tiistai 29. heinäkuuta 2014

Peiton alla piilee yllätys...

Laitoin jo feisbuukkiin esille viimeisimmän taidepläjäyksen, jonka pikkuämmä lätki liimalla ja Glorialla seinään vajaassa vartissa heti kun pääni käänsin. Se oli kuitenkin vielä aivan ennalta-arvattavaa ja yllätyksetöntä, kun vertaa siihen ylläripylläriin, jonka sattumalta eilen ukkoni kanssa kohtasimme.

Kävi ilmi, että Pakkaus on ilmeisesti nimittänyt itsensä joka paikan taidehöyläksi ja parannellut salavihkaa sellaisiakin paikkoja, joiden kimppuun ei ainakaan itselle aivan heti tulisi mieleen käydä (tod.näk. olemme löytäneet vasta jäävuoren huipun). 

Taideprojekti paljastui, kun eilen Pakkauksen nukkumaan mennessä ukko alkoi oikoa ryttyisiä lakanoita. Ukon hämmästykseksi lakananalus eli patjan pinta vilisi elämää. Luteista ei luojan kiitos ollut kyse, mutta muuta väkeä patjassa poukkoili niin että päät yhteen kolisi: kokonainen kylä äitejä ja tyttäriä sis. Pakkaus ja hänen pikkusiskonsa.

Äimistelimme sitä makkarin menoa siinä vähän aikaa ääneen ja mussutimme tyttärellemme, ettei patja ole mikään piirustuspaikka. Teimme tämän kuitenkin aika innottomasti, kun tykkäsimme kumpainenkin, että piirustus sinällään on hieno vaikkakin väärässä paikassa. Ja mitäs me olemme jupisemaan paskaa viattomasta piirustelusta, kun oma kodinhoitokin on aina päin persettä.

Lisäksi täytyy antaa kaikki kunnia ipanan oveluudelle. Kaikki on tapahtunut äärimmäisen hienotunteisesti ja hiljaa siten, että kynä on salakuljetettu makkariin ja sitten ruvettu piirustushommiin kun äiskä/iskä on illalla makuuhuoneen oven kiinni painanut. 



Kun kysyin myöhemmin  aivan eri yhteydessä Pakkaukselta, mikä hänestä isona tulee, vastasi tytsä (äidin ensin palautettua matamin prinsessatoiveajatteluista maan pinnalle), että  "Musta tulee taideteosmuseon täti!".

Olin lentää yllätyksestä perseelleni. En edes tiennyt, että tyttäreni muisti semmoisia paikkoja olevankaan kuin taidemuseo siitäkin huolimatta, että kävimme siellä Ateneumissa kuukausi sitten. Vähän kyllä epäilen, miten tuo kailottava ja joka paikkaan tuherteleva homssantuu taidemuseossa menestyy, mutta jos se nyt on se unelmaduuni, niin pitäähän sitä pyrkimystä tukea. Eli patja (ja muut huonekalut) vaan esille ja museota rakentamaan!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kokemusten kesä

Olen tässä helle- ja aktiivivaurioitunut siinä määrin, että blogin kirjoittamiseen ei näköjään ole hetkeen ollut voimia. Ensin oli se hemmetin hyppääminen joka-paikassa-koko-ajan pohjoisen lomalla ja sitten tulivat helteet, jotka ovat riemastuttaneet Pakkauksen ja jopa minutkin ulkoilmailemaan aamusta iltaan.

Vanhana tekijänä allekirjoittanut on tietysti muistanut rasvata penskan joka aamu, mutta vanha tekijä itse on nauttinut arskaa ihan raakana ja jälki on sen mukaista: naama on punainen kuin puliukolla. Mutta mitäs pienistä, kukaan mitään näe, kun (uudella) työpaikalla on suurin piirtein yksi ihminen minun lisäkseni paikalla ja kotiväkeähän ei lasketa.

Meidän kesä on mennyt varsin vilkkaissa merkeissä. Suurimman osan aikaa ollaan emännän kanssa ihan kaverit ja homma rullaa kohtuu coolisti, mutta välistä menevät diplomatiasuhteet solmuun. Tällä hetkellä tärkein suhteita rasittava tekijä on Pakkauksen vannoutunut vakaumus siitä, että vanhemmat on luotu tottelemaan häntä (mummon passauskuurin syy, sanon minä!). Kun vanhemmat yllättäen ovatkin aivan eri mieltä aiheesta, alkaa helvetinmoinen mussutus, että "ÄITI SÄÄ ET TOTTELE MUA, SÄÄ OOT TYPERYS!"

Mitäpä tuohon voi sanoa? Minun mielestäni ei juuri muuta kuin että "Miehän en sinua tottele" tai "Älä viitti lässyttää" tai "Nyt se naama kiinni!". Joka tapauksessa suurimman osan aikaa on yhteisymmärrys onneksi leimannut kesänviettoamme. Ja mikäs siinä on leimatessa, kun kerran lomalla oltiin eikä pinnaa paljon puristanut.

Kun tässä kaikenlaista pirun tärkeää on sitten tullut hommailtua, ajattelin laittaa teillekin tiedoksi muutamia tärkeitä ja inspiroivia etappeja kesäloman varrelta. Nyt päätin olla myös niinkin rohkea, että lataan tänne kuvia Pakkauksesta pari kappaletta. Jos sitten jonkun urpon huomaan kuvia luvatta levitelleen, niin lupaan tehdä hänen elämänsä helvetiksi, lähettää päälle kirouksen, usuttaa kimppuun supot ja karhuryhmät ja sitä rataa.

No joka tapauksessa. Tadaa! Olen askarteleva käsityöläisäiti! Jostain (varmaan siitä perkeleen Pikku Kakkosesta) ipana keksi, että hän haluaa seppeleen. Pakkohan sellainen sitten oli väsätä. Huomatkaa emännän innostunut ilme, kun sai hökötyksen päähänsä (luuli taas olevansa prinsessa, mutta prinsessat tuskin mölisevät kita ammollaan ja tukka silmiillä kun joku kuvaa ja kukittaa).
Seppelsaavutus

Toinen tärkeä saavutus oli kalastusharrastuksen aloittaminen. Menimme Kemijoen kesäpaikan rantaan onkimaan. Pakkaus piti kyllä orjallisesti kiinni onkivavasta kanssani ja kaivoi into piukkana matoja rasiasta ja yritti päästä aggressiivisesti niitä myös koukuttamaan, mutta keskittyminen kohon seuraamiseen vaatii vielä harjoitusta.

Jos ei olisi äiskä ollut messissä, niin olisi varmaan karannut koko vapa kuikkaan, kun pikkuämmä tuijotteli taivaita ja visioi olevansa joku-mikä-lie-tuhkimo, joka menee veneilemään prinssin kanssa ja "kato äiti tuolla on lintu/vene/kivi/kukka/mummo". Kun saimme saaliiksemme komean särjen, oli riemastuttavaa katsoa vierestä, kun self-made Cinderella kohkasi tuulipuvussa, että "MUMMO ME SAATIIN PUNASILMÄNEN KALA! SILLÄ ON IHAN PUNAINEN SILMÄ! PUNAINEN SILMÄ!" Todistuskappale ohessa:
Punasilmäinen kala alias herra särki sekä toiset kuolleet kaverit salakka ja ahven.
Kun sitten palasimme Pohjolasta kotiin, olikin aika juhlia 4-vuotissyntymäpäiviä.

Pakkaus pysyi tuskin nahoissaan, kun jo puolilta päivin tulivat ensimmäiset lapsivieraat. Vanhuksia tilaisuudessa syrjittiin sumeilematta ja annettiin kalkkisten vaan kitata keskenään kahvia, kunhan kiitokset lahjoista oli käyty huikkaamassa. Kävijöiden virta jatkui kello viiteen ja turha kai mainitakaan, että siinä mitään Saarioisten makaronilootaa syöty saati sitten jotain itse tehtyä terveellistä. Kunnon ruoan sijasta ipanat ahmivat muffinsseja, keksejä, karkkia, sipsejä, kakkua ja taas muffinsseja. En viitsi edes aloittaa siitä melusta ja mölystä, joka paikalla vallitsi - jokainen, jolla on jonkinlaista kosketusta lapsiin tietää, millaista seurattavaa on sokerihumalaisten sekoileminen. 

Jossain vaiheessa tuli sentään sitten stoppi - siinä kello puoli seitsemän aikaan illalla. 
"Äiti, mä en jaksa tätä enää", ilmoitti päivänsankari. Katsoin, mitä kersa pöydälleeteeni jätti ja kyllä! Raja oli tullut vastaan. 1/4 Karnevaalikeksiä oli lopulta liikaa.

Viimeinen niitti: Karnevaalikeksi jäi kesken...

Kävimmepä sitten juhlien jälkeen kesävieraiden kanssa vielä Helsingissäkin hillumassa, missä suurin menestys oli Sea Life (= "KATO ÄITI HAI! HAI HAI HAI!!!" ja  "KATO ÄITI MUSTEKALA!!" ja "Älä viitti huutaa koko ajan" ja "Ole vähän hiljempaa") ja Lintsin Teekuppipyöritys. Korkeasaaren ehdottomat valtit olivat lauttamatka ja leikkikenttä. Unkarin eläinpuiston jälkeen eivät paljon enää apinat napanneet. Ja Ateneumista tietysti piti päästä heti pois, kun parit muumivitriinit oli lähmitty jäätelöisillä käpälillä paskaisiksi (ehkä nopea poistuminen oli vain hyväksi, ettei jouduttu siivoushommiin).

Loppu lomasta on mennyt kotona ja pihalla. Ukko kasvattaa tomaatteja, Pakkaus tykittää vesipyssyllä tomaatteja ja minua tai jankuttaa niin kauan, että pääsee miljoonatta kertaa Launeen perhepuistoon ja minä luen. Nyt on kesken vanhan kunnon Christie. Taidanpa ottaa sen huomenna mukaan tänne töihinkin, kun ei jaksa enää noita älyttömiä nettisivujakaan surffata. 

Tällaista tänne. Ja niin, Pakkaus on vielä lomilla isänsä kanssa, joten hyviä vinkkivitosia otetaan vastaan. Jos vaikka voisin pukata nuo rasittavat rentoilijat lomalle keskenään ja saisin palautella itseäni työhönpalaamiskriisista ihan issekseni kotona.