Leikkejä laiskoille

Kaikki, jotka joskus jaarituksiani ovat lukeneet, tietävät, etten kauniisti sanoen viihdy palikoitten, laululeikkien enkä hiekkalaatikoiden maailmassa puhumattakaan mistään tappavan tylsistä nukkeleikeistä. Rumasti sanoen ei voisi vittu vähempää kiinnostaa.

Aina sattumalta silloin tällöin kuvittelen kuitenkin pääseväni samalle aaltopituudelle tyttäreni kanssa ja kehitämme leikkejä, jotka eivät ehkä ole aivan klassisimmasta päästä, mutta yllättävän viihdyttäviä kuitenkin.

Tämän päivän setti lähti siitä, että penska huusi naama punaisena lattialla pehmopalikkakassinsa kanssa. Syy oli se, ettei kassin vetoketju mennyt kiinni, eikä sohvalla makaava paska lehmä nimeltä Äiti auttanut. Yritin ensin olla välittämättä korvieni juuressa raikaavasta rälläkästä ja antaa ajatusten liukua avaruuteen. Turha toivo. Pikkuämmä ei suostunut pitämään naamaansa kiinni (=ilmiselvästi äitinsä tytär), ennen kuin keskeytin tärkeän sohvallamakoiluni ja aktivoiduin. Alistuneena totesin, että joutuisin keksimään meille viihdykettä.

Otin käteeni sen, mitä sohvalta kurottamalla helpoiten sain eli mustan tussin (juu, meillä niitä saa mistä vaan milloin vaan ja siltä näyttävät pöytäpinnatkin). Heiluttelin kynää houkuttelevasti tytön nyrpeän nokan alla ja aloitin: "Hei tuupas nyt tänne. Piirretään yhdessä! Piirretään käteen kukka!"

Raivo vastahankaisesta vetoketjusta kaikkosi kuin morsiusehdokas Vesa Keskisen kainalosta ja ipana hyökkäsi viereeni sohvalle. Minä piirsin tytön käteen kukan. Silmät loistaen tyttö tutki kuvaa. Sitten hän totesi: "Äitille kukka käteen!" Niinpä piirsin omaankin käteeni kukan. Jatkoimme tähtiteemalla, seuraavaksi siirryimme sydämiin.

Me leikimme! Todistusaineistoa I

Me leikimme! Todistusaineistoa II

Kun olimme sotanneet kouramme, oli aika yhteisen lukuharrastuksen. Avasin läppärini ja natiainen kiehnäsi viereeni. "Äiti lukee uutisha!", hän kajautti innoissaan (=ilmiselvästi isänsä tytär). "Ai uutisia?", minä kysyin pettyneenä (olisin mieluummin surffannut Youtubeen). Sain vastaukseksi pontevaa nyökyttelyä. Niinpä sitten suuntasin Hesarin etusivulle ja luin ääneen.

Tutkimme kuvaa Pohjanmaan tulvavahingoista, ihmettelimme EU:n Nobelin palkintoa (siis pliis) ja kahlasimme lävitse sen pitkästyttävän Rehnin kommentit palkinnosta.
Napero oli innoissaan: "Setän lasit!", hän riemuitsi ja töhri Ollin naaman rasvaisilla ja tussisilla nakeillaan.

Suurin riemu odotti kuitenkin  vielä edessä päin. Neljäntenä uutisena nimittäin oli jotain äärettömän pitkäpiimäistä urheilu-Scheissea, josta en muista pätkän vertaa, vaikka kuinka luin. Tyttäreni kuitenkin kuunteli tarkkaan joka sanan ja osoitti sitten uutiseen liitettyä kuvaa:
"ISI!", hän henkäisi palvovasti.
"Ei se ole isi. Se on joku urheilu-ukko", minä valistin.
"Isi!", jankkasi tynkä edelleen.
Tarkensin katsettani ja totta tosiaan: Aleksei Eremenkolla (se oli se urheilu-ukko) on tosiaan samanlainen suu kuin miehelläni.

Tässä vaiheessa päätin, että yhteiset harrastukset saavat riittää. Urheilu-uutisten lukemisessa kulkee minun henkisen uhrautumiseni raja. Painelin jääkaapille hakemaan perjantaipöperöä ja ipana kaahasi isäänsä kiusaamaan.

Jotain rajaa. Sentään koko iltaa leikitä.

Samppanjaa ja maitonautintoa

Tänään sain taas karvaasti tuta mitä "paluu arkeen" kirjaimellisesti tarkoittaa.

Olin eilen nauttimassa teatteriesityksesta, johon lipun olin saanut työni ansiosta. Tarjolla oli laadukkaan viihteen lisäksi aitoa samppanjaa, cocktail-paloja, konjakkia, valkoista suklaata ja ylellinen illallinen. Minä pyörin pönäköinä patsastelevien ukonketaleitten ja tärkeinä leuhottavien leidien joukossa nenä pystyssä ja rinta rottingilla. Tunsin aivan selvästi, kuinka helppo ja ylellinen elämä oli kuin tehty juuri minua varten.

Päälle päätteeksi yövyin avecina toimineen siskoni luona ja suunnistin aamulla kokoukseen, jonka jälkeen yhteistyökumppani tarjosi leuhkat lounaseväät leuhkassa uudessa pintaravintolassa.

Voitte vain kuvitella, mitä tuollainen ylenpalttisuus tekee ihmiselle, jonka puolen vuoden kokemukset kulinarismista ja tyylistä rajoittuvat kotona viidessä minuutissa väsättyihin surkeisiin jauhelihasoosseihin ja tarhassa pestäviin paskaisiin kurahaalareihin. Ei mitään hyvää, ystävät. Ei mitään hyvää.

Onneksi on pelastava arki, joka kyllä kosauttaa kusipäältä kuin kusipäältä luulot pois niin lotina vain käy.

Kun tulin kotiin, oli päivällisaika. Täynnä hyvää tahtoa ja suuren maailman säihkettä aloin ruokailla kaksi ja puolivuotiaan kumppanini kera. Kaikki meni kuin Strömsössä mitä nyt vekara vähän välillä makoili Stokkessaan (luulisi sen olevan fysiikan lakien vastaista ainakin sen kokoiselle korstolle kuin meidän kersa, mutta ei) ja pyöritteli lusikkaansa muuallakin kuin lautasella ja suussaan.

Lopulta lautanen oli tyhjä (!) ja oli aika nauttia terveellinen maitoannos. Tyttö kiskaisi ahnaasti reilun desin kupistaan ja työnsi sen sitten minulle.
"Äiti juo!", komensi tenava ja vaaleanpunaisessa pilvessäni minä hullu tottelin.
Hörppäsin maitojämät kurkkuuni - ja siinä samassa suuhuni ui golfpallon kokoinen klöntti rakettispagettia ja maidossa marinoitua jauhelihaa.

Hyvästi satumaailma ja ihana samppanja! Toivottavasti tapaamme taas edes puolen vuoden kuluttua. Siinä välissä lupaan odottaa kulinaristisilta kokemuksilta vain ja ainoastaan sitä, että muistan tarkistaa, mitä minulle tarjotussa kupissa oikeasti on. Ettei ainakaan yrjöämään tarvitse alkaa.

Day One eli Pottapaska

On tapahtunut taivaallinen ihme! Enkeli on laskeutunut keskuuteemme, tarkemmin sanottuna Pakkauksen persuksen tuntumaan.

Tämä valkosiipinen ihmeolento johdatti tyttäremme eilen toimimaan kuin isompikin ihminen ja ilmoittamaan isälleen:
"Kakka tulee."
Isihän ei heti uskonut tai kutsuun vastannut. Epäilevänä Tuomaana ukko ärisi penskalle:
"Onko nyt ihan varma? Onko kakka muka tulossa? Häh?"
"Joo! Kakka TULEE", kivahti tomera tenavamme.

Alistuneena isi (koska vaimonsa oli töistänsä väsynyt niin) toimitti tyttäremme kylpyhuoneeseen ja potalle. Minä en mihinkään kunnon agnostikkona uskonut. Tuijotin Frendejä ja mieleeni mahtui vain se ilon evankeliumi, ettei minun tarvinnut jumittaa vessanpytyllä ja odottaa ihmettä, jota ei koskaan tulisi tapahtumaan.

Kesti ehkä kaksikymmentä minuuttia. Kuulin, kuinka vessassa keskusteltiin vessapaperista, ukkelista (lego-ukko, joka oli lavuaarissa) ja äitin pullosta (ei viinapullosta vaan shampoopullosta, thank god). Minua nauratti Chandler. Ja sitten ärsytti, kun jakso loppui taas liian pian.

Kesken lopputekstien siippa hiipi ykskaks yllättäen viereeni ja työnsi nenäni alle jotain astiaa. Käänsin päätäni lievästi uteliaana.

Ja siellä se oli. Täydellinen, SUURI, vaaleanruskea paskaläjä! Mukana oli myös kunnon tujaus kusta eli poliittisesti korrektimmin pissaa.

Hyppäsin ilmaan kuin helluntailaisherännäinen ja kävin suu vaahdossa ja käsiäni yhteen läiskien ihmettelemään ja ihastelemaan tyttäreni aikaansaannoksia. Isi otti ylpeänä kuvia jälkikasvunsa ulosteaikaansaannoksista ja minä soitin kyynel silmässä äidilleni. Lapsi vaikutti hieman hämmentyneeltä meuhkaamisesestamme, mutta iloinen hän ilman muuta oli.  Yhtäkkiä oli juhlapäivä. Oli Day One. Oli uskon uudelleensyntymisen päivä. Päivä jolloin tie vaipattomuuteen alkoi. Ja minä uskon nyt taas. Ihanaa!

Tupakkatarinaa ja muita piristeitä

Koska olen aika väsynyt eikä päässä synny mitään tarinalta tuoksahtavaa, ajattelin iltani iloksi repiä riemua päivän pienistä positiivisuuksista.

1) Opin aamukasilta jotain aivan uutta.
Uskomaton suoritus, kun ottaa huomioon, että aivoni punnertavat yleensä käyntiin vasta kello kympin jälkeen. Ihme tapahtui bussissa matkalla töihin.
Takaani kuului voimakkaasti sammaltavaa keskustelua siitä, miten pussitupakka pysyy parhaiten kosteana.
- Sss-hon kuule silleen Pena - - - et siihen ei tartte ku palan - - OME-naa.
- Eeeee, mitäsh shää...sssaaatana? Etshä tiedä mik on parassss? PE-ru-NA. Pa--pala pot-tua, shon parasss.
Lievästi aggressiivisen keskusteluntyngän keskeytti aivan yhtä virkeä naisääni.
- Äääää, jätkäth. Iha shama - kyl shiiiihennn riittää vaikka pala porrrkkanan--kuooorta.

Mahtavaa informaatiota, ihan oikeasti! Tämä vinkkivitosten kärkikolmikko on hyvä tietää, jos perse aukeaa joku päivä siihen malliin, että pitää säästää iltatupakeista ja vaihtaa Mallu Smarttipussiin.

2) Minut yritettiin iskeä (TAAS, olen oikea femme fatale ja Vesijärven vamppi).

Tapaus sattui samaisessa bussissa. Yksi takanani istuneista irtotupakka-asiantuntijaraadin jäsenistä päätti poistua aikaisemmalla bussipysäkillä. Herra oli alan miehiä isolla A:lla, mutta se ei itsetuntoa ollut rapistanut. Hirveästi huojuen äijä konkkasi etuovelle, katsahti minuun rasvaisen tukkansa alta verestävillä silmillään ja sitten - iski silmäänsä. "He-hei! Oot aika komishtush! Lähet-shää kaffelle mun kaa!?"

Käytävän toisella puolella istuva opiskelijatyttö repesi yhtä aikaa kanssani. Perkele, kun oli pakko mennä töihin. Muuten olisin kyllä lähtenyt katsomaan, missä sitä sumppia olisi ollut tarjolla.

3) Sain marketista jättiaskin tupakkaa säästöhintaan.
Koska en edelleenkään ole päässyt iltakessuttelusta, painelin töistä tullessa markettiin tupakkaa ostamaan. En tietenkään ole vakiovieras tässä kyseisessä marketissa, joten jouduin tivaamaan merkkini numeroa kassalla. Kassaneiti katsoi ilmeisesti, että olen pahemman kerran puutteessa ja virkkoi: "21". Tein työtä käskettyä ja painelin nappulaa.

Ja hups! Linjalle pöristeli jättesuuri aski hermohelpotusta - 27 kappaletta hintaan 6,90 Eur. Kauppiaat ovat näköjään ruvenneet tuntemaan myötätuntoa (tai -häpeää) meitä syntisiä kohtaan ja piilottavat joulukalenterin luukkuihin vähän isompia ylläreitä. Kivaa!

4) Lapseni on luova nero.

No joo joo ja läpä-lässynlää, niinhän ne kaikki. Mutta pisti kyllä naurattamaan, kun Pakkaus kaivoi kylppärin roskiksesta hammasharjapakkauksen läpinäkyvän osan, veti sitten päähänsä läppärisuojani, nosti Pepsodent-pakkauksen puolikkaan silmilleen ja huuteli: "Pipohattu ja vihiili!"(=pipohattu ja visiiri).

Myöntää kyllä täytyy, että sanan "visiiri" opetti isä. Niin laaja sanavarasto kersalla ei sentään ollut. Paitsi että nyt on.

Nälkäpäivä ja raastavaa raivoa

Bloggaajat Eevi ja T (jonka blogiin haluaisin linkittää, mutta en pääse, kun en muista just nyt nimeä, vaikka käynkin siellä ja kun profiili ei kerro sitä, niin neuvo, rakas ihminen: LAITA NYT SE BLOGISI PROFIILIISI!) ovat heittäneet minua hyväätekevällä haasteella, joka osui niin että säkenet lensivät silmissä. Siispä haluan heittää haasteen eteenpäin teille kaikille.

Viesti on tämä: osallistukaa Nälkäpäivään, muikit, edes eurolla! Tulee hyvä mieli ja jollekin toiselle maha täyteen. Meikä menee lahjoittamaan just kohta. Kun ensin pääsen märehtimästä surkeaa elämääni.

Ja tässähän tämän päivän saldo:

Olin tänään taas täydellinen työntekijä. Minulla oli kalenterissa Helsinkiin kahdeksaksi sovittu palaveri, jossa piti patsastella paljon tärkeitä ukkoja ja minä. Niinpä heräsin viideltä, hyppäsin kuuden junaan ja puksuttelin pääkaupunkiin silmät ristissä ja tukka tanassa. Vedin jalkaan vielä uudet korkeakorkoiset saappaat ja vitun siistin jakkupuvun, jossa ei edes ollut mitään jugurtinroiskeita.

Kun pääsin osoitteeseen, soitin palaverin varanneelle pomolle, että tulee hakemaan minut ala-aulasta, kun toimistoon ei vielä siihen naamattoman säädyttömään aikaan edes päässyt. Arvatkaas mitä pomo teki?

Oli hiljaa.

Korvissa suhisi noin puolen minuutin ajan syvä radiohiljaisuus. Sitten: "Voihan hitto! Me sovittiin Ison kihon (Nimi muutettu. Tiedoksi, jos joku ei muuten ymmärtänyt.) kanssa, et se palaveri on vasta ensi viikolla. Voihan hitto!"

Ymmärtänette tietysti ilman sen suurempia selityksiä, että päässäni riehui kaikkien berserkkiraivojen ja ultimatum-vitutusten syntinen hurrikaani ja mieleni teki heittäytyä maahan potkimaan kuin epilepsiakohtauksen uhri. Sankarnaisena onnistuin kuitenkin naurahtamaan (hyvin väkinäisesti) ja vakuuttamaan, että "Sattuuhan sitä". SATTUUHAN SITÄ SAATANA. Varsinkin minulle. Ja ei, kyseinen pomo ei ole mikään mulkvisti. Hän oli vain unohtanut. Mutta siinä vaiheessa se ei lohduttanut yhtään. Teki mieli marssia Alkoon, ostaa pullo viinaa, ottaa hotellihuone ja unohtaa kaikki. Tai ei sittenkään, itse asiassa tilanne oli niin vakava, että olisi tehnyt mieli lähteä lentäen Amsterdamiin, vetää pari päivää pilveä ja herätä sitten joskus todellisuuteen relaksoituneena ja rauhallisena.

Näiden toivetilojen sijaan marssin takaisin taksiin, junaan ja toimistoon.

Ensimmäinen ihminen, jonka toimistossa tapasin, aukoi minulle tietysti kaikella ystävyydellä turpaansa, kun tulin niin myöhään töihin.

Pakkauksen päiväkodistahakemisraivareista en viitsi edes aloittaa. Totean vain, että : "Haista paska, tämä päivä."

Ja nyt menen lahjoittamaan sitä rahaa. Tehkää tekin niin.

Kiperiä kysymyksiä

Rakkaat hullut lukijani ovat rohkaisseet minua viime aikoina sankoin joukoin, mikä on aina vaarallista. Auonhan minä tuota turpaani täällä Internetissä jo ilman minkään valtakunnan haasteita tai tunnustuksiakaan. Mitä luulette siitä seuraavan, että joku järkiblogia pitävä ihminen kehaisee tai yllyttää paljastamaan itsestään lisää? Nuppiinhan se kolisee, itsetunto paisuu ja sitten vielä laiskana ja huonomuistisena unhoitan jakaa hyvää eteenpäin.

Nyt kuitenkin korjaan ainakin hetkellisesti aina vikasuunnassa olevaa kurssiani ja palaan jo tuossa toukokuussa saamiini haasteisiin. 

Nasun Asun iki-ihana Heli yllytti vastaamaan 10 kysymykseen ja Kuningas Sokeria palvova (tai ainakin ennen palvonut) sielunkumppanini (Entinen) sadan kilon Keijukainen 11 vastaavaan. No minähän vastaan ja lähtee muuten kuin kuppa Töölöstä eli ihan intuitiolla.

Heli kysyi, minä vastaan:

1. Puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? No täynnä tietysti! Mitta varsinkin...hahahahaha (olen myös harvinaisen vitsikäs).
2. Kadutko elämässäsi mitään? Enpä juuri. Päätöksiä tehdään olemassaolevan tiedon ja ymmärryksen varassa ja minkäs sille voi, jos ne eivät aina ole olleet aivan priimatasolla. Kuten eivät ole nytkään.
3. Kuinka torjut tai purat stressiä? Pureskelemalla sormien nahkoja, lukemalla paskaa kirjallisuutta ja katsomalla samoja tv-ohjelmia yhä uudestaan. Jos mahdollista, otan myös kuppia. Mutta sehän ei ole kovin usein mahdollista.
4. "Silloin meni hermot ipanaani" Ai "silloin yhden kerranko"? Minulla menee tasaisen varmasti hermot joka päivä. Kuten silloin kun natiainen lähtee juoksemaan tuhatta ja sataa kohti autotietä, vaikka varsin hyvin tietää, ettei sinne saa juosta. Tai kun hän tyhjentää mustapippurit pitkin pöytiä ja tuoleja tai nakkoo maitokuppinsa lattialle tieten tahtoen. Tai alkaa mopoiluhommiin aamuneljältä. Tämä ei ole edes jäävuoren huippu. Tämä on satunnaisotos miljardeista esimerkeistä.
5. "Enpä olisi uskonut, että äitinä..." oppisin heräämään aamupuoliseiskalta. Oppiihan sitä kun on pakko.
6. Stereotypia, joka sinua ärsyttää? Varmaan elämää suurempi ylläri, mutta se, että edelleen kuvitellaan, että nainen automaattisesti tykkää kodinhoidosta ja sisustuksesta. Tai hoitaa sen, tykkäsi tai ei. Kamppailen tätä stereotypiaa vastaan sankarillisesti elämäni loppuun asti.
7. Kolme asiaa, jotka tekevät sinusta juuri sinut? Suuri suu, nautinnonhalu, suorituskeskeisyys.
8. "Ssshhh... älkää nyt kertoko kenellekään, mutta salainen paheeni on..." Öh, minulla ei taida edes Blogistaniassa olla salaisia paheita. Ellei sellaiseksi lueta sitä, että olen heikkona kalliisiin ultranaisellisiin korkokantakenkiin huolimatta kaikesta heteronormatiivisuuden vastaisesta höpinästäni. Minusta on myös hauskaa lukea pornolehtien juttuja, jos sellaisen löydän (en kyllä tunnusta niitä sentään ostavani).
9. Unelma, josta unelmoit mutta jota et aio edes toteuttaa, kunhan vaan unelmoit? Että lähtisin humanitääriseen työhön sinne, missä pippuri kasvaa.
10. Unelma, jonka aiot vielä tässä elämässä toteuttaa? Kasvattaa Pakkaus niin kunnolliseksi ihmiseksi kuin osaan. Aion myös ostaa niitä kestositeitä. 

Keijukainen kysyi, minä vastaan:

1. Jos saisit matkustaa minne tahansa, minne menisit? Tässä ja nyt varmaan San Fransiscoon. Viiniä, punapuita (tai jotain semmoisia), kaunis kaupunki ja vapaamielistä meininkiä.
2. Minne et matkustaisi mistään hinnasta? No ihan heti en ehkä Afganistaniin lähtisi.
3. Mikä on paras huone kotonasi? Makkari. Paitsi että siellä ei voi syödä. Optimaalisin olisi makkari, jossa olisi telkku ja jääkaappi vieressä. Ehkä tämäkin voisi olla unelma, jonka aion toteuttaa tässä elämässä.
4. Jos sinun pitäisi jättää ruokavaliostasi pois joko liha (sekä nauta, possu, kana ja kala) tai hiilarit niin kumpi se olisi? Hiilarit, kumma kyllä. Lihaa vaan on pakko saada. Ja niin paljon kuin hiilareita rakastankin, ne närästävät.
5. Paras tv-ohjelma? Frendit. Toimii aina.
6. Mitä nimeä et missään tapauksessa antaisi lapsellesi? Kerro tytön ja pojan nimi...No ehkä näin suomalaisena jotain vitun Ridgea ja Brookea. 
7. Mikä on omistamistasi kodinkoneista mieluisin? Jääkaappi. Vielä kun saisi semmoisen, jota ei koskaan tarvitsisi siivota ja joka heittäisi itsestään homehtuneet jämät pois suoraan roskikseen.
8. Ja minkä kodinkoneen haluaisit hankkia? Joku älytön ja älyttömän kallis espressokeitin olisi kyllä aika leuhka peli.
9. Kaupunki vai maaseutu? Kaupunki.
10. Kahvi vai tee? Hei haloo, minä olen pienen lapsen äiti! Kahvi kahvi kahvi!
11. Mitä tekisit, jos saisit kuulla että maailma tuhoutuu (aivan varmasti) viikon kuluttua? Yrittäisin päästä Intiaan Pakkauksen ja ukon kanssa, kunhan kävisimme ensin morjenstamassa sukulaisia. Voisi olla vaikeaa, jos kaikki muutkin tietäisivät maailmanlopusta. 

Nyt olen tietenkin aivan piipussa, joten turha luullakaan, että jaan näitä - saatikka itsekeksimiäni -kysymyksiä enää eteenpäin. Palataan siihen sitten myöhemmin. 

Tai hei, jatkanpa Helin nerokkaasti aloittamaa perinnettä - vastatkaa kaikki tekin, joilla ei ole omaa blogia. Tai vaikka olisikin. Odotan jo innolla, kuinka saan murskata sanan säilällä jonkun teen puolesta piipittäjän tai imurinrakastajan! Palataan!

Nalle sivistyy

Pakkaus häipyi tänään jälleen aamupalan jälkeen omille teilleen, kun minä aloin kerätä aamuänkyrässä astioita kasaan. Kauaa en kuitenkaan ehtinyt pakkoherätyksen aiheuttamassa pahantuulisessa itsesäälissä piehtaroimaan, kun makkarin suunnalta alkoi kuulua innostunutta molkotusta. Hiipparoin hätääntyneenä ja tuhottujen parikoitten kuvat silmissä vilkkuen perään.

Bongasin tämän mieltäylentävän näyn:

Puppe diggaa Nikolai Gogolia.

Ai saakeli, että meillä on sitten sivistynyt koti! Mutta turha kysyä, mitä virkaa tuo punainen nauha Jättipupen (= nallen nimi) päässä toimittaa. Ei aavistustakaan.