Junttiäiti ja raivostuttava ruokailija

Auta armias, taas meni helvetti hermot. Pakkaus on ollut yhtä itkua ja hampaidenkiristystä koko päivän, kun päikkärit jäivät lyhykäisiksi. Mamselli katsoi tärkeämmäksi laulaa luikautella omia rinsessalaulujaan makkarissa niin, ettei nukkumisesta tullut mitään.

Niinpä sitten iltapäivä vinguttiin ja vonguttiin aiheesta kuin aiheesta. Siitä, ettei iskä enää puolen tunnin jälkeen jaksanut heitellä siivouskaapista kaivettua lattialuutua, joka oli olevinaan lettu (=!!!???). Siitä, ettei pehmo-Myy osaa seisoa. Siitä, ettei paska äiti jaksa kiskoa täysin pätevältä penskalta kenkiä jalasta (tätä väittelyä seurasi lattiallamakuuesitys, joka kesti n. puoli tuntia ja tyyppi meinasi murjottaessaan nukahtaa siihen keskelle eteisen mattoa). Ja siitä, ettei hellaa saa mennä räpläämään.

Kun ruoka-aika alkoi lähestyä, aloin valmistella terveellistä viikonloppuruokaa - ihan oikeasti ja ihan omin pikku kätösin. Aioin keittää meille hiukan sovellettua mutta ihka-aitoa lihasoppaa. Vittu siitä tietenkään mitään tullut.

Ja miksi ei? Siksi, että kun olin saanut lihapalat kiehuvaan veteen, oli joku perkeleen hellanräplääjä hiipinyt käpälöimään keraamisen lieden näppäimiä ja sammuttanut siinä sivussa koko paskan. Vaikka oli sataan kertaan kielletty.

Kuten varmaan tiedätte, harvempi nauta sitä kylmässä vedessä valmistuu, joten se siitä.
Niinpä minä siitä sitten Pirkan broileripullia kaivamaan ja makaronia keittämään. Sain keitinveden liedelle, kun alkoi taas se sama saatanan vinkuminen.

Pakkaus: "Eeeen haluu lihapulliaaaaa. Eeeen tykkää lihapullistaaa...."
Minä: "Tykkääthän! Ainahan sie lihapullia..."
(+ ajatuskupla = Ja mitäs vittua menit ronkkimaan sitä hellaa!!!!)
Pakkaus: "Eeeen halua lihapulliaaa...!"
Minä: "Ainahan sie syöt lihapullia!"
Pakkaus: "Eieieieieiei! Ei lihapullia!"

Laskeutui hetken hiljaisuus, kun minä yritin laskea kymmeneen ja Pakkaus pukea sanoiksi jotain, jonka selvästi näin kehittyvän aivoissa.
Sitten:
"Määä haluuuuun KYLMIÄ lihapulliaa! En haluu kuumiaa lihapulliaaa! Enkä makarooniaaaa! Määä haluun KYLMIÄ LIHAPULLIAAAA!"

Siinä ne päreet sitten kärähtivät.
Karjaisin, että: "SELVÄ! KYLMIÄ LIHAPULLIA TILAUKSESTA TULOSSA!" ja mäkätin puoliääneen ukolle, että "Mie en jaksa enää sunnuntaina tuon yhen kans taistella. Syököön perkele noita kylminä jos uppoaa."

Niinpä pudottelin tummansiniselle Teema-lautaselle taidokkaan asetelman viidestä jääkaappikylmästä broileripullasta ja täräytin pöydälle. Lisäksi lykkäsin viereen karjalanpiirakan, joka hädin tuskin käväisi paahtimessa. Sitten marssin sohvalle.

Arvatkaa mitä tapahtui? Kersa veti pullat aivan pokkana naamaan aivan kuin olisi kolmen tähden Michelin-annosta ollut edessä ja kehui vielä, että "HYVÄÄ!" Välissä kuului sikamaisen hirveitä vähemmän michelinmäisiä röyhtäyksiä, joiden päälle pikkuämmä nauraa röhötti, ennen kuin upotti uuden pullan taas kitaan. Ja röyhtäisi uudelleen. Ja röhönauraa rätkätti uudelleen.

Olen tainnut saavuttaa junttiäitiyden pohjamudat.

En viitsinyt edes kommentoida huonoa ruokapöytäkäytöstä, kun olihan ateriakin alittanut kaikki aikaisemmat runsaslukuiset rimanalitukset. Minkäs teet. Semmoinen lapsi kuin äiti. (Tosin en ole kyllä huomannut röyhtäileväni ruokapöydässä.) Hohhoijaa.


ps. Lihakeitosta tuli upeaa. Kello 20.05. Huomenna sitten testailemaan.