Käytöstaiteilua

Eilinen oli jälleen niitä päiviä, jolloin piti (yrittää) kasvattaa. Koska Pakkaus on ollut lomalla tarhasta kuukauden, ovat kaikki sellaiset hyveet kuin vuoron odotteleminen ja kauniisti pyytäminen häipyneet häviksiin jonnekin kankkulan kaivoon. Eikä auta paskan vertaa, vaikka yrittäisi kuinka vaatia sitä asiallista käytöstä. Varsinkin kun se omakin asiallisuus on välistä (vain hiukka) hakusessa.

Toisaalta, kyllä kai sitä itselläkin saattaisi pää täyttyä pissasta, jos saisi kokonaisen kuukauden pönöttää kaikenkarvaisten sukulaisten, ystäväperheiden ja ennen kaikkea mummojen ihailtavana ja lellittävänä.

Ja näin meillä eilen:

Pakkaus: Anna mehua! Äitiäitiäitiäiti!!!! Anna mehua. HETI!
Äiti: Miten pyydetään sievästi?
Pakkaus: En halua pyytää sievästi! Minä haluan HUUTAA!
Äiti (järkähtämättömän tyynenä): Miten pyydetään nätisti?
Pakkaus: En halua.
Äiti: Et siis halua mehua? (= vittuilijaäiti, hahhaa!)
Ei vastausta. Typy työntää alahuulensa mielenosoituksellisesti eteenpäin, tapittaa tiukasti jonnekin kaukaisuuteen ja nostaa nokkansa kohti kattoa.

Äiti: Miten Pakkaus pyytää mehua nätisti?
Pakkaus: En ymmällä.
Äiti: No sit miekään en ymmärrä. Ei tuu mehua. 
Pakkaus: Haluan mehua!
Äiti (ei enää järkähtämättömän tyynenä): MITEN SITTEN PYYDETÄÄN NÄTISTI?!!
Pakkaus (kuin sumutorvi): SAAAAISINKO!!!!??
Äiti (ylpeänä): No niin, sillä lailla! Hyvä hyvä!

Kuluu hiukan aikaa. Alan jumpata eli reuhtoa lattialla hikisenä kuin limainen jättimursu. Älkää edes kysykö miksi. Mutta siivousvinkkinä todettakoon, että kaikki pikku muru ja paska tarttuu kätevästi hikiseen selkään kiinni (varsinkin jos jumppaa ilman yläosaa kuten minä). Jotain hyötyä urheilustakin voi siis olla!

Pakkaus (osoittaa jumppamattona käyttämääni olkkarin pikku mattoa): Äiti! Tule HETI pois siitä!!!
Äiti: En lääh lääh tule. Äiti lääh jumppaa nyt. Lääh.
Pakkaus: Kuulepas äiti! Minä haluan tanssia NYT! Tule äiti pois!
Äiti: Äiti lääh lääh ehti ensin tähän lääh matolle! Tanssi muuallaaäääh!
Pakkaus: Äiti mee pois! MEE POIS! Nyt heti pois. Minä tanssin siinä! Japajapajapajapa...
Äiti : OLE JO HILJAA! Äiti ei nyt juttele...läählääh. Äiti jumppaa!!!1 LÄÄH.

Kyllä. Äidillinen kärsivällisyyteni loppui. Mutta koettakaapa itse kuunnella kolmevuotiaan tyhjänpäiväistä sinnittelyä samalla, kun syke heiluu jossain helvetin 250:ssa. Kun Pakkaus havaitsi, etten aio nostaa persettäni matolta, hän työnsi alahuulensa jälleen mielenosoituksellisesti eteenpäin - ja lähti tilittämään surkeaa kohtaloaan isille. Perkeleen kielikello.

Kuluu jälleen hiukan aikaa. Huomaan, että Pakkaus kaivelee persustaan, mikä on luotettavaksi havaittu keino todentaa vessahätä.

Äiti: Onko pissahätä?!
Pakkaus: Ei!
Äiti (kyllästyneellä äänellä): Pakkaus, meeks nyt vessaan. Sulla on pissahätä.
Pakkaus (kiivastuu): En mee! EI OLE vessahätä.!

Siinä sivussa huomaan samassa, että itselläni ainakin on karsea kupla otsassa. Päätänpä siis kirmata helpotushoitoon. Kun saan housut kinttuihin ja ahterini kiinni pyttyyn, hyökkää kimppuuni vihainen vessavartija.

Pakkaus: Äiti tuu pois! Mulla on kuule PISSAHÄTÄ! Tule heti POIS!
Äiti: Noukänduu. Äiti ehti ensin. Nyt sinun täytyy vaan oottaa vuoroa.
Pakkaus: Minä en odota vuoloa!! En odota! Minä haluan pissata.
Äiti: Voi jeesus! Miehän en kuule tästä tuu ennen kuin oon ite pissannu!
Pakkaus: ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ jne.jne.jne., kunnes vedän alkkarit takaisin ylös.

Olisi voinut ihmisellä, jolla on ujompi pissa, mennä luu kurkkuun. Mutta minä olenkin äiti ja tottunut hoitamaan suolen ja rakon tyhjennykset suvereenisti seuralaisen kanssa. Pitkäaikaisen kokemuksen ansiosta osaan keskustella, väitellä ja ehkäistä vaikkapa sampoopullon tyhjennysyritykset vessanpöntöltä käsin.

Ja pääsihän se Pakkauskin sitten pytylle. Ja tulihan sieltä sekä pissa että paska. Mitäs minä sanoin!

Onneksi tuo tenava pääsee pian takaisin päiväkodin ryhmätoimintaan. Voi taas tuo kärsivällisyys ja neuvottelutaitokin edistyä/palautua. Vain geenit saattavat hiukan estää todella korkean tason saavuttamista.