Nyt kun olen turtunut ja tottunut noihin uhmaikäisen ulinoihin, olen huomannut, että yhä useammin penska käyttää epäilemättä täysin harkitusti ja taisteluväsymystä aiheuttaakseen ihka aitoa tekoitkua. Se ei ole sitä mölinää ja märinää, kun jotain ei saada periksi eikä varsinkaan sitä raivopäistä mylvintää (jonka kylkiäisenä ipana valahtaa lattialle karjumaan).
Ei, näissä tapauksissa Pakkaus saa sentään aikaan aitoja kyyneliä ja punoitusta.
Mutta tämä tekoitku. Voi jeesuksen pyssyt!
Se tulee ilmoittamatta ja ilman syytä. Ja on täyttä teatteria. Kuten esim. eilen.
Pakkaus tuhnasi Lumikki-palapelinsä kanssa ja minä luin kirjaa. Yhtäkkiä tynkä kesken hymisevän rinsessajutun ponkaisi seisomaan ja tuli eteeni naama väärässä. Siis sillä tavalla väärässä, että pystyin NÄKEMÄÄN, ettei se turpa oikeasti väärässä ollut. Kasvojen lihaksia vain jumpattiin onnettoman ihmisen lookia muistuttavaan asentoon. Ja sitten tuli se teatteriosuus.
Minä: No miksi sulla on tommonen ilme? Onks jokin huonosti ?
(Kyllä, ehdottomasti teeskenneltyä paskaa minun taholtani, mutta mentiin nyt empatian ehdoilla.)
Pakkaus (kimeästi): Nokun nokun nokun....!!!
Minä (muka huolissaan): Mitä? Sattuiku jotain?
(Ei TIETENKÄÄN sattunut, minä näin! Mutta empatian ja teatterin ehdoilla mentiin.)
Pakkaus: Nokunokunokun....
(aivot raksuttivat ja - btw - naama unohti siinä sivussa näyttää onnettomalta)
...No kun se Eppu-kirja katosi!!!! Yyyy!!!
Minä: "Täh?"
Pakkaus: "EPPU-KIRJAAAA!!!! Yyyyy!!!!
Minä: "Mut sehän on alakerrassa niinku aina. Se mihkään oo kadonnu."
Kului muutama sekunti, jonka aikana pikkuämmä harkitsi asiaa selittämätön ilme kasvoillaan. Lopulta ylivoimainen logiikkani upposi. Ei
ollut sitten kovin kamala hätä, kun ei tarvinnut edes sitä kirjaa lähteä alhaalta hakemaan.
Seuraavassa hetkessä mukula sitten kiehnäsi viereen ja alkoi kutittaa minua - ja nauraa rätkättää siihen päälle. Kun viittä sekuntia aiemmin oli koko maailma ollut (muka) musta.
Onko tämä nyt sitä tunteiden ilmaisun opettelua? Muistuttaa epäilyttävästi teatterikoulua. Ja kouluun joutuu näköjään osallistumaan äitikin.
ps. Älkää kirjoittako postauksia kännykällä. Ihan perseestä. Ja etenkin tuo ennakoiva tekstinsylttö. ...ja nyt se on sylttö. Olkoon. Saatana.
Sitä muuten harrastaa moni aikuinenkin! :D
VastaaPoistaJos ei harrasta, niin kandee ainakin opetella...lienee tehokasta vähemmän paatuneille uhreille
VastaaPoistaKommentoinpa tähän ja edelliseenkin postaukseesi, että sama juttu täälläkin! Siis ensi viikolla kahden päivän työreissu Helsingissä ja tiedän jo valmiiksi, että viimeistään kotimatkalla (todennäköisesti jo aikaisemmin) iskee muka joku kauhea ikävä ja tunnin lentomatka pääkaupunkiseudulta kotiin tuntuu kestävän aivan liian kauan. Pah!
VastaaPoistaMe saatiin jopa päiväkodin vasu-keskustelussa hoitajalta kommenttia lapsen turhanpäiväisistä (teko)itkuista. No hei, tehkää asialle jotain, jos se kerta teitä(kin) häiritsee, tehän niitä kasvatuksen ammattilaisia olette! Pah toisen kerran!
Kiitos Nannukka vertaistuesta. Mie lähden kuules ensi viikolla Espanjaan pitkäksi viikonlopuksi. Saas nähdä kuinka ämmän käy, mutta olen luottavainen, koska seurassa on hyvä ystävä ja hyvää viiniä.:-) Meille on vasussa kans jo kerrottu, että Pakkauksen tunteenpurkaukset ovat hieman "teatraalisen oloisia". Ai ihanko tosi? Olen aivan samaa mieltä, poistaisin vain tuon sanan "hieman".
VastaaPoista