Peiton alla piilee yllätys...

Laitoin jo feisbuukkiin esille viimeisimmän taidepläjäyksen, jonka pikkuämmä lätki liimalla ja Glorialla seinään vajaassa vartissa heti kun pääni käänsin. Se oli kuitenkin vielä aivan ennalta-arvattavaa ja yllätyksetöntä, kun vertaa siihen ylläripylläriin, jonka sattumalta eilen ukkoni kanssa kohtasimme.

Kävi ilmi, että Pakkaus on ilmeisesti nimittänyt itsensä joka paikan taidehöyläksi ja parannellut salavihkaa sellaisiakin paikkoja, joiden kimppuun ei ainakaan itselle aivan heti tulisi mieleen käydä (tod.näk. olemme löytäneet vasta jäävuoren huipun). 

Taideprojekti paljastui, kun eilen Pakkauksen nukkumaan mennessä ukko alkoi oikoa ryttyisiä lakanoita. Ukon hämmästykseksi lakananalus eli patjan pinta vilisi elämää. Luteista ei luojan kiitos ollut kyse, mutta muuta väkeä patjassa poukkoili niin että päät yhteen kolisi: kokonainen kylä äitejä ja tyttäriä sis. Pakkaus ja hänen pikkusiskonsa.

Äimistelimme sitä makkarin menoa siinä vähän aikaa ääneen ja mussutimme tyttärellemme, ettei patja ole mikään piirustuspaikka. Teimme tämän kuitenkin aika innottomasti, kun tykkäsimme kumpainenkin, että piirustus sinällään on hieno vaikkakin väärässä paikassa. Ja mitäs me olemme jupisemaan paskaa viattomasta piirustelusta, kun oma kodinhoitokin on aina päin persettä.

Lisäksi täytyy antaa kaikki kunnia ipanan oveluudelle. Kaikki on tapahtunut äärimmäisen hienotunteisesti ja hiljaa siten, että kynä on salakuljetettu makkariin ja sitten ruvettu piirustushommiin kun äiskä/iskä on illalla makuuhuoneen oven kiinni painanut. 

Kun kysyin myöhemmin  aivan eri yhteydessä Pakkaukselta, mikä hänestä isona tulee, vastasi tytsä (äidin ensin palautettua matamin prinsessatoiveajatteluista maan pinnalle), että  "Musta tulee taideteosmuseon täti!".

Olin lentää yllätyksestä perseelleni. En edes tiennyt, että tyttäreni muisti semmoisia paikkoja olevankaan kuin taidemuseo siitäkin huolimatta, että kävimme siellä Ateneumissa kuukausi sitten. Vähän kyllä epäilen, miten tuo kailottava ja joka paikkaan tuherteleva homssantuu taidemuseossa menestyy, mutta jos se nyt on se unelmaduuni, niin pitäähän sitä pyrkimystä tukea. Eli patja (ja muut huonekalut) vaan esille ja museota rakentamaan!

Kokemusten kesä

Olen tässä helle- ja aktiivivaurioitunut siinä määrin, että blogin kirjoittamiseen ei näköjään ole hetkeen ollut voimia. Ensin oli se hemmetin hyppääminen joka-paikassa-koko-ajan pohjoisen lomalla ja sitten tulivat helteet, jotka ovat riemastuttaneet Pakkauksen ja jopa minutkin ulkoilmailemaan aamusta iltaan.

Vanhana tekijänä allekirjoittanut on tietysti muistanut rasvata penskan joka aamu, mutta vanha tekijä itse on nauttinut arskaa ihan raakana ja jälki on sen mukaista: naama on punainen kuin puliukolla. Mutta mitäs pienistä, kukaan mitään näe, kun (uudella) työpaikalla on suurin piirtein yksi ihminen minun lisäkseni paikalla ja kotiväkeähän ei lasketa.

Meidän kesä on mennyt varsin vilkkaissa merkeissä. Suurimman osan aikaa ollaan emännän kanssa ihan kaverit ja homma rullaa kohtuu coolisti, mutta välistä menevät diplomatiasuhteet solmuun. Tällä hetkellä tärkein suhteita rasittava tekijä on Pakkauksen vannoutunut vakaumus siitä, että vanhemmat on luotu tottelemaan häntä (mummon passauskuurin syy, sanon minä!). Kun vanhemmat yllättäen ovatkin aivan eri mieltä aiheesta, alkaa helvetinmoinen mussutus, että "ÄITI SÄÄ ET TOTTELE MUA, SÄÄ OOT TYPERYS!"

Mitäpä tuohon voi sanoa? Minun mielestäni ei juuri muuta kuin että "Miehän en sinua tottele" tai "Älä viitti lässyttää" tai "Nyt se naama kiinni!". Joka tapauksessa suurimman osan aikaa on yhteisymmärrys onneksi leimannut kesänviettoamme. Ja mikäs siinä on leimatessa, kun kerran lomalla oltiin eikä pinnaa paljon puristanut.

Kun tässä kaikenlaista pirun tärkeää on sitten tullut hommailtua, ajattelin laittaa teillekin tiedoksi muutamia tärkeitä ja inspiroivia etappeja kesäloman varrelta. Nyt päätin olla myös niinkin rohkea, että lataan tänne kuvia Pakkauksesta pari kappaletta. Jos sitten jonkun urpon huomaan kuvia luvatta levitelleen, niin lupaan tehdä hänen elämänsä helvetiksi, lähettää päälle kirouksen, usuttaa kimppuun supot ja karhuryhmät ja sitä rataa.

No joka tapauksessa. Tadaa! Olen askarteleva käsityöläisäiti! Jostain (varmaan siitä perkeleen Pikku Kakkosesta) ipana keksi, että hän haluaa seppeleen. Pakkohan sellainen sitten oli väsätä. Huomatkaa emännän innostunut ilme, kun sai hökötyksen päähänsä (luuli taas olevansa prinsessa, mutta prinsessat tuskin mölisevät kita ammollaan ja tukka silmiillä kun joku kuvaa ja kukittaa).

Seppelsaavutus

Toinen tärkeä saavutus oli kalastusharrastuksen aloittaminen. Menimme Kemijoen kesäpaikan rantaan onkimaan. Pakkaus piti kyllä orjallisesti kiinni onkivavasta kanssani ja kaivoi into piukkana matoja rasiasta ja yritti päästä aggressiivisesti niitä myös koukuttamaan, mutta keskittyminen kohon seuraamiseen vaatii vielä harjoitusta.

Jos ei olisi äiskä ollut messissä, niin olisi varmaan karannut koko vapa kuikkaan, kun pikkuämmä tuijotteli taivaita ja visioi olevansa joku-mikä-lie-tuhkimo, joka menee veneilemään prinssin kanssa ja "kato äiti tuolla on lintu/vene/kivi/kukka/mummo". Kun saimme saaliiksemme komean särjen, oli riemastuttavaa katsoa vierestä, kun self-made Cinderella kohkasi tuulipuvussa, että "MUMMO ME SAATIIN PUNASILMÄNEN KALA! SILLÄ ON IHAN PUNAINEN SILMÄ! PUNAINEN SILMÄ!" Todistuskappale ohessa:

Punasilmäinen kala alias herra särki sekä toiset kuolleet kaverit salakka ja ahven.

Kun sitten palasimme Pohjolasta kotiin, olikin aika juhlia 4-vuotissyntymäpäiviä.

Pakkaus pysyi tuskin nahoissaan, kun jo puolilta päivin tulivat ensimmäiset lapsivieraat. Vanhuksia tilaisuudessa syrjittiin sumeilematta ja annettiin kalkkisten vaan kitata keskenään kahvia, kunhan kiitokset lahjoista oli käyty huikkaamassa. Kävijöiden virta jatkui kello viiteen ja turha kai mainitakaan, että siinä mitään Saarioisten makaronilootaa syöty saati sitten jotain itse tehtyä terveellistä. Kunnon ruoan sijasta ipanat ahmivat muffinsseja, keksejä, karkkia, sipsejä, kakkua ja taas muffinsseja. En viitsi edes aloittaa siitä melusta ja mölystä, joka paikalla vallitsi - jokainen, jolla on jonkinlaista kosketusta lapsiin tietää, millaista seurattavaa on sokerihumalaisten sekoileminen. 

Jossain vaiheessa tuli sentään sitten stoppi - siinä kello puoli seitsemän aikaan illalla. 

"Äiti, mä en jaksa tätä enää", ilmoitti päivänsankari. Katsoin, mitä kersa pöydälleeteeni jätti ja kyllä! Raja oli tullut vastaan. 1/4 Karnevaalikeksiä oli lopulta liikaa.

Viimeinen niitti: Karnevaalikeksi jäi kesken...

Kävimmepä sitten juhlien jälkeen kesävieraiden kanssa vielä Helsingissäkin hillumassa, missä suurin menestys oli Sea Life (= "KATO ÄITI HAI! HAI HAI HAI!!!" ja  "KATO ÄITI MUSTEKALA!!" ja "Älä viitti huutaa koko ajan" ja "Ole vähän hiljempaa") ja Lintsin Teekuppipyöritys. Korkeasaaren ehdottomat valtit olivat lauttamatka ja leikkikenttä. Unkarin eläinpuiston jälkeen eivät paljon enää apinat napanneet. Ja Ateneumista tietysti piti päästä heti pois, kun parit muumivitriinit oli lähmitty jäätelöisillä käpälillä paskaisiksi (ehkä nopea poistuminen oli vain hyväksi, ettei jouduttu siivoushommiin).

Loppu lomasta on mennyt kotona ja pihalla. Ukko kasvattaa tomaatteja, Pakkaus tykittää vesipyssyllä tomaatteja ja minua tai jankuttaa niin kauan, että pääsee miljoonatta kertaa Launeen perhepuistoon ja minä luen. Nyt on kesken vanhan kunnon Christie. Taidanpa ottaa sen huomenna mukaan tänne töihinkin, kun ei jaksa enää noita älyttömiä nettisivujakaan surffata. 

Tällaista tänne. Ja niin, Pakkaus on vielä lomilla isänsä kanssa, joten hyviä vinkkivitosia otetaan vastaan. Jos vaikka voisin pukata nuo rasittavat rentoilijat lomalle keskenään ja saisin palautella itseäni työhönpalaamiskriisista ihan issekseni kotona.

Kuinka Volkswagen särkee äidin sydämen

Olen nyt toista päivää perehtymässä uuteen työpaikkaani ja se tarkoittaa retkeä Etelä-Suomeen täksi viikoksi. Koska ukkoni on ulkomaanreissulla ja haluan viettää juhannuksen Meri-Lapissa, jäi Pakkaus mummolaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ipana on pitempään hoidossa ilman molempia vanhempiaan ja vielä jossain muualla kuin kotonaan.

"Kyllähän tuo nyt pärjää", mietin huolettomasti mielessäni, kun läksin. Ja kyllähän pikkuämmä pärjääkin.

Hän hyppyyttää mummoa ja pappaa mennen, tullen ja palaten. Päivisin kierretään kaupungin leikkikentillä, mielellään vähintään kolmella tai viidellä, että on varmasti kivaa ja kavereita.  Nappivaatteita ei (edelleen nappikammoisen) mukulan tarvitse pitää, ettei vaan "toiselle tule paha mieli". Ihan sama, vaikka kaikki muut vaatteet olisivat läpipaskaisia. Mieluummin sitä pikku piikalle sitten lähdetään vaikka uutta rytkyä ostamaan. Ja kuten jo aiemmin kitisin, nelivuotiaan toivomusten mukaisen ruokailun jälkeen tulee automaattijälkkäri, joka ei ole mitään terveellistä hedelmää tai jogurttia ikikuunapäivänä nähnytkään vaan on poikkeuksetta tikkari, suklaapala tai vanukas.
(Odotan oikeasti kauhulla sitä sinnittelyn, hiostuksen ja huudon hyökyaaltoa, joka iskeä tärähtää meidän pikku perheeseemme, kun riemuloma on ohitse. )

Kun sitten soitan mummolan onnelaan, ei neiti viitsi vaivautua edes puhelimeen. Ei vaikka mummo kuinka luuria tarjoaa.

Tajuan kyllä, koska minulle vihoitellaan. Ja jo tämä nokan nosteleminen pisti kohtuullisen kovapintaisen sydämeni tutajamaan.

Mutta vihoittelukin on helpompi kestää kuin avoin ikävä.

Pakkaushan on tietysti ja totta maar sitä lajia, että hän ei puhelimessa eikä kuulemani mukaan muutenkaan äidin perään itke ja vollota. Mutta joka aamu pikkuämmä kysyy, että "Joko tänään äiti tulee?" Kun vastaus on "Ei vielä tänään", sujuu kaikki aivan normaalisti: itkemättä ja sinnittelemättä.

Vain yksi paljonpuhuva ehto ipanalla on. Papan Fordilla ei ajeta enää mihinkään.

Siitä päivästä lähtien kun minä hyppäsin etelän junaan, on ainoa kulkupeli, johon Pakkaus on suostunut astumaan "äidin VolksAgen". Nyyh.

Muotinurkkaus: metsäkeijun juhlien edustusasu

Olen ollut tiukassa haastattelussa nyt saunan jälkeen. Pakkaus on höperehtinyt kasaan metsäkeijun bileet. Metsäkeiju vain katosi kuin pieru Saharaan ja tilalle tuli tiukka uutistäti, joka minua nenänvarttaan pitkin mulkoillen esitti kummallisia kysymyksiä, joista suurin osa ei koskenut juhlia lainkaan.

Juhlalookiini uutistäti kyllä kiinnitti paljonkin huomiota. Hän kyseli "viittani" tarkoitusta ja väitti kaulakoruni olevan helminauha, vaikka se ei kyllä perkele vie ole totta. Pari kertaa journalisti tivasi merenneitojen perään, mutta kun selitin, etten ollut nähnyt yhtään eväkästä paikalla, palattiin asuuni ja ruokamieltymyksiini ("Millaisesta ba-naa-nis-ta te pidätte?")

Vasta kun haastattelu loppui, hoksasin, että ei sinällään ole ihme, että reportteri jaksoi jankuttaa ulkoasuasioista. Olinhan jälleen harvinaisen mielikuvituksekkaan tyylikäs:

Minua on vaivannut kesälentsu tai kusitulehdus, joten pukeuduin saunan jälkeen lämpimästi mutta takuuvarman tyylini säilyttäen.  Kuten näette sekä materiaalit että värit keskustelevat villisti keskenään kuin Serranon perhe.

Tällä kertaa teemanani on ekologinen eleganssi. Sukat ovat itsekudotut (not me, herregud) ja vaikka epähuomiossa olenkin kiskonut kinttuihini eriparisukat, kukaan tuskin voi kiistää sitä, miten ylväästi ne tuovat jalkateräni esiin erityisesti silmiinpistävän muodikkaan keltaisen raidan ansiosta.

Paita ja housut ovat entisiä yöasun osia, jotka nyt olen yhdistänyt uudelleen. Molemmat edustavat Nanson retroa jostain 80- ja 90-lukujen taitteesta. Juhla-asuni kruunaa miljoona kertaa pesty halpa huopa, joka tuo olemukseeni kerralla enemmän särmää ja ekologisuutta kuin jos olisin kaapannut kainalooni 100 kahvipakettiekokassia. Ja btw, kai sitä nyt keijubileissä viitta pitää olla.

Että siitä vaan Lady Gaga tai mikä-vaan-miley! Vastaavassa tyylipommissa kun seuraavan kerran koikkelehdit lentsikalle tai keikkalimusiiniin, niin meikätytön rispekti kasvaa potenssiin 100. Jo ne on ne paljaat tissit ja perseet nähty.

Rinnakkaisuniversumi nimeltä Mummola

Näin kesälomalla on näköjään mahdotonta äitinä hallita kolmea asiaa. Ainakin, jos lomalla ollaan mummolassa. Ehkä asioita on useampiakin, mutta parempi olla miettimättä lomatila-aivoilla liikaa, ettei iske depis tai paniikki.

Ensimmäinen asia on ruokavalio. En ole sitten Pakkauksen ensimmäisen vuoden ollut erityisen hysteerinen emännän ruokavalion suhteen, mutta siitä olen pitänyt kiinni, että herkkuja syödään vain viikonloppuna ja eineksiä viikolla joka päivä.  Mummolassa kaikki on kuitenkin toisin. Mummola on kuin aivan erityinen rinnakkaisuniversuminsa. Joka päivä tarjolla on kirjava valikoima makeaa: jäätelöä, suklaata, tikkaria ja suklaavanukasta (viimeksi mainittua mummo ei edes miksikään herkuksi miellä vaan terveellisesti välipalaksi). Ruoka sen sijaan on omin pikku kätösin (tosin ei minun) laitettua: on lihapullia, lohikeittoa, makaronilaatikkoa, kaalilaatikkoa ja niin edelleen. Jos erehdyn mainitsemaan, että "Kyllä ne Saarioisten äiditkin osaavat", saan palkakseni helvetin julmaa mulkoilua ja päätä vihlovaa jupinaa ja jankutusta lisäaineista ja siitä, kuinka "helppoa se ny kuitenki sinunki olis yhet potut keittää ja kastikkeet laittaa". Vittu totta joo, jos ne potut ja soossi pitäisikin vain yhden kerran laittaa.

Näihin erikoisolosuhteisiin liittyy varmaankin toinen hallitsematon asia. Penskan turpavärkki on koko ajan ja hela tiden jonkun scheissen peitossa. Kotiseudullani on tapana sanoa sottanaamasta, että " suu on ko sontalunkka". Sitä saa Pakkaukselle nyt hokea aina ja kaikkialla, mutta koska tila on jo pysyvä, herättää mokoma moite korkeintaan pienen huvittuneen pyrskähdyksen tai pitkästyneen huokauksen, kun roudaan ipanan putsattavaksi kahdettatoista kertaa päivässä. Minusta oikeasti tuntuu, että komennan Pakkausta jatkuvalla syötöllä naamanpesuun, mutta heti kun tarkistuskierros on tehty, löytyy mukula jostain nurkasta lärvi aivan yhtä sottaisena kuin ennen pesuhommia. Ehkä kannattaisi vain luovuttaa ja seurata tieteellisellä mielenkiinnolla millaisiin mittoihin paskakerros päivän mittaan voi kasvaa. Mikä minua sinänsä ihmetyttää on se, että mummoa ei paskaturpa näytä paljon painavan. Pääasia että ruokaa ja ruoan kaltaisia tuotteita uppoaa ja että pöytäliina ja lattiat ovat siistit.

Kolmas hallitsematon asia ovat ruhjeet/mustelmat/naarmut. Niiden määrä on mummolalomalla kasvanut ekspotentiaalisesti, koska Pakkaus rakastaa ulkoilua ja tällä hetkellä ulkovahteja on tarjolla useita. Siinä kun koko päivän  lenkkeilee, keinuu, ronkkii papan työkaluja ja tonkii nurmikkoa ja pihapuita, voi pipi jos toinenkin tulla riesaksi. Tietysti tämäkin riesa voi juontaa juurensa ruokavalioon, koska sokerihumala ei koskaan ole poissa kuvioista. Viimeisin draama sattui, kun neitimme "MÄ OSAAN ITSE ÄITI" hyppäsi autosta ja läiskäisi auton oven sormilleen (kauhealla kiireellä tietysti, etten minä V AAN pääsisi auttamaan). Onneksi apu on lähellä: kun länttää joka mustelman ja naarmun päälle Hello Kitty tai Salama McQueen -laastarin, ei hätää eikä huutoa enää ole olemassakaan - vain jännittäviä koristeita, joita voi serkkupojille Facetimessä sitten ylpeänä esitellä.

Jännityksellä odotan, miltä Pakkaus sen muutaman päivän jälkeen näyttää, jotka joudun töiden takia viettämään Etelä-Suomessa. Voi olla, etten pikkuämmää edes sonta-, laardi- ja laastarikerroksen alta tunnista. Mutta joo, onhan tässä taas talvi aikaa totutella ankarampiin oloihin...

Ps. Tämäkin kuolematon klassikko kirjoitettiin tabletilla saatana! Niin paljon minä teitä (tai itseäni) rakastan.

Äksönloma isolla Ä:llä

Olemme Pakkauksen kanssa aloittaneet jo kesälomailun pohjoisessa. Koska peräkylän porukka on siirtynyt iPad- aikaan (sim-kortilliseen), en voi avautua rentoutushoidostamme yhtä runollisesti kuin jos käytettävissä olisi näppis. Mutta ehkä seuraavastakin saa jonkinlaista kuvaa...:

1. Matkalla pohjoiseen pysähdyin taukopaikalle Jyväskylän tienoilla, kun oli niin järkyttävä kusihätä, että meinasi kupla otsassa räjäyttää aivot. Pingoin siitä puskaan samaan aikaan kun Pakkaus kannusti auton viereltä, että "Tuleeko iso pisaa äiti?!" Kun olin saanut penskan ja itseni vöihin, käynnistin auton. Siinä samassa huomasin, että vänkärinpuolella makaava pullapussi oli levinnyt pitkin penkkiä. Oli alettava siivoushommiin. Samalla painautin huolettomasti jalkaani kaasua vasten. Seuraava mitä huomasin (vähemmän huolettomasti) oli pusikko ja jyrkkä ja suht töyssyinen alamäki penkan pohjalle. Kun jämähdimme kiinni, kysyi Pakkaus:"Äiti! Miks me TÄNNE ajettiin?!"

Helvetin hyvä kysymys. Ja mikä oli vastaus? Koska äiti preferoi siivousta autolla ajamisen sijaan. Saatana. Seurasi hinauskeikka, mutta puolentoista tunnin päästä pääsimme taas matkaan.

2. Päivän levon jälkeen lähdimme laittamaan kesäpaikkaa kuntoon. Äitini muistutti, että siivoaisimme "kaikessa rauhassa". No eihän se minulta onnistu. Hakkasin miljoonia mattoja ja vilttejä  kädet rakoilla, imuroin mökkiä (mikä oli ihan vitun turhaa, koska joku valopää lantusti aina perässä paskomaan puhtaat nurkat ruohoa ja mutaa täyteen) ja luuttusin lattioita ja pesin vessaa. Neljän tunnin jälkeen äitini ilmoitti, että "pitää vielä luututa tuo laattia ko isä laitto vesiletkun saunaan.." (paskaisilla puukengillä totta kai). Vaikka olin järkyttävässä bersekkiraivotilassa, kilahdin vasta kun emäntä kinusi minua roudaamaan olohuoneen pöytää oikealle paikalle kolmatta kertaa hetinytvälittömästi.

Heitin täyspuisen pöydän yksin keskelle permantoa ja ilmoitin vähemmän kauniisti, että sai helvetti soikoon se tomutorpan jynssääminen riittää. Heti seuraavaksi kiskaisin pari kaljaa ja huomasin olevani taas paljon mukavampi ihminen. Niin mukava, että voisin vaikka leikkiä Pakkauksen kanssa.

3. Leikimme Pakkauksen kanssa. Minä olin väsynyt merenneitokuningatar (????) ja Merenneito selvitti, miten kauheasti hän on siivonnut. Sitten ipanan mielenkiinto harhautui sääskiin, jotka olivat intohimoisen himokkaita hieltä haisevan ihoni perään. Samalla kun murhasin muutaman itikan, valaisin Pakkausta siitä, että verenimijät ovat aina naispuolisia. Pakkaus nyökytteli ymmärtäväisesti ja lupasi: "Äiti sit mää tapan vaan niitä tyttöjä!" Tämän valan jälkeen alkoi mukula piestä minua murhanhimossaan kuin Ted Bundy.

Lopulta sain houkuteltua pikkuämmän muihin hommiin. Sammakkoämpärin jalossa kilpailutaidossa julistauduimme maailmanmestariksi (Pakkaus) ja Euroopan mestariksi (minä).

Luojan kiitos kohta pääsee saunaan. Jos aktiiviloma jatkuu samaa rataa (nyt vasta 2 päivää plakkarissa), teen anomuksen, että voisin kieltäytyä kaiken maailman vuosilomista seuraavan viiden vuoden ajan.

Ps. Olipa lyhyt päivitys. Näköjään sitä jaksaa kun on sydämellä avauduttavaa...

Geeniperimä hyötykäytössä

Olen tainnut jo mainitakin, että Pakkaus on perinyt äitinsä äänejänteet. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei osaa puhua hiljaa. Tavallinen turinakin kuulostaa siltä kuin paasaisi tuhatpäiselle yleisölle ja jos huutaa täytyy, niin siitä mekkalasta hyppää heikkohermoisempi kattoon.

No tänään olivat sitten Pakkaus ja isänsä nukuttautumassa alakerrassa. Itse tsiigailin eurovaalituloksia ja yritin päästä yli auringonpistoksesta, jonka olin ihan itse pöljyyttäni ansainnut. Yhtäkkiä kuulin alakerrasta mekkalaa.

"ÄITIII! ÄITIII! ÄITII!"

Pakkaushan se siellä. Minä siihen tietysti:

"NO
MITÄ!?"
- -
"ISI SANOO ET TUO SEN SILMÄLASIT!"

Selvä. Aloitimme keskustelun.

"MUT EMMIE TIÄ MISSÄ NE ON!"
"ISI SANOO, ET NE ON LAUKUSSA! SIVUTASKUSSA!"
"EMMIE MITÄÄN LÖYDÄ!
"SIELLÄ NE ON! SSSSSIIIIVVVVUTASSSSSKUSSSA!!!"
"- - AIJAA JOO, NYT LÖYTY…."

Lähdin siitä sitten alas lampustamaan, ukon rillit kainalossa. Kun tulin alakertaan, korahteli ukkoni kuin hysteerinen heppa.
"Mitä sie naurat?", minä siitä kysymään.
"No kun mä yritin huutaa sulle monta kertaa…"
"Yritit vai. Emmie mitään kuullu."
"Niin. Mä huomasin. Siks mä pistin ton sukus perimän tekemään työn."

Mihinköhän ammattiin sitä voisi tämmöisellä äänellä luontevasti sijoittua? Vanginvartijaksi? Pastoriksi? Oopperalaulajaksi?