Päätti pikkuämmä sitten pistää huusholliamme vähän vielä huolettomampaan kuosiin, kun johan täällä järjestys on päässytkin kukkimaan ihan iljettävässä määrin. Tein ihmeteon nimeltä Imurointi viime viikonloppuna. Kotiamme tuntemattomalle sitä voi tosin olla vaikea uskoa, kun kämppä näyttää siltä kuin täällä olisi räjähtänyt jokin lelu-, kirja-, astia- ja ruokakaupan tuotteista kokoon räävitty rypälepommi.
Kaikki alkoi klassiseen malliin taas siitä, että käänsin selkäni muutamaksi salakavalaksi sekunniksi. Enempää ei kestänyt kersalta tajuta, että "Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito eikä sekään ole kovin tärkeää" (tosin epäilen että loppuun asti tuota filosofiaa ipana ei ehtinyt edetä).
Kun minä siis olin heittämässä paria jogurttipurkkia roskiin (!!), oli penska iskenyt silmänsä pystyynkuolleeseen Jukkapalmuumme. Rankaraukka on seissyt muutosta asti tv-tason päällä, kun ei ole äiskällä vihertänyt peukalo edes sen verran, että olisi kiikuttanut kasvikalmon roskiin.
Kuulin kyllä jotain epämääräistä höpötystä tyyliin "Annetaan sille vettä!"
Koska vettä ipana ei onneksi ollut mistään voinut kauhoa (olinhan itse hanojen hallintakeskuksessa), en pahemmin huolestunut. Ajattelin vain, että siellä juotetaan taas jollekin pehmokatille tai nallenpallerolle päätä täyteen.
Hetken päästä ähkin takaisin olkkarin puolelle ja tapasin hovipuutarhuriksi muuntautuneen tyttäreni täydessä toimintatohinassa. Tyyppi oli kauhonut jo kauan sitten umpikuivaksi kulahtanutta multaa kourakaupalla minnepä muualle kuin (kangas)sohvamme selkänojalle ja istuimille. Totta helvetissä sitä roskaa, paskaa ja rähmää oli myös lattiat ja natiaisella naama ja nakit täynnä.
Aloin tietenkin ujeltaa aivan vitun kovaa kuin jumiin jämähtäneet kirkkourut. Pakkaus puolestaan ei ollut moksiskaan, imeskeli vain tyynesti mehukasta multaa sormistaan kuin mestarikokki ainakin. Törmäsin siitä sitten mukelon kanssa kylppäriin pesuhommiin, minkä jälkeen sain riehua perse pystyssä ja perinteisessä berserkkiraivossa rikkaimurin ja rätin kanssa tovin jos toisenkin.
Tänään ei sitten jumalauta ole luvassa mitään ksylofonitansseja eikä mitään muitakaan mukavia äiti-lapsi-harrasteita. Pukatkoon Pakkaus junajonoa puuradalla vaikka punkkaamisaikaan asti.
Minä kyllä sukellan marttyyrinkruunu kulmillani johonkin hömppäpaskaromskuun.
Eli annan penskan keksiä jotain uutta kivaa ihan issekseen. Heureka, näinhän se noidankehä syntyy!
ps. Arvatkaas sainko sen saatanan palmunpaskan ulos asti? No en tietenkään. Mutta minä vaihteeksi KASTELIN sen (ja raavin kuolleen tukan päästä pois). Toivossa on hyvä elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti