torstai 13. helmikuuta 2014

Rajapyykkejä

Tämä on ollut merkittävä päivä kahdella eri tavalla.

Ensimmäinen tapaus, jossa havaitsin jotain olevan perustavanlaatuisesti toisin kuin ennen, tapahtui aamulla. Pakkaus heräsi johonkin kirotun aikaiseen kellonlyömään kuten esmes  kello kuusi kolmekymmentä (perkele) ja pudisteli myös minut hereille. Kun suostuin raottamaan silmäluomiani sen verran, että silmämuna pilkisti välistä, valitti mukula minulle, että "Äiti, mun massu on kipee!"

Aivoni skannasivat kuin automaatti tyttäreni olemusta. Kovin vaikutti mahasairas virkeältä, kuumetta ei ollut ja jaksoi mokoma valittaa vielä siitäkin, etten heti noussut hampaidenpesusessioihin (saatana). En siis huolestunut.

Toisin olisi ollut kaksi vuotta sitten. Tuonaikaisen äidin ollessa puikoissa olisimme varmaan porhaltaneet piipaa-autolla jo hyvää kyytiä kohti keskussairaalaa.

Toinen samanlainen rajapyykkitapaus sattui illalla.

Pakkaus piirteli lattialla itsekseen ja kertoili kummallisia tarinoitaan, joissa lehmät suuttuvat prinsessoille ja ketut uivat meressä. Hetken päästä ipana heittäytyi luovista hommistaan luokseni. Huomasin, että kersalla oli nokka punaisena. Hinkkasin siis vasenta nokkareikää (aiheutti muuten suurta hilpeyttä, jos joku hupivinkkejä kaipaa) ja nuolaisin. Osin maistoin värikynää, mutta osin ehkä verta.

Kun aikani olin asiaa tutkinut, totesin, että vertahan siltä nenästä oli vuotanut. VIIMEISTÄÄN tässä tapauksessa olisin kaksi vuotta sitten kutsunut ambulanssin poikineen ja karjunut lääkäreille niin, että olisivat korvat soineet. Vaan en enää tällä kertaa.

Kuin itse tyyneys totesin miehelleni, että "Se ilmankostutin pitää pistää tytsän huoneeseen" ja vein ipanan nukkumaan kuin ei mitään.

No okei. En minä aivan levollisilla mielin ole, mutta jos tyyppi syö, juo ja nukkuu kuin enkeli (muusta käytöksestä ei voi moista kyllä sanoa), niin en jaksa uskoa, että Pakkausta hengenvaara uhkaa.

Ei voi olla totta. Mikä minussa on vialla? Olenko minä kehittynyt äitinä? Ja onko tämä suunta parempi vai huonompi? Kertokaa!

5 kommenttia:

  1. Kyllä kehitys on lähes tulkoon saavuttanut maksimin ja hyvään suuntaan. Kohta huomaat, ettei niinkään kovin hetkauta söikö pentu iltapalaksi vessan raikastimen vai puuroa. Suurperheen äiti-ainesta:-P

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mieki aattelin, että tämä voi olla vain hyväksi. Tosin saattaisin kyllä vielä hermostua, jos tyyppi vetäis vessanraikastimen naamaan, mutta onneksi meidän hygieniataso ei ole koskaan saavuttanut tasoa, jossa moisia vempeleitä tarvittaisiin...ja voi kun olisin tullut raskaaksi aiemmin ja voinut perustaa sen suurperheen...:-D

    VastaaPoista
  3. Mä en ole kehittynyt ollenkaan tuossa asiassa äitinä :( Lapsukainen teini, ja jos ilmenee kuumetta 38 astetta, niin meinaan soittaa jo ambulanssin. Paniikissa juoksen etsimään kuumetta alentavaa lääkettä, ja ja... olen ihan vauhko. Käyn tarkastaa viiden minuutin välein, että onko elossa.
    Sama juttu koiran vikojen kanssa. Olen muuten siltäkin mittaillut kerran kuumetta, kun vaikutti oudolta.... Se meni ehkä vähän yli :D

    VastaaPoista
  4. Hyvähyvä, sama kehityskaari havaittavissa täällä ja toimii jo kuopuksenkin kanssa.

    VastaaPoista
  5. Minna: kiitos päivän piristyksestä, pelkkä ajatus koiran kuumeen mittaamisesta pisti naurattamaan, anteeks vaan.:-D Elli76: Erinomaista, viidennen lapsen kohdalla ei varmaan enää edes huomaisi, vaikka penskat lähtisivät karting-radalle...

    VastaaPoista