Paska reissu mutta tulipa tehtyä

Olipa taas harvinaisen virkistävä perjantaikeikka tarhasta kotio. Pakkaus oli jo haettaessa pahalla päällä kuin perkele, ja koko homma kusi heti kättelyssä, kun tälläsin tyttöä takapenkille.

”Eiiiiii. Eiiiii. Eiiiii tuoliin! Pakkaus haluaa kauppaan!”, möykkäsi tynkä takapenkiltä ennen kuin ehdin perseeni kuskin paikalle tällätä.

”Ei nyt mennä kauppaan”, minä kommentoin ääni (vielä) täynnä äidillistä myötätuntoa ja kärsivällisyyttä. 

”Kaapit on täynnä ruokaa. Nyt mennään hakeen isi ja sit mennään kotiin.”

”Eiii. Eiii. Eiii! Ei kotiin!”, kiljui takapenkin tyranni.

Koska en kommentoinut kummemmin, päätti ipana, että väsytystaktiikka se on paras taktiikka (Ei sinänsä huonosti hoksattu alle kolmevuotiaalta; minulla kun on aina univelkaa jo omasta takaa. Väsytykseen ei siis paljon vaadita).

Alkoi vaatimusten vuolas virta.

”Ääää! Ei muhiikkia! Ei muhiikkia!”

Minä pistin radiota pienemmälle, vaikka olin totta vieköön kaiuttimista kiljuvan Maroon 5:n tarpeessa. Tällä strategialla ei pitkälle pötkitty. Piltti korvasi puuttuvat desibelit ihan itse ja alkoi ulista aivan toisesta asiasta.

”Äää! Eieieiei! Hanskat HUONOSTI! Äiti ottaa hanskat pois! Hanskat pois! Hanskat pois! Pois! Pois! Pois!”

Sitä möykkää ei olisi kuunnellut Erkkikään. Kiskoin siis liikennevaloissa penskalta kintaat kuikkaan.

Huomionarvoista tässä yhteydessä on, että tarhan tädit olivat onnistuneet pujottamaan rukkaset tytön käsiin niin, että tuntui kuin olisi repinyt sitä kuuluisaa täitä tervasta. En tiedä, millä konstilla tämänkaltainen kintaanistutus onnistuu, koska jumppasin hanskat helvettiin ilman, että kurkkasin olkani ylitse kertaakaan, mutta täytyypä kysäistä ammattilaisilta (yhteishyvän nimissä voin samalla vinkata heille, miten lapselta riisutaan vaatteet  siten, että istut itse metrin edempänä  ja vielä selin riisuttavaan).

Arvatkaa vain, auttoiko hanskanpoisto. No ei tietenkään. Uusi märinän aihe oli jo valmiiksi mietittynä.

”Ääääää! Hattu huonosti! Hattu huonosti! Äiti ottaa POIS!”

Tässä vaiheessa huomautin mielestäni täysin perustellusti ja järkevästi tyttärelleni, että me olimme autossa, äiti ajoi autoa, eikä ollut mitenkään mahdollista kurottaa lakkia pois päästä (ensi viikolla tämäkin varmasti onnistuu).

Ei auttanut. Jos sitä ei lasketa, että teema vaihtui.

”Eiiiiii! Ei kotiin! Pakkaus haluaa kauppaan! Kauppaan! Mennään kauppaan!”

Vuolaita kyyneliä valui himoshoppaajan silmistä (myönnän, että käännyin katsomaan, oli sentäs sen verran kova kakofonia) ja räkä sen kuin roiskui. Räkänokka aiheuttikin sitten seuraavan purkauksen heti perään.

”Äääää! Pakkauksella on LÄKÄ! LÄKÄ! Äiti ottaa pois!”

Jälleen yritin palauttaa penskaa maan pinnalle huomauttamalla, että olimme autossa, äiti ajoi autoa, ja että rään pyyhkiminen siinä tilanteessa oli mahdotonta (ensi viikolla onnistuu varmaan sekin). Tuikkasin tenavalle keskikonsolista löytämäni ABC:n paperinenäliinan. Ipana nakkasi paperitollon tylysti kohti takaraivoani. Ja meteli sen kuin yltyi.

”Ääää! Yyyyyy! Äää! Ei mennä kotiin! Mennään kauppaan! Mennään tarhaan! Missä on isi? Äiti EI aja autoa. Isi ajaa autoa! Pakkaus katsoo teletappia! Lakki pois! Läkä pois! Jalka huonosti! Äää-äää-äää!”

Myöntää täytyy. Tein sen taas. Alle varttitunnin matkalla paloi pinna, taulu, hihat, päreet ja kaikki muukin ja karjaisin kersalle niin kovaa kuin ääntä lähti:

”NYT JUMALAUTA HILJAA SIELLÄ! ÄITI EI JAKSA KUUNNELLA TUOTA PASKAA!”

Takapenkki hiljeni hetkeksi. Sitten kuului vaimeammin, mutta yhä asenteella:

”Äiti  - (nikotus) - Paskaa!”

Jesh. Äiti on paskaa. Tästä se lähtee. Viikonloppu. Ottakaahan rennosti. Tai jos ette ota, niin älkää ääntänne käheäksi huutako.