Pelottava perintö

Kyllähän minä tätä jo epäilin, mutta nyt se on varmistunut: alttius siivousmaniaan kulkee geeneissä. Kuten niin moni muukin periytyvä vaiva, on äitiäni kiusaava ja mummoani vakavasti vaivannut puhtaanapitopakkoneuroosi muhinut dna:ssani salaa ja siirtynyt aktiivisena versiona suoraan jälkeläiseeni.

Sydänverelläni minä vannon ja vakuutan, että olen tehnyt parhaani pitääkseni mopit ja rätit piilossa. Mikään ei vain auta. Vain mulkaisu mikrokuituliinaan ja tyttäreni suorastaan leimahtaa innosta.

Mistä minä sitten tämän tiedän, jos kerran piilottelen pölyrättejä ja pesuaineita parhaani mukaan? No minäpä kerron.

Olimme eilen Pakkauksen kanssa vessassa. Tyttö oli juuri töräyttänyt tajunnanräjäyttävät tortut pyttyyn ja huutanut hovipyyhkijänsä paikalle. Koska vessapaperi oli loppu, vetaisin vahingossa auki väärän vetolaatikon.

Ipana kurottautui kohti nenä väristen ja silmät leimuten kuin uhria väijyvä vampyyri.

"Mitä siellä on?!", kimitti kersa ääni kiihtymyksestä väristen.
"Siellä on siivousvälineitä, joita me h-y-v-i-n harvoin käytämme", minä kommentoin hätäisesti ja työnnälsin erhelaatikon varpaillani kipakasti kiinni.
"Siivousväli-Eitä! Joo!", rupesi vintiö vinkumaan siinä pytyllä housut kintuissa.

Sitten seurasi osoitus siitä, että joku paholaisen kätyri (äitini?) tai itse geenit opettavat piltille salaa sellaisten sanojen merkityksiä, joita minä en totta vieköön ole opettanut:
"Siivousväli-Eitä! Äiti äiti! Siivotaan lattia! Harjataan lattia! Siivousväli...."
"Me ei nyt harjata MITÄÄN", minä kiekaisin hätääntyneenä ja kampesin penskan pytyltä lattialle.
"Nyt pyllistät. Äiti pyyhkii."

Tämmöinen hämäysyritys tietenkään mitään auttanut. Heti kun pikkuämmä oli kiskonut housut jalkaansa, sain esimerkin siitä, kuinka ikävän ansiokkaasti tuon ikäinen ihminen osaa jo yhdistellä asioita mielessään. Tyttö alkoi kaula pitkällä kurkotella kohti vessan nurkkaan homehtunutta wc-ankkapulloa.
"Äiti äiti! Täällä on ankkapullo! Ankkapullo. Pesuaine!", höpötti siivousdemonin sisäänsä saanut lapsirukka.
"Joo joo. On pesuaine. Mut ei me nyt pestä sillä mitään", minä suhautuin ja lisäsin vielä perään hyvin painavasti: "Hyi. Se on myrkkyä."
Yritin kiskoa kersaa huussista ulos, mutta tämäpä pisti hanttiin.
"Isi on ostanut ankkapullon! Harjataan lattia!", intti ipana.
"ÄITI sen on ostanu", pistin minä väliin loukkaantuneesti (aivan kuin sillä mitään väliä olisi).

Tästä se lähtee. Vain kaksikymmentä vuotta rakasta rauhanaikaa. Kohta asun taas huushollissa, jossa joku hullu häärää lattiarätin ja ämpärin kanssa päivät pääksytysten. Ja se on sitten todellakin lattiarätti. Jos jotain olen näiden hourupäiden harhoista oppinut, niin sen, että heidän mukaansa mopilla ei mitään todella puhdasta saa aikaan. Rätti sen olla pitää, jotta saa pimeimmän nurkankin nylkytettyä peilinkirkkaaksi.

Älkääkä jumalauta nyt yrittäkö lohduttaa sillä, että saan pian pienen siivouskoneen kotiini, ja että minä se vaan saan sitten piereskellä seesteisesti sohvalla. Pakkauksella on juuri semmoinen luonteenlaatu, että se yhdistettynä siivoussairauteen tarkoittaa samanlaista sotilaskuria kuin mummolassani aikanaan. Siellä saatana siivosi jokikinen, joka päänsä pirtin katon alle erehtyi pistämään.

ps. Arvatkaa mitä mukelo huusi, kun meni seuraavan kerran vessaan? "Äiti, täällä se ON! PESUAINE!"
Voi vittu.