Logistisia aamuongelmia

Perjantai oli taas parasta pitkään aikaan. Olin suunnitellut herääväni hävyttömän aikaisin (seiskalta), koska minulla oli tolkuttoman järkyttävä päivä edessä. Olin myös suunnitellut kärrääväni penskan hoitoon ihan omin pikku kätösin, koska a) olin päättänyt alkaa liikkua enemmän (=työmatkan jalan), b) auton jarruissa oli jotain vikaa. Vituiksihan se kaikki meni.

Heräsin kyllä seiskalta kuten suunniteltua, mutta painoin kaksi kertaa torkkunappulaa. Tämä onnistui siksi, että toinen nappula koisasi ketarat levällään vierelläni vuoteessa eikä osoittanut minkäänlaista merkkiä normaalista puoli seitsemän aikoihin tapahtuvasta herätyskokouksen kokoonkutsumisesta. Lopulta keräsin luuni lähempänä puolta kahdeksaa. Raivohullu aamuvitutus iski kuin salama aivoihin saman tein ja aloin tehdä yliluonnollisia taikatemppuja päästäkseni menettämäni ajan herraksi.

Heti ensimmäiseksi tajusin taas unohtaneeni naaman pesun päivää - ja kainalon pesun viikkoa aikaisemmin. Hyppäsin siis suihkuun, jossa vietin aikaa 1-2 minuuttia kiemurrellen kuin olisin saanut päälleni veden sijasta pesällisen muurahaisia. Kalsarit löytyivät ensi  etsimisellä, mutta puhtaat sukkahousut olivatkin arvoituksellisempi seikka. Lopulta löysin mukiinmenevät norlynit pyykkikaapista ja vettä vielä tippuen aloin föönata tukkaa (Se joka väittää ettei töpseliin voi panna hiustenkuivaajaa märkänä on vitunmoinen valehtelija. Nimim. 25 vuotta kokemusta ja still alive). Ravistelin mustasta silittämättä siististä mekostani fanipalan keksikökkäreet ja kohensin lookiani helminauhalla (arvokasta) ja huovutetulla kukkarossilla (boheemia).

Samaan aikaan vekara alkoi osoittaa virkoamisen merkkejä. Pukkasin ukkoni keittiöön ja hetken kuluttua alkoikin kuulua joka-aamuista kimeää rääkymistä, joka johtui a) siitä, ettei napero saanut kaataa maitokuppia maahan, b) siitä, ettei iskää saanut vetää turpaan, c) siitä, että puuro/leipä/murot maistuivat paskalta.

Samaan aikaan minä tajusin monta asiaa: ensimmäinen miitinki olisi alkamassa tunnin sisään, minulla ei ollut autoa ja tukkani tulisi muuttumaan aidoksi oikeaksi laamanperseeksi, jos kävelisin koko matkan töihin kosteassa kevätilmassa, vaikka juuri sinä päivänä sen piti näyttää koko päivän upealta.

Hikeä puskien aloin painia kaikkialle tempoilevan tenavan kanssa, jotta saisin hänelle vaatteet päälle ja päässäni raksutti kuumeisesti vain yksi sana, mutta sitäkin useampaan kertaan. Se sana oli "APUA!" Kun lopulta sain kersan kuteisiinsa, loppui uskoni lopullisesti, koska erehdyin katsomaan kelloa. Kimitin hysteerisellä äänellä makuuhuoneeseen kadonneelle siipalleni että "ei tästä tuu mitään, emmie kerkiä, pakko nyt, nyt on pakko, ei tuu mitään, nyt täytyy jättää tuo tyttö sulle, se on jo vaatteissa, vie kuule sie hoitoon..." Mieheni karjaisi takaisin: "Mitä helvettiä!" ja tajusin, että saattaisin saada eropaperit nokan alle, jos nyt jättäisin vekaran kuin jämpsän äijän eteiseen seisoksimaan.

Ei muuta kuin mukelo kainaloon. Kiitin taas kerran onneani, että asumme keskustassa. Toikkaroin taksiasemalle, tungin sisään ja karjaisin osoitteen ennen kuin kuski ennättäisi huomata, että minulla oli mukanani vajaa kaksivuotias ilman asianmukaista istuinta. Hoitopaikkaan ei ollut matkaa kuin viisisataa metriä, mutta koko matkan puristin äimänä ympärilleen vilkuilevaa Pakkausta rintaani vasten. Lapsi hoitoon ja takaisin taksiin. Työmatkalle tuli hintaa 10, 90 Eur, mutta olinpa ajoissa.

Seuraavana päivänä (=tänään) mieheni oli kuolla nauruun, kun asianmukaisen työmatkailuni estänyt jarruvian arvoitus selvisi. Siinä jarrussa mitään vikaa ollut. Se rutina kuulemma johtui lukkiutumattomasta ABS-systeemistä ja siitä, että minä ajan liukkaalla vain liian lujaa.

Pääsen sitten maanantaina taas paremmin töihin. Jos en siis päätä yrittää taas ihan apostolinkyytiä.