keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Tyyli-ikonin kuumaa kevätmuotia

On jälleen aika esitellä kauden kuumimpia trendejä. Eletäänhän jo kesän korvilla ja kevätsiison on varmasti virallisesti jo täällä.

Koska lämpötila nousee, tarkoittaa se tietysti väistämättä sitä, että vaatteet vähenevät. Kukapa sitä nyt toppatakki niskassa jaksaisi kevään kuumuudessa kyhnyttää.Toisaalta ilmassa on vielä ripaus talven hyhmää, joten on hyvä varautua myös viileämmän varalta.

Itse ratkaisin ongelman tietysti itselleni ominaiseen eleganttiin edelläkävijän tapaan. Tyylittelin köökin kimpussa tässä keimailevan keväisessä kokonaisuudessa.

Paita: Your Face, pikkarit: Sloggi, villasukat:äiti.
Olen seurannut toisella silmällä useampaakin tosi-tv-laulukilpailua ja huomannut jokaisella kynnellekykenevällä perseenvatkaajalla olevan kintuissan mikrosortsit. Minun mielestäni kyseinen vaatekappale on vahva ehdokas vuoden turhakkeeksi. Saman asianhan ajavat alushousut ja kun tarkoitus on paljastaa, niin alushousut kyllä paljastavat vielä paremmin ja enemmän kuin minkään valtakunnan mikrosortsit. Varsinkin jos on reikä hanurissa.

Paidaksi valitsin talven viileää tuulta vastaan pitempihihaisen t-paidan. Paita on uhkean uumani vuoksi pitkää mallia, joten sen voi kiskoa lanteiden yli kuten useimmat lempitoppini ja muuntaa asukokonaisuuden siten seksikkääksi cocktail-mekoksi.

Villasukat luovat taas asukokonaisuuteen harkittua huolettomuutta, joka tasapainottaa muutoin juhlavaa lookia. Ne toimivat varmasti myös yhtä hyvin kaupunkimaastossa kuin mikä tahansa Reino tai Aino. Jos lanka vain on tarpeeksi paksua, ei haittaa vaikka astuisi rikkonaisen kaljanpullonkin päälle.

Siispä sirkeää kevättä -  ja vähentäkäähän vaatetta!




8 kommenttia:

  1. Ai jumankekka.

    Tän tyylipostauksen perusteella tuli vaan mieleen kesä...kylmä huurteinen...SUN kanssa bissellä jossain kaupungin kuumimmalla (ei siis ehkä trendikkäimmällä tai hipahtavimmalla vaan todella sillä HELTEISIMMÄLLÄ) teranzalla just sillon kun PMS:t repii mun sielua ja päätä rikki ja tarttee boostia laiffiin :-D Sä markkinoit mun sanavarastoon sellaisia uusia termikkeitä, että enhän mä voi kuin ällistellä ja naureskella. Juuri yhdelle ärsytyskynnyksen ylittäjälle löytyi sana: perseenvatkaaja. Kiitos :-D

    Hauskaa keksiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Oi mikä ihana visio, tehdäänpä tuolleen joku päivä ja pinkaistaan pikkareissa pilsnerille.:-) Ja hienoa, että löytyi uusi sana. Miekin aina iloitsen kun sellaisen kohtaan.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys ja kiitokset blogistasi. Kerrontaasi on hauskaa ja paikoin mehukkaan inhorealistista. Viihdyn tekstisi parissa. :)
    Jaoin sinulle omassa blogissani One lovely blog -palkinnon, johon liittyy haaste kertoa itsestäsi 5 satunnaista asiaa ja jakaa sitten palkinto eteen päin viidelle blogille. Palkintoon liittyvän kuvan pääset kopioimaan täältä: http://www.somoteit.blogspot.com/2012/04/one-lovely-blog.html

    Seuraavia kirjoituksiasi odotelleen

    Jane

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos kiitos Jane sekä kivasta palautteesta että palkinnosta! Mukavaa, että viihdyt, toivottavasti jatkossakin.

    VastaaPoista
  5. Hyvää muotia halvalla. Jos sallit neuvon niin voisit vielä lisätä asusteen täydentämään kokonaisuutta. Pyydä Äitiä nyörittämään villalangasta vyö niin olet niin perfekt kuin olla ja voi.

    VastaaPoista
  6. Oi miten upea vinkki. Käykö mikä tahansa villalanka vai olisiko ehdotuksia? Itse aattelin et keltainen tai oksennuksen vihreä voisi olla aika cool?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän klassiseen tyyliin sovi parhaiten sukkien värinen vyö!

      Poista
    2. niin, olet oikeassa. olenhan tyylillisesti lähellä grace kellymäistä klassismia.

      Poista