Lomapäivä isolla L:llä

Olemme palautuneet Lahden kamaralle ja vaikka olen vielä lomalla, tuntuu kuin olisin jo tässä vaiheessa päivää joutunut jyrän alle -  ja vielä riittää sarkaa aurattavaksi.

Nukuin paluumatkalla pohjoisesta kokonaiset kaksi tuntia 9 tunnin junamatkalla. Tämä johtui siitä, että a) en koskaan nuku junassa, b) Pakkaus tunki kaiken lyijymäisen raskaan veeärräläisen peiton minun riesakseni ja c) Pakkaus tunki lyijymäisen raskaan veeärräläisen peiton lisäksi lyijymäisen raskaan perseensä/päänsä/säärensä riesakseni.

Kun tulin kotiin, mieheni esitteli ylpeänä saavutustaan: jääkaappiin jättämäni kuohuviinipullo oli siellä edelleen, täysin koskemattomana. Olin täysin valmis retkahtamaan. Olinhan ollut kunnolla jo monta (= 4) päivää. No siitähän se idea sitten lähti! Korkkasin itselleni brunssikuoharin, heittäydyin sohvalle ja aloin imuttaa kuohuvaa kaveria ruikkarin ja Lidlin cheddarin kanssa nassuun samalla kun muu perhe riemuitsi toistensa jälleennäkemisestä.

Kun olin kipannut pullosta reilut puolet, soi puhelimeni. Yksi saatanan aivokuollut idioottihan se siellä pakisi. Ja kutsui työpaikkahaastatteluun. Jo toista kertaa. TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN. Siis kesken aamukännittelyn. Oli kuulemma kovin kiire, sopisiko jo tänään?

Mielessäni myllersi, että "TÄÄÄÄHHHH, EIEIEIEIEIEIEIEIEI! EI SOVI, EI TIETENKÄÄN, MIE OON KÄNNISSÄ KELLO KYMMENEN AAMULLA!!!! JA MIE OON MUUTEN LOMALLAKI!"

Todellisuudessa yskäisin tietysti niin hienostuneesti kuin Lidlin hampaisiin liimautunut cheddar ja suussa poreileva Cremant d'Alsace sallivat, lykkäsin ehdotettua puoltapäivää vedoten mieheni olemattomiin töihin ja tyttäreni olemattomaan hoidon järjestämisen tarpeeseen (aina käteviä tekosyitä muutenkin) ja suljin luurin. Ryntäsin alakertaan ukon ja Pakkauksen luo.

"MITÄ MIE TEEN?!", vauhkosin silmät päässä muljahdellen.

Miehelläni oli vinkkivitoset hallussa.
"Hei sulla on kolme tuntia aikaa! Mee lenkille! Se kuluttaa alkoholia ja pää selviää."

Niinpä niin, kolme tuntia.

Rykäisin lenkkivaatteet niskaan ja lähdin tyrä ja reidet ryskyen kohti läheistä pusikkoa niin että hirvet ja karhut karkasivat taatusti Kolille saakka. Alkumatka taittui oudon sulavasti. Puut sulautuivat metsämaisemaan, koirankuljettajat kiersin ilmankevyesti kuin ballerina (tai sitten ne väistivät minua) ja ajan kulumista oli mahdotonta arvioida (esmes siksi, että kello ja luuri jäivät kotiin enkä osaa lukea auringon asemaa, ei muusta syystä tietenkään).

Kun olin jolkottanut reilut puoli tuntia, alkoi keveys kadota, hengitys raskaantua ja askel painaa. Olin hiestä märkä ja koska haisin mielestäni edelleen viinalta, suuntasin loogisena ihmisenä lähimpään kauppaan Mynthonia ostamaan. Kotona mätin koko paketin pastilleja suuhun, suihkutin itseni huolella, asustin, meikkasin, kampasin ja o la laaa mikä leidi!

Nyt olen palautunut työpaikkahaastattelusta (meni mielestäni aika hyvin, mutta mistäs tämmöinen känniääliö mitään tietäisi). Olen puhunut organisaatiouudistuksista, strategiavalinnoista ja alani kriittisyydestä liiketoiminnalle kuin ruuneperi. Vahvasti Mynthonilta lemuten, tietysti.

Juuri kun luulin, että elämäni raskain lomapäivä on kääntymässä kohti iltaa, otti ystäväni minuun yhteyttä. Hän ilmoitti olevansa vuoden jälkeen jälleen maisemissa (hurraa!) ja että oli passittanut ukkonsa ja kaksi lastansa jonnekin Savoon (Kolille? Vai onko se Karjalaa?).

Arvatkaa mitä tästä seuraa? Kahden tunnin yöunilla, traagisista aamukänneistä ja työpaikka-asiallisuusyrityksistä juuri toipuneena joudun Lahden öihin (ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi ko. tapahtuma on vähän kuin Taiteiden yö ilman taiteita. Bändi nimeltä Yö on sen sijaan on aina paikalla. )

Ei herranjumala. Näin raskaan lomapäivän jälkeen on varmaan ratkiriemukasta painaa maanantaina töihin..

ps. Jos en palaa asiaan, olen kuollut stressiin.