Lobotomiaa ja lällyjä lastenohjelmia

Tänään tuli vanhat kunnon paska äiti -ajat mieleen, kun meni kaikki päin persettä heti aamusta alkaen.

Heräsin tokkuraisena ja liian vähän nukkuneena, töihin saavuttuani hyökkäsi heti ensimmäiseksi  yksi vihainen perskärpänen kimppuuni ja päädyin miljoonien asioiden lamaannuttamana kiskomaan kahvia kupuun sitä tahtia, että tärräsin kuin katkolle joutunut känniääliö koko loppupäivän. Väsymys ja kofeiini sammuttivat aivolohkojani toinen toisensa jälkeen ja kotimatkalla olin vapinoissani ajaa kahden riisikupin ja yhden ihmisen päälle.

Kaiken lisäksi ukon piti lähteä illaksi Tampereelle, joten kotiin raahauduttuani jäin yh-äidiksi raivostuttavan vireän ja virkeän vekaran kanssa. Yritin tainnuttaa tenavan tehot teeveellä heti kun Pikkukakkonen alkoi. Sekään ei auttanut. Ainakaan mielialaani. Juontaja oli vihamielisestä ja väsyneestä mielestäni ällöttävän lälly ja teennäinen ja ohjelmat rämpyttivat tappavan raastavia rallatuksia. Kaiken huippu oli Dino-Dan, jonka viisastelevalle ja tekopirteälle naamalle olisin voinut oksentaa saavillisen sappea (kyllä, katsoimme myös Galaxin, vaikka se on varmaan K-7 tai jotain).

Koko tämän ikuisuuden kestäneen kärsimysnäytelmän nimeltä keskiviikko jälkeen minulla on vain yksi kysymys. Missä ovat vanhat kunnon tervehenkiset Grimmin sadut? Ne, joissa veri lentää ja kosto on suloinen? Se ei tällaisina päivinä nimittäin paljon lämmitä, jos Kasper ja Liisa kimittävät onnesta soikeina "Catastrophe!" Sen sijaan minua miellyttäisi kovasti nähdä metsämiehen hakkaavan ison pahan suden hengiltä kirveellään, pala palalta. Siinä olisi munaa siinä.