Mielikuvituskaakaota ja murhetta

Törmäsin tänä iltana omaan rajoittuneeseen mielikuvitukseeni.

Ensin kaikki näytti harvinaisen lupaavalta. Pakkaus kantoi minulle töistä tultuani tavalliseen tapaan mielikuvituskahvia ja -kaakota muovimukeista. Tämmöisen kuvitteluun ja kupitteluun minäkin sentään pystyn. Join sumppia täysin tyytyväisenä ja kippistelin kuppeja yhä uudelleen innokkaan keittäjän kanssa.

Vartin aurinkoisen äiti-tytär-hetken jälkeen alkoi armoton arki: täysin perustelematon berserkkiraivo, ilman ennakkovaroitusta, totta kai.

Ensin kersa intti minua riisumaan sukkansa. Kun kieltäydyin ja väitin tyypin osanneen riisua sukkansa itse jo kaksi vuotta, alkoi helvetinmoinen huuto ja kapina:"EN OSAA RIISUA! EN SAA SUKKIA! AUTA ÄITI AUTA ÄITI AUTA ÄITI! SUKKA EI LÄHDE! YYY-BYY-YYY-HYYY! ÄITI KOMENTAA! ÄITI EI KOMENNA! SUKKA EI LÄHDE!"

Minä pidin pintani, mutta vain vaivoin. Pidin muovikaakaokuppia kuin suojakilpeä rinnallani ja yritin taas kerran meditoida itseni jonnekin, mihin ei raivopäinen ulina ulotu.

Pienen hetken päästä, kun sukkakriisistä oli päästy (sukat olivat edelleen jalassa ja äiti järkkymättömänä sohvalla), siirtyivät leikit ulottuvuuteen, joita eivät äidin jähmeät aivot järjestäneet mihinkään järkevään muottiin. Sukkaturhauman sijaan alkoi ipana yhtäkkiä karjua: "ANNA SE MITTANEN LAHJA!"

Minulta meinasi mennä kuviteltu kaakao väärään kurkkuun, kun komento tuli sarjatulena kolmatta kertaa.
"Mikä se on se mittanen lahja?", onnistuin sopertelemaan.
"NO SE MITTANEN LAHJA", ärjyi Pakkaus ja huitoi nyrkillä ilmaan.
Onneksi turvakuppini oli sentään edelleen rinnallani. Ulinan välissä minua käskettiin nimittäin aina välistä kittaamaan mielikuvituskaakaota. Ja meikätyttöhän joi. Olin peloissani ja yritin voittaa aikaa - eli keksiä, mikä maailmassa voisi olla se "mittanen lahja".

Selitystä ei kuitenkaan tippunut. Kun kysyin viidettä kertaa, että "Mikä se mittanen lahja on?", ärjyttiin minulle edelleen naama punaisena, että "No se MITTANEN LAHJA!!"

Kun päädyin hetken päästä tuijottamaan pikkuämmää apaattisen kyllästyneenä naamaan, alkoi ilmeisesti selitykseksi tarkoitettu jankutus:"Se on sisällä! Näin! SE on SISÄLLÄ!"
Minä - töistäni väsynyt ihmisraato - tuijotin mitään tajuamatta edessäni raivoavaa kupeitteni hedelmää.
"Mitä!?", tivasin lopulta itsekin vihaisena, kun se huitominen ja ulvonta alkoi häiritä kaikenkokeita korviani.
"AVAA SE MITTANEN LAHJA! SE ON SISÄLLÄ!"

Siinä vaiheessa huomasin, että Pakkaus pui minulle suljettua nyrkkiä, joka oli ilmassa kämmenpuoli alaspäin. Tällä vihjeellä pääsin alkuun. Osasin matkia ipanan elkeitä ja se näytti tyydyttävän daamia hetken. Mutta kun hän jälleen yltyi vaatimaan "avaamaan sen mittasen lahjan", minä dorka menin avaamaan nyrkin. Se oli virhe. Sain palkakseni perkeeleenmoista märinää ja itkunvääntöä.

Te viisaammat, osaatteko te tulkita moisia merkkejä vai onko jokin avaruusolento ryöminyt jälkeläiseni sisään? Minä en nimittäin keksi parhaalla tahdollakaan, mikä on "mittanen lahja". Ja tyyppi murjottaa minulle edelleen. Auttakaa!