Nyt kun eletään urheilun kulta-aikaa, käydään meilläkin kiivasta taistelua siitä, kuka on ykkönen - äiti vai iskä.
Itse kuvittelin jo olevani kultakannassa kiinni, kun kuuntelin ukon ja Pakkauksen kiivasta kahinaa pari päivää sitten. Olin kovin polleata pimua, kun kuulin, kuinka ukollani meni hermo penskan jatkuvaan mölinään ja huonostikäyttäytymiseen ja mitä siitä seurasi.
Pakkaus kirkui raivoissaan, että "MÄÄ TYKKÄÄN VAAN ÄITISTÄ! SÄÄ OOT ISKÄ IHAN TYHMÄ! MÄÄ EN TYKKÄÄ SUSTA, EN TYKKÄÄ! MÄÄ HALUUN ÄITIN!!"
Ai että tuntui makealta nousta jokapäiväisen alemmuudentunteen suosta äitien kirkkaaseen kärkijoukkoon. "Jotenkihan minä olen tämän hyvän ansainnut", päästin itseni ajattelemaan ja haaveilin, kuinka helvetin hyvä äiti minä sitten kuitenkin olen. Epäilinpä jopa, että mieheni oli varmasti tehnyt jotain väärin ansaitakseen mokoman epäluottamuslauseen.
Selväähän se sitten oli, ettei sieltä korkeuksista ollut muuta tietä kuin alas - ja kovaa kyytiä sittenkin. Jo seuraavana päivänä sain jääkylmää vettä niskaan. Kesken päivällisvalmisteluiden ajauduin diplomaattiseen kriisiin tyttäreni kanssa ja tulos oli kovin samanoloinen kuin edellispäivän ottelu isän ja tyttären välillä. Suosikki vain oli vaihtunut.
Koska Pakkaus ei saanut kaivaa laatikosta veistä, päätyi pikkuämmä raivoamaan, että "ÄITI SÄÄ OOT IHAN TYHMÄ! MÄ EN TYKKÄÄ SUSTA, MÄÄ MEEN ALAKERTAAN ISIN LUO!!!!"
Kun olin kuunnellut sitä perkeleen parkumista viisi minuuttia, meni minulta pälli - toisin kuin miehelläni. Niinpä karjuin urku auki alle nelivuotiaalle totuuksia tyyliin "EN MIEKÄÄN JAKSA SINUA!" ja "MEE VAAN!"
Että silleen. Kuten urheilukisoissa epäonnistuneella urheilijalla usein, on minullakin selitys, jos joku vaan haluaisi haastatella: "Tein parasta mahdollista omaa suoritusta ja tällä kertaa se ei riittänyt. Ei voi mitään. Tsori."
Ou jee, tää on niin tuttua. Meillä vaan se Iskä on Ipanan kestosuosikki, koska asuu eri osoitteessa. Pari vuotta sitten erään konfliktin päätteksi Ipana oli pannut ulkovaatteet päälle ja pakannu repun ja ilmotti mulle, että hää muuttaa Iskälle. Nyt kun ajattelen sitä näkyä niin naurattaa (ja olinhan mä tehny ihan saman, tosin 15v), mutta sillon se tuntu totally epäonnistumiselta äitiydessä. Nyt kun Ipana suitsuttaa toisessa hetkessä, että sä olet kaikkein ihanin äiti ja raivoaa toisessa, että sä olet ihan kamala äiti, niin naureskelen vaan, että niin mä oonkin kamalan ihana äiti :)
VastaaPoistaHei, sinulle on kahvikutsu blogissani :) http://nepetalaktoni.blogspot.fi/2014/02/haastava-kahvihetki.html
VastaaPoistajoo tämä suosio on meillä kovin vaihtelevaa: yksi hetki äiti, heti kun se jotain hyödyttää, iskä…ja taas takaisin..:-) Mie taidan mennä tuohon samaan genreen kuin sinäkin. Kiitos haasteesta, olen aina näistä kovin iloinen, mutta lopulta saamaton. Mutta kiitos silti.:-D
VastaaPoista