Lauantaitanssit

1970-luvulla syntyneet tai sitä vanhemmat muistavat varmaan vielä Heikki Hietamiehen isännöimät legendaariset Lauantaitanssit. Viime lauantaina minä ja Pakkaus uudistimme brändiä ja loimme - tadaa! - ihan omat, 2000-luvun lauantaitanssit. Veikkaan, että jos Hessu olisi sen näytelmän  nähnyt, olisi hän saattanut nielaista mikrofoninsa. Ja jos joku olisi ne tanssit telkussa esittänyt, olisi UKK nakannut minulta myllykirjeellä tajun kankaalle.

Olin juuri roudannut itseni ja Pakkauksen saunasta ja tempaissut saunakaljan korkin auki. Kello näytti jotain puoli seiskaa eli oli aika, jolloin on yleensä keksittävä jotain yhteistä tekemistä. En ollut kovin innokas keksimään yhtään mitään, sillä olin juuri yrittänyt saada kolme varttia itseäni lämpimäksi palelluttuani ulkona perusteellisesti (= perhanan pulkkaretket).

Häpeämättömästi leikittelin siis ajatuksella antaa lapsen tuijotella loppuillan Teletappeja. Ajatus kuitenkin kariutui hyvin nopeasti, sillä Pakkaus ehti kaivaa esiin ksylofoninsa. Ja hyvä niin!
Meistä nimittäin kuoriutui sellainen musiikillis-tanssillinen Team Ahma, että alta pois.

Yritin kyllä alkuun vaivihkaa työntäytyä sohvan syliin, mutta bändikaverini oli armoton.
Hän hakkasi ksylofonia puisella marakassilla ja karjui huumaavan metelin ylitse:
"Äiti TANSSII!!!"

Parin epäonnistuneen makuuasentoon yrittämisen jälkeen ymmärsin oman parhaani ja lähdin leikkiin mukaan. Aloin hetkuttaa badia niin, että meinasivat persläskit karata kattoon.
Olin ilmeisesti sen verran eksoottinen ilmestys mieheni liian suuressa kylpytakissa ja päähäni kiedotussa pyyheturbaanissa, että ipanakin repesi röhönauruun. Samalla hän kuitenkin kannusti ponnistelujani parhaansa mukaan:
"HYVÄ ÄITI! HAHAHA! ÄITI HYVÄ! HIHIHI. TANSSII TANSSII!", hekotti Pakkaus.

Jatkoimme ohjelmaa jonkin aikaa ja minä humppasin kuin hourupää aina, kun muhiikki soi. Jos se ei soinut, piti minun seisahtua kuin suolapatsas ja aiheuttaa uusia naurukohtauksia maan rajassa ponnistelevalle pelimannille.

Lopulta meno yltyi erityisen avantgardistiseksi. Saunan jälkivaikutus alkoi tuntua ja raskaat kylpykamppeet tuntuivat painavan kuin keskiaikaisen ritarin haarniska. Sillä varustelulla ja jorauksella olisi tullut satavarmasti hiki päähän itse Orleansin neitsyen ja John Travoltan ristisiitoksellekin saati sitten minunlaiselleni laiskaperseelle. Kun en sitten kerta kaikkiaan enää kestänyt, tempaisin kylpytakin ja pyyhkeen sohvalle ja jatkoin perseenvatkausta sellaisena kuin Luoja on minut luonut.

Tynkä oli tukehtua nauruunsa ja musisoi entistä meluisammin.

Onneksi olivat sentään säleverhot kiinni. Sillä niin luonnollista kuin alastomuus kuin ehkä onkin, en haluaisi uusien naapureiden yllättävän minua  paljain persein tanssimassa ksylofonin tahtiin. Ainakaan näin vajaan puolen vuoden jälkeen.