Kadonneet käsineet tai "Älä kokeile tätä kotona!"

Varoitan heti alkuun, että nyt seuraa toimintakuvaus, jota ei missään tapauksessa pidä kokeilla kotona! Tai ei ainakaan, jollei ole vihkiytynyt jonkin Ariel- tai Omo-salaseuran toimintaan ja ole jokin perverssi puhdas pyykki -fetisisti.

Sain viikonloppuna kummallisen kohtalokkaan koko illan kestäneen mielenhäiriön ja aloin pyykätä. Pakkaus ja ukkoni olivat siirtyneet minusta kuudenkymmenen kilometrin päähän mummolaan, jolloin joku minulle vihamielinen demoni istutti päähäni tarpeen päästä eroon kylppärissä vellovasta pyykkivuoresta (miksi oi miksi?).  Tai ehkä kevätaurinko porautui aivoihini liian voimallisesti. Tai ehkä yritin todistella itselleni jotain, mistä minulla ei ole aavistustakaan. Aivan sama, mutta lopputulos ei mairitellut ketään, vähiten minua.

Pyykinpesu on toiminto, joka noin yleisesti ottaen kuuluu ennemminkin miehelleni kuin minulle. Pyykinpesu on minun luonnolleni liian hidasta, analyyttistä ajattelua (= jaksa saatana todellakaan katsoa, onko pesusetissä menossa hienoin valkoinen silkki paskaisen mustan puuvillan kanssa samaan syssyyn) ja organisointikykyä vaativaa (se viikkaus, aaarrrrghh!).

Ei - minun siivousalaani kuuluu vessojen ja lattioiden tehokas ja vihamielis-raivopäinen pesu sekä yliyököttävä, sitäkin raivopäisempi imurointi. Kaikesta paskaisuudesta ja paskamaisuudesta huolimatta raadan yleensä paljon mieluummin mainittujen toimintojen parissa kuin pyykkäämisessä. Se vaatteiden määrä uuvuttaa minut jo siinä vaiheessa, kun lataan niitä koneeseen, puhumattakaan puhtaiden rättien vuorista, jotka kasaantuvat, kasaantuvat ja kasaantuvat.

Mikä pirullisinta, katoaa pyykkäyksen yhteydessä joka kerta - JOKA kerta - jotain olennaisen tärkeää. Niin tälläkin kertaa.

Menin siis ja päätin vähän pyykkäillä (perkele!). Ladoin koneeseen Pakkauksen likaisia vaatteita ulkovaatteista lähtien ja heitin perään myös kaikki käsineet. Goretex-käsineitä emännällä on kahdet parit ja muistan vallan hyvin, kuinka heittelin huolettomasti molemmat parit samaan koneelliseen. "Saapa siitä tytsä sitten puhtaat käsineet päiväkotiin", muistan itsetyytyväisesti hymisseeni ja näin jo sieluni silmin tarhantätien arvostavat ja yllättyneet ilmeet, kun huomaisivat, että meidänkin kersan tumppuja näytetään pesuvedelle edes kerran vuodessa.

No, pyykkikasoja tuli ja meni, yksi joutui parisänkyyn, toinen kylppärin tasolle, kolmas saunan lauteille. Kodin hengetär -huumassani en osannut panna merkille jotain vallan merkillistä. Eli sitä, että ne kirotut käsineet olivat kadonneet kuin pieru Saharaan.

 Sunnuntai-iltana sitten hoksasin, etten löytänyt kumpaakaan hanskaparia, mutta en heti huolestunut. Projekti kun oli edelleen hiukka kesken ja puhtaita pyykkikasoja lojui edelleen siellä sun täällä - siitäkin huolimatta, että olin ainakin viisi jo selvittänyt ja pakannut kaappeihin. Ajattelin, että "Kyllä ne sieltä löytyvät, menköön tarhan käsineillä yhden päivän".

Yhdestä päivästä kasvoi kuitenkin kaksi ja sitten kolme. Keskiviikko-aamuna, viidennen vaatekaappeihin, sänkyjen alle, vihanneskoreihin ja jääkaappiin tehtyjen turhien täsmäiskujen jälkeen olivat mielessäni hellimät tarhantätien hyväksyvät hymyt vaihtuneet jo paheksuvaksi mulkoiluksi ja naamani harmaaksi.

Kun lopulta eilen illalla myönsin tappioni, ei ollut muuta kuin kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen olisi ollut se, että olisin tyytynyt alisuoriutujavanhemman osaan isolla A:lla ja käyttänyt pokkana päiväkodin lainavehkeitä kesäkuuhun saakka, jolloin Pakkauksen hanskat äkkiä olisivat löytyneet tyynyn alta tai kattilakomerosta. Toinen vaihtoehto oli pelata rahalla.

Valitsin kakkosvaihtoehdon. Kun aamulla heräsimme, emme lähteneetkään perinteisen pahantuulisina päiväkotiin vaan - TADAA - Prismaan (olimme muuten molemmat paljon paremmalla tuulella)! Siellä keräsin kokoon kunnon setin uusia käsineitä. Ostin kahdet Goretexit totta kai, mutta myös kumihanskat ja parit keväthanskat.

Nyt on tytsällä taas varustetaso kohdillaan. Rintaa röyhistäen marssin lapsoseni kanssa vasta kello kymmeneksi hoitopaikkaan ja lapoin päiväkodin lokeroihin hanskaa ja käsinettä aivan kuin olisin löytänyt Graalin maljan. Kehtasinpa vielä kovaan ääneen esitellä upeaa käsinevalikoimaa, jotta hoitajat taatusti pitävät minua pilkkopimeänä tapauksena.

Siitä vaan sitten uutta tavaraa kadottamaan. Ja katsotaanko muuten: ei vittu kulu viikkoa, kun ne helvetin "hävinneet" hanskat pomppaavat esiin jostain saunan lauteilta ja nauraa räkättävät paskaisesti päin naamaani.

Ottakaa te lukijat sentään opiksenne. Kuten jo alussa sanoin: jos ette ole synnynnäisiä paikkojen puunaajia ja pyykkimuoreja, niin älkää yrittäkö liikoja. Tulee vain paha mieli, menee maine hoitopaikassa ja vielä aivan turhat 40 Euroa hukkaan.