertokaa! Ehkä jatkossa saamme markkinoille joulunajan Teho-Levolacin tai jotain muuta yhtä tenhoavaa.

Oman joulun ummetusongelmani olen yrittänyt ratkaista usealla tavalla - kaikkea, mitä mieleen on juolahtanut, on yritetty. 

1. Aiheen avoin käsittely keskustelemalla

Olen jakanut tuskani puolisoni kanssa. Kuten amerikkalaiset tietävät, kaiken alku ja juuri on asian rehellinen puiminen, sen ääressä hiljentyminen (= ainakin ukko on hiljentynyt). Minä olen useaan otteeseen avautunut aiheesta miehelleni.  
Esimerkkejä: "Vittu kun on maha täynnä." "Ei oo tullu paskaa kolmeen päivään. Ai helevetti, et on maha kipeä!" "Mie kuolen kohta, jos ei se paska tuu!" 
Tulos: Psykologinen lähestymistapa ei auta ummetukseen.

2. Viina

Mieheni kehotti usean avautumisistunnon jälkeen minua kokeilemaan viinaa. Kiskaisin umpisolmussa olevaan suolistooni pari votkaa. Aluksi oloni tuntui helpottavan, mutta iloni oli liian aikainen. Mahaan jähmettynyt kymmenen kilon liha-kasvis-riispuurosetti hievahti vain ilmeisesti sen verran, että tunkeutui osittain ohutsuoleen. Koskan en viitsinyt lisätä annosta kahteen pulloon, jatkoin hiljaista (ja vähemmän hiljaista) kärsimysnäytelmääni.
Tulos: Viina auttaa ehkä - mutta vain suurissa määrin. Pukkaa siis lapsesi ja puolisosi kuikkaan, ennen kuin käytät tätä metodia.

3. Tupakka

Kun uhkea oloni oli kukkeimmillaan (=kauheimmillaan), muistin, että kroonisesti "kivulias kakka kerran viikossa" -ystäväni oli suositellut polttelemaan ainakin pari tupakkaa päivässä. Hän ei kylläkään luvannut mitään varmaa, mutta joskus ihme oli tapahtunut. Hiipparoin siis helvetin kovaan vesisateeseen keskellä yötä kessuttelemaan. Olo keveni jälleen hieman ja toivoni ehti herätä. Mutta turhaan. Sain aikaiseksi vain pari pierua.
Tulos: Polta suosiolla ainakin aski pari, jos haluat toivoa tulevasta helpotuksesta.

4. Kuivatut luumut

Kaiken tämän jälkeen kävi kello kolmea yöllä enkä edelleenkään saanut nukuttua, koska tuntui siltä kuin mahaani olisi leiriytynyt puolet Euroopan elintarvikkeista. Silloin päässäni välähti. Toinen ruoka, jota Pakkaukselle maistatin, oli luumua, mikä johti perkeleellisen bakkanaalisiin paskabileisiin. Samalla muistin vanhan kansan viisauden, että luumua olisi käytetty ummetuksen hoitoon. Eipä muuta kuin ylös kyökkiin ja luumua naamaan. Seurasi karsea pettymys. Ei MITÄÄN vaikutusta. Ellei nyt yhtä mykkää hiihtäjää lasketa sellaiseksi. 
Tulos: ÄLÄ syö luumua. Sinne pötsiin enää YHTÄÄN enempää tavaraa tarvita. Ja koska olet kuitenkin vetänyt puoli sikaa, tarvitsisi siihen määrään ainakin laarillisen luumuja (jos nyt koko legendassa on mitään perää).

5. Urheilu

Urheilunhan väitetään parantavan elinajan ennustetta, sydän- ja verisuonisairauksia, aivojen toimintaa ja oikeastaan kaikkea, mikä liittyy elämänlaatuun ja sen pituuteen. Ummetukseen se ei ainakaan auta. Juoksin kuin aroporo mörkö mahassani kymmenen pitkää kilometriä. Olo kyllä keveni siinä kuuden kilometrin kohdilla, mutta muuten ei havaittavaa tulosta. Kävin jopa tunnin päästä toiveikkaasti toiletissa puristelemassa ja ähisemässä ja puskin kuin synnytystuskissa ikään. 
Ei auttanut paskan vertaa.

6. Odotus

Kaikkien kikkakolmosten jälkeen päätin vain odottaa. Se oli tässä tilanteessa paras ratkaisu.
Nyt olen saanut aikaan yhden sianperseen kokoisen paskan (abouttirallaa 5 kiloa), mutta se suuri Helpotus isolla H:lla on vielä saamatta (olen syönyt ilmeisesti kokonaisen sian). 

Jokeri:

7. OD:t Levolacista

Jos ei paskaistunto aamulla kutsu, hilpaisen apteekin kautta, kun on työpäivä kumminkin. Ruokala on joka tapauksessa kiinni, joten heitän lounaan sijaan kitaan pullon Levolacia. Jos ei siitä varpusparvi lähde lentämään, kirjoitan yleiselle syyttäjälle ja ilmiannan tämän ihmisten joulunaikaisen huolenpidon ja auttamisen puutteen. 

Hyvän tahdon ja huolenpidon aikaahan tässä nyt kumminkin eletään. Parantukaa toverit.

Ps. Jos ei aina valvova virkavalta meitä muuten auta, auttakaamme toisiamme. Järjestetään aiheesta ensi vuonna mielenosoitus. Marssitaan aiheella "Jouluruoka kortille! Onhan sitä ruokaa meillä ennenkin säännöstelty. " Yhteishyvästähän tässä nytkin on kyse.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

(Melkein) stressittömän joulun kohokohdat

Yritin taas saada aikaan stressittömän joulun. Vielä on kehityttävää, mutta joka erheestähän oppii. Tässä   tämän joulun harjoituksen tulokset:


1. Raivohullun piparin koristelun jälkeen piparit saatiin suvereenisti paikoilleen kiristämällä Pakkausta. Äiskä ei katsokaas viitsinyt stressata ja tuhlata voimiaan turhaan neuvotteluun vaan käytti aina hyväksi havaittua keinoa tyyliin "Et saa yhtään piparia tai herkkua, jos nyt ei ripusteta näitä muuallekin. Ja lakkaa huutamasta!"

2. Raivohullun piparin koristelun jälkeen Pakkaus iski salaa kiinni äiskän helminauhoihin ja ripusti myös ne joulukuuseen. Äiskä ei viitsinyt ottaa stressiä ja kiskoa koruja pois, sillä siitä vasta stressiä olisikin seurannut (= kaikki korut kiertyneinä helvetin terävien neulasten joukkoon). Sinne jäivät.

3. Tein itse VAIN konjakkikostutetun (viinaa jee jee) joulukakun, pestogratinoidun possun, punaviinikastikkeen, uunivihannekset ja tomaattisen lihakeiton. Loput (= puolet) onnistuin keplotelemaan omalta äidiltä tai nettikaupasta. Tällä reseptillä stressittömyys kyllä jäi vielä vähän puolitiehen. Ensi vuonna ostan Atrian valmiskinkun ja lätkäisen sen Saarioisten kylmien laatikkopinojen kanssa pöytään. On siinä sitten kivaa askartelua vieraillakin, kun valkkaavat lempparilaatikkonsa ja kinkkumäärän lautasille ja pyöräyttävät mikron kautta.

4. En ottanut pulttia edes siitä jättimäisestä sianpunaisesta rinsessan linnasta, joka jouluaattoiltana kohosi estämään televisionkatseluni. Vapautin itseni nimittäin sianpunaisen pelosta jo etukäteen ja ostin sen perkeleen linnan ihan itse (= tämä on pohjamuta, ihan varmasti on!!!).

5. Nukahdin jouluaattona ennen kello yhtätoista ja heräsin aamulla kello yksitoista. Takuuvarma merkki stressittömyydestä - varsinkin, kun olin uhannut ukkoa suurin piirtein navetan taakse marssittamisella, jos joutuisin heräämään yhtään aikaisemmin kuin aivoni päättäisivät.

6. Siivosin raivohullun joulupukkijuhlan jälkeen jäljet. Tämä ei ollut stressitöntä vaan stressittömän joulun stressipiikki. Vitun ihanaa. Vain miljoona tyhjää pahvipakkausta, muovipussia, legopalaa, kirjaa, lelua, pukua, palapeliä sekä pari prinsessalinnaa. Enkä nyt viitsi edes aloittaa niistä ruoanjätteistä ja astioista.

7. Olen hillunut koko joulupäivän pyjamassa tukka pystyssä. Paitsi kun kävin ulkona juoksemassa kympin. (JOO JOO, saa oksentaa, mutta oli pakko leuhkia.)

8. Pakkaus on niin haltioitunut saamistaan miljoonista lahjoista, ettei halua lähteä ulos eikä syödä. Mahtavaa! Ei painetta tehdä/tarjota ruokaa eikä mitään outoa leikkipuistovaeltelua puolipimeässä sadesäässä.

9. Huomenna pitää matkustaa Tampereelle ja takaisin, jossa odottaa helvetinmoinen reuhka meluavia sukulaisia sis. kaksi lasta Pakkauksen lisäksi. Ei kovin stressitöntä, mutta eipä tarvitse tehdä itse ruokaa tai toimia Pakkauksen statistina tytsän oudoissa leikkikuvioissa, joita en ymmärrä laisinkaan (palataan näihin myöhemmin).

10. Joulupäivän kääntyessä iltaan suunnittelen ensi joulua a) Rukalla b) Karibian risteilyllä c) ihan missä vaan, missä kaikki kannetaan valmiina nokan eteen eikä tarvitse röhnöttää jossain vieraissa nurkissa, missä ei saa piereskellä ja kitistä kaikessa rauhassa.

Stressitöntä joulunjatkoa teillekin!


perjantai 20. joulukuuta 2013

Raivoisan rentoa kuusenkoristelua

Nyt kun on joulu ja rauha maassa (haahaahahaaa!), esittelen teille sankarteon, jonka vuoksi olen ansainnut lahjaksi ainakin puoli vuotta Honolululla  - tai edes Kouvolassa
(Huom! Vuoden hyväntekeväisyysjoululahjaidea: Pyydät tilinumeroni ja lähetät rahaa, jotta pääsen sinne jonnekin. Teette yhden ämmän hyyyyvin onnelliseksi)!

No okei - syypää kaikkeen olin varmaan pohjimmiltaan minä itse. Pöljä kun olen, menin lupaamaan Pakkaukselle, että koristelisimme kuusen pipareilla. Kuvittelin mielessäni seesteisen kuvan meistä havun ja piparkakun huumaavan tuoksun keskellä ja näin meidät nostelemassa itsekoristeltuja pipareita kuuseen sulassa sovussa.

Juu juu ja jee jee ja vitun marjat.

Ensin piti keksiä, millä porata pipareita (haaahaahaahaaaa) - eikä sekään ollut helppoa. Kun aikani pähkäilin, huomasin onnekseni keittiön pöydällä lojuvan hyötyvälineen. Olin siinä tuskan keskellä korkannut pullon punkkua, joten korkkiruuvi lojui luovien silmieni alla kuin itsestään. Ja siitähän se idea sitten lähti. Korkkiruuvilla reikääntyi pipari kuin pipari.

Tässä vaiheessa astui penska kehiin ja alkoi vaatia sokerihöttöä koritstelua varten. Seurasi infernaalinen äiti-tytär -hetki. Oli perseestä, että räippeet olivat pitkin pöytää, sokerisotkua ei saanut itse puristettua ja kun äiti auttoi, seurasi ulinaa, koska äiti auttoi väärin. Ja kohta seurasivat vitunmoiset itkupotkuraivarit kun äiti auttoi TAAS väärin. Ihana piparintuoksuinen joulutunnelma!

Mutta tämä oli tulos: äidin ja tyttären taidonnäytteet! Kaikesta huolimatta.


Kun oli aika siirtyä koristeluun, oli vahtimestari Pakkaus valppaana ja ennen kuin kissaa ehdin sanoa, yritti hän tunkea kaikki piparit ja muut koristeet samalle oksalle. 

Onneksi sankarillinen äiti-ihminen änki väliin ja alkoi ripustella pipareita vähän muuallekin kuin alavasemmalle. Olisi meinaan voinut hajota piparit ja taittua kuusenoksa ja tulla itku äidin silmään. Sen jälkeen olisikin sitten (Joulu)kellokoski kutsunut. Siis äiskää.

Mutta siis: tässä se on! Elämämme ensimmäinen piparikuusi!


Ja sitten: Esittelyn myötä joulun mysteereihin:

Mysteerikysymys numero 1. Miten minä jaksoin - edelleen lentsuisena? 

Julkisivuvastaus: Koska rakastan joulua, askartelua ja Pakkausta yli kaiken.
Raadollinen todellisuusvastaus ajatuksen tasolla: 
Kun on pää luusta ja olin saanut ajatuksen aivoihin, niin vedin homman läpi väkisin, vaikka tyhmästä päästä kärsi koko perhe. En nauttinut hetkeäkään enkä tule toistamaan tätä virhettä.

Mysteerikysymys numero 2. Saako pipareita syödä puusta?

Julkisivuvastaus: No se on semmoinen neuvottelukysymys - kandee kysyä äidiltä.
Raadollinen todellisuusvastaus ajatuksen tasolla: 
NO EI VITTU SAA! Äidiltä kysytään piparia erikseen, jos mieli tekee, mutta PUUSTA - toistan PUUSTA - EI OTETA MITÄÄN, ONKO SELVÄ?

Mysteerikysymys 3: Miksi äiti sää oot TYHMÄ?

Julkisivuvastaus: Äiti on pahoillaan, äiti on vähän väsynyt ja kipeänä. Anteeksi nyt, jos huusin.
Raadollinen todellisuusvastaus ajatuksen tasolla:
KOSKA OLEN EDELLEEN TAUTINEN, VÄSYNYT JA SITTEN PITÄÄ SAATANA TAPELLA SINUN KANSSA VIELÄ JOSTAIN HEL-VE-TIN PIPARIKORISTEIDEN MUODOISTA! VAIKKA JUURI OLEN RUUVANNUT JA KORISTELLUT JA VAIKKA MITÄ! MITÄ TULEE PALKAKSI: PELKKÄÄ VITTUILUA! JA SYYHÄN EI OLE MINUSSA. VAAN SINUSSA! TERV. MARTTYYRI.

Semmoisia tänään. Kivaa joulunalusta!




maanantai 16. joulukuuta 2013

Muoti-ikoni: sairaanakin sairaan tyylikäs


Tyyliäni ja lifestyleäni pitempään seuranneet tuskin yllättyvät siitä tosiasiasta, että pidän tyylistäni huolta silloinkin, kun sairastan.

Nyt, kun olen potenut tätä perkeleen suu- ja sorkkatautia kohta kolmatta viikkoa, on tyylini hioutunut huippuunsa ja on - kuten aina - sekä käytännöllinen että kaunis:

Yöpaidan yläosa: Nanso, sukkahousut Norlyn, alkkarit No Fucking Idea.


Koska vaivoista ja valituksista huolimatta on joulun aika, on loogista valita päälle jotain punaista. Paita on Nanson retroa ja äärimmäisen harvinainen löytö aitona kappaleena. Jouluisan lisämausteen luomukseen tuovat valkoiset lumikiteiksi tulkittavat pisteet ja rinnan tyylikäs vihertävä koristelu.

Paidan kumppaniksi olen vetänyt päälleni 40 tai 50 denierin mustat sukkahousut. Sukkikset ovat sairastaessa käytännölliset, sillä nylon jos mikä pitää lämmön sisällään: jos nousevan kuumeen aiheuttama palellus uhkaa, tyrmää hengittämätön nylon tämän epäterveen oireen 6-0.
Persrako ja varpaat kyllä hikoavat, mutta onpahan lämmin olo. Ja tietysti seksikäs.

Koska yläosani on kotimaista retroa, on myös sukkahousuiksi valittu kotimainen ja retro(htava) pari, mikä näkyy jännittävänä kulumana haarovälin tienoilla. Äärimmäisen suojan kylmyyttä vastaan tuo vyötärönauhan nostaminen paidan ylle. Lisäksi tyyli korostaa kauniisti hoikkaa vyötäröäni.

Tämä on trendi, jota ei tietääkseni edes Lady Gaga ole vielä keksinyt (jos keksii, soitan patentti- ja rekisterihallitukseen ja vaadin korvauksia).

Ja vinkkinä kaikille jouluna sairaille. Jos tauti jatkuu, vaihdetaan alkkarit punaisiksi. Sitten onkin aika ottaa vastaan jouluvieraat - viettelevämpänä kuin koskaan!


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Julmettua joululeivontaa

Kuten jo sisustusnurkastani kävi ilmi, leivoimme Pakkauksen kanssa pipareita tuossa päivänä muutamana. Jos ihmettelette itseksenne, miksi syvennyn kertomaan leivontatuokiostamme tarkemmin vasta nyt, on syy hyvin yksinkertainen. Näin kauan kesti, että olen kerännyt itseni ja toipunut henkisistä haavoista, jotka ko. tapaus aiheutti (ihan piirun verran vaille, etten olisi tarvinnut ammattiauttajan terapeuttista tukea kuten aina onnettomuuksien yhteydessä on tapana).

Piparinleivontaa odotettiin tietysti malttamattomasti koko aamupäivä - minä pöljä kun menin aukaisemaan ison turpani ja lupaamaan leivontaa jo klo 8 aamulla. Tästä lähtien Pakkaus kävi siis noin joka toinen minuutti rääkymässä, vinkumassa ja hössöttämässä niistä helvetin piparipeijaisista.

Kun lopulta kaivoin Myllyn Parhaat pakkasesta odottamaan joskus kello 15, oli tärinä jo kauhea ja puolen tunnin odotusaika aiiiiiivan liian pitkä.

Sitä kivistä taikinatiiltä olisi pitänyt päästä takomaan ja mätkimään hetijustnytjaäkkiä. Hoin, että "Sen taikinan pitää sulaa vielä, ootetaan vähän aikaa!", mutta sekös mukulaa kiinnosti. Ei paljon haitannut, vaikka sydänmuotti ei taikinaan painunutkaan. Kun ei painunut, täräytettiin taikinaparkaa nyrkillä naamaan. Ellen olisi saanut kakaraa hämättyä ulos isänsä kanssa, olisi kupeitteni hedelmä varmaan kaivanut työkalukaapista kirveen ja hoitanut piparihommat ja parit sisustukselliset yksityiskohdat uusiksi suitsaitsukkelaan.

Kun lopulta pääsimme kaulintaan saakka, oli taas edessä näkemyseroja. Pakkauksen mielestä taikinaa piti jynssätä kuin erikoisen paskaista lattiaa. Mitä ohuemmaksi ja repaleisemmaksi taikina meni, sitä suurempi riemu. "Kato äiti, äiti, äiti!!! Siinä on koriste!", tynkä huuteli, kun taikina repeytyi ja liimautui niin, että pöytä kuulsi lävitse. Kun tolkutin viidettä kertaa, että tarkoitus ei ollut tehdä taikinasta joululiinaa, sain vastaukseksi vain innokkaan"Mutta eikö tää oo kaunis!!?"

Seurasi siis keskustelua siitä, ettei nyt yritetty saada aikaiseksi mitään esteettistä taide-elämystä vaan lätty, josta voisi tehdä niitä perkeleen pikkuleipiä.

Kun tästä vaiheesta päästiin ylitse, seurasi eukkojen ja sydämien painelua taikinaan(ukko, kukka ja possu olivat onnekseen ottaneet hatkat). Leivontaa oli nyt kestänyt sen verran kauan, että minulla alkoi hermosulake napsahdella uhkaavasti. Kun kymmenenen kerran opastin leipuri Hiivaa painamaan kuvioita, alkoi äänensävyni kohota kohti mylvintää.

Jylisin kuin Hornet-hävittäjä pikkuämmälle: "PAINA sitä joka puolelta. JOKA PUOLELTA!!! Kato nyt, sillä ei oo JALKOJA!!!!"
Pakkaus paskat huuteluistani nakkasi. Tyyppi osoitti vain rampaa pipariakkaa ja nauraa rätkätti:
"KATO KATO äiskä, sillä ei oo jalkoja! Ei JALKOJA! Hahahahahahaaa!!!"

Hikikarpalot kainaloissa ja otsalla kimmeltäen päätin, että en tasan varmaan uusisi minkään valtakunnan leivontakoitosta ainakaan ennen seuraavaa joulua.

Vahvistus päätökselleni tuli heti, kun sain ne piparit uunista. Pakkaus kouhkasi ja vehtasi tietenkin kaikkien koristeiden ja sokerikuorrutusten kimpussa kuin herhiläinen. Minä yritin pitää penskaa irti roinasta, mutta se ei ollut helppoa, koska seurasin samalla viimeistä piparipellillistä uunissa.

Totta kai ipana päätti, että siinä raossa, kun minä pyllistelin uuninsuulla oli keittiöön aika saada kunnon äksöniä. Persukseni takaa kuului heleän kirkkaalla (ja viattoman karitsan) äänellä:
"Äiti äiti! Eihän haittaa vaikka tätä on aika P-A-L-J-O-N!??

Hirmustuneena jo valmiiksi käännyin katselemaan. Ja kyllä, penska oli saanut auki uuden leivinjauhepurkin, joka oli jäänyt koristepurkkien viereen ja tyhjännyt kaiken yhden ainoan piparin päälle. Jauhoa hän sitten "taputteli" piiloon menneelle piparille niin, että oli kuin keittiönnurkkaan olisi iskenyt pirunmoinen lumipyry.

Raivarihan siitä seurasi - sekä äidille että lapselle.
Minä: "MITÄ MIE JUST SANOIN HÄH? ON SE KUMMA ETTEI VOI YHTÄ SEKUNTIA OOTTAA!!!??? EI SE OO MITÄÄN KORISTETTA, SE ON LEIVINJAUHOA....VOI... VOI JUMANKAUTA SUN KANSSAS!"
Pakkaus: "ÄITI SÄ OOT IHAN TYHMÄ! ÄLÄ KOMENNA MUA! SÄÄ KOMENNAT MUA JA SE ON IHAN TYHMÄÄ!!!!"
Minä: "MIE OON SINUN ÄITIS JA MIEHÄN KOMENNAN JOS TARTTEE!!!"
Pakkaus: "MUTTA SE ON TYHMÄÄ!"

Seurasi molemminpuolista mulkoilua ja kulmien kurtistelua. Siivousurakan jälkeen saimme lopulta koristeltua niitä pipareitakin - minä vain hieman kireänä.

Nyt toivon joulupukilta vain, että toivottavasti muistan ensi vuonna palata tämän tekstin ääreen ja pistää ukon hommiin.  Kun leivontahommat eivät ilmiselvästikään ole omiaan kehittämään äiti-tytär -suhdettamme terveellä tavalla. Saati sitten joulurauhaa.

PS. Jos joku toinenkin haluaisi hetkeksi karkuun karua joulunalusaikaa, niin Monnasunshinen Jonna
arpoo elokuvalippuja neljälle!

torstai 12. joulukuuta 2013

Vähän iso kuumemittari ja sairas äiti

Tämä on nyt näitä sarjassamme kieli poskessa -postauksia.

Pakkaus päätti tänään, että tällä epämääräisellä eläimellä on prinsessan status, joten eläin kruunattiin prinsessaksi Tuhkimon kruunulla. Kovin juhlalliset eivät olleet menot ja mikä pahinta, ei kulunut aikaakaan, kun elukka todettiin vakavasti sairaaksi.

Ipana nappasi pöydältä ulos tarkoitetun säämittarin ja alkoi kuumeenmittaushommiin.


Oli hyvin mielenkiintoista seurata, kuinka minimaalisten pienten raajatöpöjen väliin yritettiin ängetä jättimäistä "kuumemittaria". Kuten arvattua, eihän se onnistunutkaan. Niinpä sininen kuumemittari tungettiin hahmon ruumiin ja hännän väliin. Tästä oivalluksesta Pakkaus sai suuret kehut - minulta.

Loppujen lopuksi todettiin, että edelleen epämääräiseksi elukaksi jäänyt hahmo tarvitsi paljon lääkettä. Sitähän me sitten kaadoimme sille suoraan kurkkuun, vuoron perään. Tohtori Pakkaus vahvisti onneksi pian, että olio palasi elävien kirjoihin.

Toivottavasti minäkin. Muuten joudutte kärsimään näistä houreisista postauksista vielä pitkään.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulun sisustusnurkka: helppoutta ja hyvää omaatuntoa

Olenkin tässä pitänyt pientä taukoa sisustuspostausten suhteen, etten aiheuta liikaa kademieltä ja turhautumista kanssaihmisissä. Nyt kun kuitenkin joulua pukkaa ja jokamiehellä ja -naisella on mielessä se kodin koristelu ja siivous ennen ilojuhlaa, päätin minäkin taas jakaa teille tyylivinkin jos toisenkin.

Periaatteenihan on aina, että helppo voi olla paitsi kaunista myös tyylikästä.

1. Kuusen koristeet: 


























Ensimmäisenä esittelen teille piparitalkoiden tuloksia. En t-i-e-t-e-n-k-ä-ä-n olisi alkanut minkään valtakunnan leipomishommiin, ellei sosiaalinen paine ja Pakkauksen jankutus olisi käynyt liikaa herkille hermoilleni. Perinteisten muottien sijaan käytimme mielikuvitusta ja teimme lumiukkoja - lähinnä sen takia, että muoteista possu, kukka ja ukko olivat kesän aikana nostaneet kytkintä ja kadonneet hevonhelvettiin. 

Nyt kun näitä kerran sitten on, hoksasin, että näitähän voi paitsi syödä myös käytää koristeena: näillä ja tyhjillä geisha/julia/dumlepapereilla voi hyvin koristella joulukuusen! Ekologista ja kierrättävää!

Huom! Jännittävänä yksityiskohtana on Pakkauksen tulkinta lumiukosta, joka näyttää giljotiinin uhriksi joutuneelta zombielta prinsessamekossa. No, ripustamme pään eri oksalle kuin ruumiin - muistuttakoon tämä meitä elämän rajallisuudesta.

2. Joulukoristeasetelma pöydälle:


Seuraavaksi muihin sisustuselementteihin. Tämä asetelma syntyi kuin itsestään. Pakkaus kaivoi jostain kaapista esiin jo joskus heinäkuussa kuvan kimaltelevan joulukävyn ja on mallannut sitä milloin nuken hatuksi, milloin legojen puuksi. 

Nyt se sattui lojumaan kätevästi pöydällä, joka jo kaipasikin koristelua. Asetelman toisena keskeisenä yksityiskohtana ovat  joulukorttien kirjekuorista repimäni teippisuojat sekä jälleen ne tyhjät dumlepaperit. Näin saatu valkoisen ja punaisen yhdistelmä luo joulun tuntua kotiin kuin kotiin ja asettuu luontevasti tyhjien astioiden ja Pakkauksen kiviasetelmien joukkoon. Jälleen ekologista uusioajattelua!


3. Joulupuu:


Sitten joulupuuhun. Se on meillä rakennettu jo pääsiäisenä! Tässä on idea, jonka haluaisin muidenkin sisustajien sisäistävän: sama elementti voi toimia monessa eri yhteydessä vuodesta toiseen. 

Kun Pakkaus pääsiäisenä tämän tarhasta toi, en todellakaan uskonut, että virpomisvitsa jäisi maljakkoon koko vuodeksi, mutta kuukausien kuluessa ajattelin, että miksi ei?! Nyt kirjava koristeemme on toiminut pääsiäiskoristeen lisäksi juhannussalkona ja nyt joulupuuna. Tällainen strategia sopii kaikille ja aivan erityisesti visumman puoleisille sisustajille.



1. Joulukattausehdotus:


Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä ehdotukseni joulun kattaukseksi. Säästäisimme kaikki paljon energiaa ja pesuvettä, jos vain riipisimme piparipaketit, laatikkovuoat ja kalatiskin graavilohikääreet auki ja nakkaisimme suoraan paskaiselle keittiön pöydälle. 

Sillä totuushan on, että a) eivät ne ruoat paremmalta maistu, vaikka olisi kultalautaselle aseteltu, b) pöytä sotkeutuu rähmäiseksi joka tapauksessa. 

Tällä tavalla jouluaattoon saa myös hienostuneen cocktail-tilaisuuden tuntua, kun vieraat vaeltelevat ympäri pöytiä kurkistelemassa auki revittyihin pakkauksiin ja bongaamassa milloin mitäkin herkkua. Talouspaperia vain rulla pari esiin, niin ei tarvitse edes kalliita serviettejä!

Huom! Ekstravinkkinä vinkkaan vielä, että sen siankin voi jättää paistinalustalleen ja jättää vuolemisen vieraitten hommaksi. On sitten siinä kivaa puuhastelua ennen kuin joulupukki ovelle kolkuttaa!



Kaunista, harmonista, hermoja säästävää ja ekologista joulun odotusta!

ps. Jos joku tarvitsee tarkennusta vinkkeihin tai ei täysin ymmärrä ajatuksiani, ottakaa rohkeasti yhteyttä! Neuvon mielelläni kaikenlaisissa sisustuspulmissa (enkä vain jouluun liittyvissä!).



maanantai 9. joulukuuta 2013

Tautisikermä ja yksi hakemalla haettu positiivinen vaikutus

Olen nyt niin tautiliemissä keitetty, että enemmän ei voisi olla mehut irti tiristettynä ja ihminen halkipoikkipinossa. On keuhkoputkentulehdus, on kusitulehdus, on silmätulehdus ja on pari jännittävää viitearvopoikkeamaa, jotka johtuvat mm. kroonisesti vajakista kilpirauhasestani.

Minulla olikin vähän heikko olo jo aikaisemmin ja tänä aamuna sitten ajattelin, että voisi kai sitä hupiansa vaikka lääkärissäkin käydä. Kohtasin vastaanotolla semmoisen natsimaisen tohtorisnaisen, että oksat pois. Samainen emäntä katsoi asiakseen määrätä minut vuodelepoon. Vuodelepoon!!!

Minähän en tietenkään vähästä heilahtanut ja pistin voimiini nähden aivan terhakkaasti hanttiin. Aloin määkiä "pakollisista palavereista" (= olen korvaamaton) ja tarpeesta ulkoilla (= kävin eilen juoksulenkillä, kun melkein pää hajosi kolmatta viikkoa köhäisenä ja sisällä) ja siitä, että "just tän viikon jälkeen töissä helpottaa" (= samaa olen jankannut 6-8 viikkoa kotona ja kavereille).

Minuun kohdistettiin paha silmä isolla P:llä (nytpä tiedän, mikä sekin on ja kuka sen omistaa). Lääkäri mulkoili minuun tuskallisen kuumottavasti kuin itse Sauron ja sen jälkeen kuului jylisevää ääntä, joka uhkaili minua keuhkokuumeella, sydänlihastulehduksella sekä sen mahdollisesti aiheuttamalla äkkikuolemalla.

Olin sanaton. Minun on maattava kokonainen viikko, ukko takavarikoi työkoneeni (jonka toki toin kotiin) ja rähisee jos edes tekstiviestejä kirjoitan (tämän postauksenkin teen salaa). Piinallista. Jo huomenna menee viimeistään hermot ja alan vittuilla viattomille ihmisille, koska vihaan sairastamista yli kaiken. Kaiken varalta siis: älkää ottako itseenne!

On tällä kaikella tietysti positiivisia vaikutuksiakin, jos hakemalla hakee. On mukava katsoa vierestä, kuinka siippa joutuu hoitamaan leikittämiset, päivälliset ja nukuttamiset Pakkauksen kanssa. Minä saan pelkkää halia eikä ukko saa hetken rauhaa, koska minulla on käytössä ylin mahdollinen potilaskortti, mitä kotihoidossa on mahdollista saada: vuodelepokäsky. Tosin veikkaan, että ilo katoaa kuin kuppa Töölöstä huomiseen mennessä.

Terveempää  joulunalusta teille!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Suomalaisen surkeat joululaulut: Top 5

Nyt joulun lähetessä pukkaa kovemmallakin kyynikolla joulumieli sydämeen ja sitä rataa. Tästä syystä pitää tietysti listata joululaulujen kirkkain kärki.

Minun listalleni ovat päässeet sellaiset sanoituksen kukkaset, joista voi nauttia vain todellinen suomalainen - vähästä kiitollinen ihmisriepu. Semmoinen, joka osaa olla hiljaa ja nöyrin mielin myös jouluna.

5. 
Kello löi jo viisi, lapset herätkää!
Juhani ja Liisi – muuten matka jää.

Arvio: 
Nöyräksi ja pelokkaaksi pistää mielen jo se, että pitäisi herätä aamuviideltä ylös. Ja totta helvetissä äiti tai iskä joutuu myös jouluaamuna uhkailemaan lapsiaan. Täyttä realismia.


4.
Joulu on taas, joulu on taas
Kattilat täynnä puuroo
Joulu on taas joulu on taas
Kattilat täynnä puuroo
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
vatsansa täyteen puuroo
Nyt sitä saa, nyt sitä saa
vatsansa täyteen puuroo

Arvio:
Syököön vaan ruåtsalaiset ja muut ulkomaan elävät leveästi mitä haluavat, mutta kyllä tosi suomalainen repii pelihousunsa riemusta, kun saa jouluna edes vadin puuroa nokkansa alle. Jippii!!


3.Kun maas on hanki ja järvet jäässä
ja silmä sammunut auringon,
kun pääsky pitkän on matkan päässä
ja metsä autio, lauluton,
käy lämmin henkäys talvisäässä,
kun joulu on, kun joulu on.


Arvio: 
No niin, ei nyt liioitella sen ilojuhlan kanssa. Kyllä sitä suomalainen yhdellä lämpimällä henkäisyllä sinne maaliskuun loppuun pärjää. Pipoa vaan päähän ja useampi villatakki takin ja navan väliin. Ja jos ei muu auta, niin kirkasvalolamppua pukinkonttiin.


2.
Hei tonttu-ukot hyppikää
Nyt on riemu raikkahin olla
Hei tonttu-ukot hyppikää
Nyt on riemu raikkahin olla
Hetken kestää elämä
Ja sekin synkkää ja pimeää
Hei tonttu-ukot hyppikää
Nyt on riemu raikkahin olla!

Arvio:
On se hyvä muistuttaa ihmistä siitä, että vaikka joulua juhlitaankin, on elämä a) lyhyt, b) surkeaa paarustamista pimeässä. Arvostan myös erittäin suuresti tuota alkupään imperatiivia, jolla joku (joulupukki?) hieman simputtavaan sävyyn karjuu tonttuja hyppimään (tai itkemään ja hyppimään). Riemusta tietenkin.

1. 
Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin.
Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain, se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan.


Arvio:
Pienoiset pirtit, häkissä kärsivä sirkuttaja, vankilan vaikerrus, laulajan murheet. Mitä muuta kunnon joululaulu voi sisällään pitää? Lisäpisteitä avantgardistisesta otteesta, mikä johtaa lukijan/laulajan täydelliseen hämminkiin. Siis MITÄ? Kuuset ja pirtit vielä ymmärtää, mutta että mikä häkki, mikä laulaja? Mikä tekemistä näillä asioilla on keskenään?
Kaiken täydellinen surkeus?

Ah ihanaa! Tästä nyt vain laulelemaan, lapsille perinnelauluja opettamaan ja riemujuhlaa odottelemaan! Kunhan muistatte painottaa, että ei tässä nyt paljon ilon aihetta ole, vaikka pukki saattaakin uuden Lego-paketin tiskiin mäiskäistä.