Rajapyykkejä

Tämä on ollut merkittävä päivä kahdella eri tavalla.

Ensimmäinen tapaus, jossa havaitsin jotain olevan perustavanlaatuisesti toisin kuin ennen, tapahtui aamulla. Pakkaus heräsi johonkin kirotun aikaiseen kellonlyömään kuten esmes  kello kuusi kolmekymmentä (perkele) ja pudisteli myös minut hereille. Kun suostuin raottamaan silmäluomiani sen verran, että silmämuna pilkisti välistä, valitti mukula minulle, että "Äiti, mun massu on kipee!"

Aivoni skannasivat kuin automaatti tyttäreni olemusta. Kovin vaikutti mahasairas virkeältä, kuumetta ei ollut ja jaksoi mokoma valittaa vielä siitäkin, etten heti noussut hampaidenpesusessioihin (saatana). En siis huolestunut.

Toisin olisi ollut kaksi vuotta sitten. Tuonaikaisen äidin ollessa puikoissa olisimme varmaan porhaltaneet piipaa-autolla jo hyvää kyytiä kohti keskussairaalaa.

Toinen samanlainen rajapyykkitapaus sattui illalla.

Pakkaus piirteli lattialla itsekseen ja kertoili kummallisia tarinoitaan, joissa lehmät suuttuvat prinsessoille ja ketut uivat meressä. Hetken päästä ipana heittäytyi luovista hommistaan luokseni. Huomasin, että kersalla oli nokka punaisena. Hinkkasin siis vasenta nokkareikää (aiheutti muuten suurta hilpeyttä, jos joku hupivinkkejä kaipaa) ja nuolaisin. Osin maistoin värikynää, mutta osin ehkä verta.

Kun aikani olin asiaa tutkinut, totesin, että vertahan siltä nenästä oli vuotanut. VIIMEISTÄÄN tässä tapauksessa olisin kaksi vuotta sitten kutsunut ambulanssin poikineen ja karjunut lääkäreille niin, että olisivat korvat soineet. Vaan en enää tällä kertaa.

Kuin itse tyyneys totesin miehelleni, että "Se ilmankostutin pitää pistää tytsän huoneeseen" ja vein ipanan nukkumaan kuin ei mitään.

No okei. En minä aivan levollisilla mielin ole, mutta jos tyyppi syö, juo ja nukkuu kuin enkeli (muusta käytöksestä ei voi moista kyllä sanoa), niin en jaksa uskoa, että Pakkausta hengenvaara uhkaa.

Ei voi olla totta. Mikä minussa on vialla? Olenko minä kehittynyt äitinä? Ja onko tämä suunta parempi vai huonompi? Kertokaa!