Jännittävä työpäivä - ja ne vähemmän jännittävät

Olen nyt kohta kuukauden ravannut täällä kaukomailla (70 km Lahdesta) töissä ja tekisi kyllä perkele mieli kysyä "Miksi oi miksi"? Työkaverit eivät vieläkään ole kunnolla valuneet työpaikalle tai jos ovat, he painivat kesän aikana tulleiden postien kanssa niin, että minä saan edelleen jököttää työhuoneessani yksin.

Niinpä olen kehittänyt työpäivästrategian, jolla täyttää tyhjät päivät.

Ensin selailen Hesarin, Iltiksen ja Ylen sivuja. Kun ne on selattu, siirryn ottamaan selvää erilaisista tärkeistä asioista, jotka minua milloinkin askarruttavat. Tällaisia asioita ovat mm. horoskoopit, sarjamurhaajien psykologiset profiilit, oma psykologinen profiili (= en tod.näk. ole sarjamurhaaja), erilaiset muurahaislajit (Vitun maamuurahaiset, kuolkaa!), Tuksun yhdyskuntapalvelu ja se, miksi Tauski on julkkis. Olen myös laskenut, kuinka paljon saisin eläkettä, jos jäisin työttömäksi nyt, 5 vuoden päästä tai 10 vuoden päästä (= kannattaa pysyä töissä), muuttanut verokorttia, tarkistanut tilitietoja ainakin kerran päivässä ja tsekannut, että kilpirauhaslääkettä on varmasti vielä saamatta.

Voitte siis kuvitella, että kun tätä on jatkunut kokonaisen kuukauden, sain megalomaaniset sävärit eilisen äksönistä, joka katkaisi puuduttavat Wikipedia- ja muut opinnot kertalaakista.

Istuin jälleen kerran perse hiessä penkissäni, kun huomasin jalkakäytävällä epävarmasti raahustavan ukkoraiskan rollaattoreineen. Seurasin tyypin koikkelehtimista suurella mielenkiinnolla, koska olin eksynyt hankkimaan tietoa erilaisista pistiäislajeista ja se papparainen nyt kuitenkin oli viihdyttävämpää seurattavaa kuin joku ampiaisten biologia. Juuri kun ukkeli oli pääsemässä minulta näkymättömiin, hän kaatui. Näytti siltä, että äijä astui toisen jalkansa päälle ja kellahti siitä sitten rollaattoreineen nurin. 

Ensin pelästyin, mutta kun huomasin isännän ylösnousemusyritykset, aloin epäillä, että epävarma askellus ei ollutkaan pelkästään sairautta, vaan  saattoi johtua liian runsaasta hellepäivän nesteytyksestä. Hetken aikaa katsoin, kun pappa parka yritti kammeta itseään ylös. Ensin yhdellä kädellä, sitten kahdella kädella ja lopulta päätään ja yläruumistaan voimallisesti heilauttaen. Yritykset olivat erittäin tuloksettomia ja täytyy tunnustaa, että tirskahdin pari kertaa erittäin sopimattomasti sitä souvia seuratessani. Samaan aikaan totesin kuitenkin, että ukkeli ei kyllä ilman apua ylös pääsisi, joten päätin löydä kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli ruveta sisar hento valkoiseksi ja ilmastoida samalla persparkaani. Kaverikseni hälytin työkaverin, joka yhtä lailla pitkästyi päätteen edessä. 

Sankarillisesti siis koikkelehdimme puskien lävitse paapan viereen, joka ilmiselvästi oli jo luovuttanut ja levytti kaatuneen rollaattorinsa kanssa pyörätien viereisellä nurmikolla silmät kiinni kuin olisi varta vasten siihen arskaa tullut ottamaan. Kysyimme, tarvitsisiko lepäilijä apua. Vastaukseksi saimme Kuningas Alkoholin voimakkaan aromin ja silmien siristelyä.

Tulkitsimme siristelyn myöntävänksi vastaukseksi ja aloimme kiilata ukkoa ylös, toinen toisesta kainalosta. Viinan lemu oli entistä kovempi. Kun sitten saimme pystytettyä Viinamäen miehen tolpilleen, nojasin koko painollani ainakin puoli minuuttia hänen selkäänsä vasten, koska miesparalle ei ollut ilmeisesti aivan selvää, missä asennossa hän oli ja mitä seuraavaksi olisi tehtävä. Samalla kun puskin paappaa pystyyn, jankutin yhä kovenevalla äänellä ohjeita ottaa rollaattorin sarvista kiinni ja astua kojeen keskelle.

Hyyyyyyviin hitaasti viesti meni perille ja saimme kuin saimmekin seikkailijan takaisin kulkupelin kahvoihin. Lopulta sitten tungimme etukoriin vielä ostokset eli sihvelin ja harjan. Koska tyyppi ei vaikuttanut aivan rantojen mieheltä, tuumin kaverille, että oli tainnut ukko saada emännältä kehotuksen käydä hakemassa siivousvermeitä ja matkalla oli iskenyt ISO JANO. 

Koko episodista jäi hyvä mieli (= me auttajat) ja aikaakin kului, kun ensin oli itse toimintaa, minkä jälkeen pystyi vielä työkaverin kanssa ihmettelemään ja päivittelemään asiaa pitkän kaavan mukaan.

Nyt on ollut taas kamalan tylsää. Muutama puolivillainen sähköposti ei auta mitään, eikä mieleeni ole tullut mitään todella jännää Internet-tutkimuksiakaan varten. Tekisi melkein mieli ripotella pyörätien varsi täyteen kalja- ja viinapulloja. Jos vaikka noita avun tarpeessa olijoita alkaisi parveilla ikkunan alla enemmänkin.
.