Nappikammoa ja "ruokaa" romahdukseen

Tänään romahdin jälleen, onhan sentään viikko edellisestä tapauksesta kulunut.

Päivän ensimmäisen vartin perusteella ei olisi uskonut, miten kammottavasti aamu epäonnistuisi. Nukuimme Pakkauksen kanssa liian pitkään kuten tavallista ja kun viimein pääsimme ylös, olimme molemmat harvinaisen hienolla tuulella. Juttelimme kuin ihmiset ikään ja jopa halailimme aivan kuin kello kävisi jo kahta iltapäivällä.

Tämmöiselle epänormaalille hoopoilulle tuli sentään loppu sitten, kun siirryimme pukeutumiseen.
Pikkuämmä on ruvennut sietämättömän valikoivaksi vaatteidensa suhteen ja koska minä olen sitä mieltä, että 3,5 vuotias saa pääasiassa pistää päälleen sitä, mitä äiti määrää, on konflikti vääjäämätön.

Yksi peruspilari Pakkauksen tyylitajussa on se, että napit ovat syvältä, perkeleestä, rumia ja pelottavia. Tämän vuoksi mitään nappeja ei katsota hyvällä, ei edes pientä niskanappia. Minä sen sijaan sinnikkäästi pistän aika ajoin nappivaatteita ipanan päälle huudosta huolimatta. Nappivaatteet kun ovat usein Pakkauksen ja minun yhdessä valitsemia eikä minusta ole mitään mieltä jättää vaatteita pukematta jonkun kolmevuotiaan oikkujen takia.

Tänä aamuna vetaisin leidin päälle nappipaidan, jossa on kokonaiset kolme nappia koristeena. Aurinkoisen alun jälkeen alkoi semmoinen rähinä ja pauke, että sitä olisi piinkova syyrialainen kapinallinenkin säikähtänyt. Pikkuämmä huusi, karjui ja ulisi naama punaisena  ja koska tyyppi on kehittänyt todella vaikuttavat äänijänteet,  en kerta kaikkiaan kestänyt sitä huutoa. Niinpä tein minulle epätyypillisen tempauksen ja peräännyin. Kiskaisin nappipaidan penskalta pois vihaisena kuin ampiainen. Tämäkös pisti vituttamaan. Olin hävinnyt polvenkorkuiselle palosireenille.

Siinä kun kivasti oli päästy alkuun, eivät enää sitten housutkaan kelvanneet. Tässä asiassa en enää joustanut, joten talutin nirppanokan sukkahousuissa tarhaan ulinoineen päivineen.

Töissä olin koko päivän väsynyt, väsynyt ja väsynyt, sillä mahani oli sekaisin ja olin tietysti yöllä herännyt taas muutamankin kerran ties minkä takia. Myöskään nämä paskamaiset huutokonsertit aamulla eivät mitenkään piristä ihmismieltä, vaikka tiedänkin itse olevani ainakin puoliksi syypää.

Kotiin tullessa kehotin siis miestäni käymään herkkukaupassa samalla, samalla kun hakisi rinsessan hoidosta.

Isäntäpä olikin sitten kirmannut Lidlin kautta ja sieltäkös oli löytynyt vaikka ja mitä. Olenkin tänään lohduttautunut seuraavasti:

1/2 dl tummaa siirappia suoraan pullon suusta (ensilääkkeeksi ennen kuin ukko saapui kaupasta)
1/2 Tiramisutorttu (todella maukas!)
1 suklaamuffinssi (kivan lähmäinen suklaakeskusta)
1 maapähkinäsuklaapatukka (parempi kuin Snickers!)
5-10 Marianne-karkkia

Suolapalaksi tein uunissa lämpimiä juustovoileipiä. Nam nam.

Ja voin suositella! Toimii hienosti arjen ahdistukseen, vaikkei ehkä kylläkään paranna fyysistä olemusta tai oloa. Pötsissä tekee nimittäin hiukka herkkää eikä kaloreitakaan kandee kauheasti laskeskella. Mutta ajoittaiseen vitutukseen ja väsymykseen tämä setti toimi oikein hyvin.

ps. Jos siirappi on loppu, voit narskutella myös ihan tavan palasokeria menemään; vaikutus on ihan sama
pps. Toinen pari kadonneista hanskoista löytyi. Kylpyammeesta. Mitä minä sanoin.